Opiskelijan opas 2023–2024

14 Henkilökohtainen suunnitelmasi Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, HOKS Jokaisella opiskelijalla on yksilöllinen opiskelupolku ja omat henkilökohtaiset tavoitteet. Saat opiskelustasi parhaimman hyödyn, kun olet aktiivinen ja vastuullinen henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadinnassa ja seurannassa. Sinulla on velvollisuus osallistua suunnitteluun osana tutkintokoulutusta. Opiskelijoiden välisiä oppimisen tapoja ja etenemistä ei kannata verrata. Vaikka etenet oman suunnitelmasi mukaisesti, sinun ja kaikkien muidenkin opiskelijoiden osaamista verrataan tutkinnon perusteiden arviointikriteereihin, ei toisten opiskelijoiden osaamiseen. HOKSin laadinta alkaa heti opiskelusi alkaessa. Ennen HOKSin ensikertaista hyväksyntää kanssasi tehdään suunnitelma opintojesi etenemisestä ja tarvitsemastasi ohjauksesta ja tuesta. HOKSia päivitetään opintojesi aikana. Myös huoltajasi osallistuu suunnitelman laadintaan. HOKSin mukaista opintojen etenemistä seurataan. Jos opiskelusi on tarkoitus olla päätoimista ja saat esimerkiksi Kelan opintotukea tai opiskelet työttömyysetuudella tai työvoimakoulutuksessa, tulee suorituksia olla vähintään 4,5 osaamispistettä kuukaudessa. Osana HOKSia tunnistamme ja tunnustamme aiemmin hankittua osaamistasi. Tutustu tutkinnon perusteisiin ja ole aktiivinen kertomaan osaamisestasi. Henkilökohtaisesta osaamisen kehittämissuunnitelmasta ja opintosuorituksista menee tietoja valtakunnalliseen Oma Opintopolku -palveluun. Opintosuorituksesi siirtyvät valtakunnalliseen Koski-palveluun. Omat opintosuoritukseni -osiossa voit tarkastella ja jakaa opintotietojasi (esim. työhakemuksen liitteeksi). eHOKS-osiossa näet henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmasi ja linkin opintojen aloitus- sekä päättökyselyihin. Oma Opintopolkuun kirjautumisessa käytetään suomi.fi -tunnistautumista, joten kirjautumista varten tarvitset pankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai sirullisen henkilökortin. Oppivelvolliset opiskelijat Oppivelvollisuuden laajentamista koskeva laki (1214/2020) tuli voimaan 1.8.2021. Osa uusista opiskelijoista on oppivelvollisia. Jos olet alle 18-vuotias, etkä ole suorittanut toisen asteen tutkintoa, olet oppivelvollinen. Oppivelvollisena sinulle kuuluu maksuttomana opetus, päivittäinen ateria, opetuksen edellyttämät oppimateriaalit sekä työvälineet, -asut ja -aineet. Koulu hankkii sinulle edellä mainitut oppimateriaalit ja -välineet. Muille kuin oppivelvollisille opiskelijoille tulee kustannuksia opetuksen edellyttämistä oppimateriaaleista, työvälineistä ja -asuista sekä -aineista. Hankinnoista tiedotetaan opintojen alussa. Oppivelvollisuus toisella asteella kestää siihen asti, kunnes opiskelija täyttää 18 vuotta tai on ennen sitä saanut valmiiksi toisen asteen tutkinnon. Maksuton opetus kuuluu oppivelvollisille sen kalenterivuoden loppuun, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. Maksuttomuus ei koske opiskelijoita, jotka ovat jo suorittaneet jonkin toisen asteen tutkinnon (lukio tai ammatillinen perustutkinto). Oppivelvollisuuteen kuuluu velvoitteita sekä opiskelijalle, huoltajalle, koulutuksen järjestäjälle, että opiskelijan asuinkunnalle. Oppivelvollisten opintojen etenemistä seurataan oppilaitoksessa tarkasti ja selvitetään tarvittavat oppimisen tukitoimet tai opiskeluhuollon palveluiden tarve. Tarvittaessa etsitään eri vaihtoehtoja opiskeluun. Oppivelvollinen ei voi erota oppilaitoksesta omalla tai huoltajan ilmoituksella. Oppivelvollisuuslaki 1214/2020 / finlex.fi/fi/laki/alkup/2020/20201214

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw