Toimintakertomus 2018
3 KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TAVASTIA - TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINTAKATSAUS 2018 TAVASTIA – kolmen koulutussuunnan kuntayhtymä. Koulutuskuntayhtymä Tavastia seisoo tukevasti kolmella koulutukselli- sella jalalla – ammatillisen ja yleissivistävän koulutuksen sekä vapaan sivistystyön varassa. Koulutuskuntayhtymä hallinnoi Ammattiopisto Tavastiaa, lukiokoulutusta ja Vanajaveden Opistoa. Ammattiopisto Tavastia on suuri monialainen oppilaitos, jossa opiskelee nuoria ja aikuisia kuudella eri koulutusalalla. Lukiokoulutus koostuu Hä- meenlinnan kaupungin alueella toimivista Hämeenlinnan lyseon lukiosta, Kaurialan lukiosta, Lammin lukiosta ja Hattulan kunnan alueella sijaitsevasta Parolan lukiosta. Vanajaveden Opisto vastaa puolestaan Hämeenlinnan seudun kuntien alueella kansalaisopistotarjonnasta. Lisäksi koulutuskuntayhtymä on yhtiöittänyt työvoimapoliittisen ja muun kilpailutilanteessa markkinoilla tarjottavan arvonlisäverollisen koulutuksen ja muut osaamisen kehittämisen palvelut Vanaja Koulutus Oy:n alle. Ammatillisessa koulutuksessa siirryttiin ammatillisen koulutuksen reformin myötä läsnäolevien opiskelijoiden määrän las- kusta opiskelijatyövuosiin. Järjestämisluvassa Ammattiopisto Tavastian opiskelijavuosien vähimmäismäärä on 2 145 opiskeli- javuotta (OPV). Suoritepäätöksessä tavoitteellinen opiskelijavuosimäärä painottamattomana oli 2 313 ja painotettuna 2 379,9 (profiilikerroin 1,02892). Painottamattomat opiskelijavuodet jäivät tavoitteellisesta 238 opiskelijavuodella (2 075 OPV) ja painotetut 165 opiskelijavuodella (2 215 OPV). Täydennys- ja tilauskoulutusta tarjoavan Vanaja Koulutus Oy:n liikevaihto kolmantena tilikautena 1.1.2018-31.12.2018 oli 1.009.395,54 euroa. Koulutuksia oli vuonna 2018 73 (144 vuonna 2017), joihin osallistui yhteensä 2292 henkilöä (2072 vuonna 2017). Suurin osa liikevaihdosta tuli ELY-keskukselle myydystä työvoimakoulutuksesta, josta laajinta oli Vanajaveden Opiston toteuttama kotoutumiskoulutus. Tavastian lukioissa oli vuonna 2018 keskimäärin 1266 opiskelijaa ja aikuislinjalla 69 yo-tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Vanajaveden Opiston valtionosuuteen oikeuttavassa koulutuksessa opiskeli vuonna 2018 yhteensä 23983 (vuosi 2017: 21819) kurssilaista. Netto-opiskelijoiden määrä koko opistossa oli 10731 (vuonna 2017: 10298). Pääosa opiskelijoista sijoittui tasaisesti eri ikäryhmiin välille 26–60 vuotta. Koulutuskuntayhtymän tilikauden tulos vuodelta 2018 muodostui talousarviota paremmaksi vuosikatteen ollessa 3,32 milj. euroa. Toimintavuonna investoitiin talonrakennukseen 2,597 miljoonalla eurolla. Irtaimeen omaisuuteen tehtiin investoin- teja 434 605 eurolla. Ammatillisen koulutuksen puolella keskeinen asia oli ammatillisen koulutuksen reformi, mikä on yksi Suomen hallituksen kärkihankkeita. Reformin lait ja asetukset astuivat voimaan 1.1.2018. Reformissa ammatillinen koulutus uudistetaan osaamis- perusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi lisätään yksilöllistä työpaikoilla järjestettävää koulutusta ja opin- topolkuja sekä puretaan sääntelyä ja päällekkäisyyksiä. Reformi tulee uudistamaan kaikki ammatillisen koulutuksen osat: rahoituksen, ohjauksen, säätelyn sekä tutkintoja, järjestäjärakennetta ja koulutuksen toteuttamismuotoja. Ammatillista kou- lutusta uudistetaan, koska tulevaisuuden työelämässä tarvitaan uudenlaista osaamista ja ammattitaitoa. Uudistumista edel- lyttää myös se, että koulutukseen on käytettävissä aiempaa vähemmän rahaa. Valtiovalta on leikannut merkittävästi amma- tillisen koulutuksen rahoitusta vuodesta 2013 lähtien. Viidessä vuodessa, vuodesta 2013 vuoteen 2017 Tavastian saama am- matillisen koulutuksen perusrahoitus on laskenut yhteensä 30 % eli rahassa mitattuna lähes 6 M€. Vuodelle 2018 Koulutus- kuntayhtymä Tavastian saama ammatillisen peruskoulutuksen rahoitus laski edelleen 1,4 % edellisvuoden 2017 tasosta. Tavastian lukion uudisosaa Hattelmalantien kampusalueella sijaitsevan G-rakennuksen osaksi ei päästy rakentamaan kesällä 2017 ennakko-odotusten mukaisesti. Kaupunginvaltuuston kaavapäätöksestä tehtiin valitus hallinto-oikeuteen, mikä siirsi rakentamisen aloituksen keväälle 2018. Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti puolestaan loppuvuodesta 2017 käynnistää uuden palveluverkkoselvityksen, mikä koski myös Koulutuskuntayhtymä Tavastian lukioita. Lukiot ovat vuokralla Hämeenlin- nan kaupungin omistamissa kiinteistössä. Palveluverkkoselvityksen lopputuloksena kaupunginhallitus päätti muuttaa kau- punginvaltuuston aiemmin tekemää päätöstä siten, että keskusta-alueen lukiokoulutusta ei yhdistetä yhdeksi Tavastian luki- oksi, vaan keskusta-alueella lukiokoulutusta annetaan edelleen kahdessa erillisessä lukiossa; Kaurialan lukiossa ja Hämeenlin- nan lyseon lukiossa. Jouni Haajanen Kuntayhtymän johtaja
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzQ4