iltanen 1-2021

Leena Lehtolaisen dekkarit taas kuuluvat loppusyksyn pimeisiin iltoihin, jolloin lenkille täytyy lähteä otsalampun kera. Niihin lukiolaisen lukematto- miin iltoihin, kun koko päivä on mennyt läksyjä tehdessä ja illalla pitäisi vielä raahautua pimeään metsään juoksemaan. Jäisillä poluilla pystyssä pysymisen ohessa on rentouttavaa kuunnella, kun äänikirjan jo tutuksi tullut päähenki- lö, Maria Kallio, jälleen ratkoo rikoksia. Eipä Lehtolaisen dekkareissa karteta yhteiskuntakritiikkiäkään, mikä ehkä onkin niiden suola – vaikka juoni on aina kohtalaisen samanlainen, ovat kirjat taatusti ajassaan mukana. Väit- täisinkin siis, että murhat syksyisessä metsässä saavat minut rentoutumaan stressaavan päivän jälkeen – tosin vain siihen asti, kun ruumiit jäävät kirjan sivuille eivätkä ilmesty polun varteen. Viimeisempänä lisäyksenä niin sanottuihin syyskirjoihini voisin laskea Sal- ly Rooneyn Normaaleja ihmisiä -teoksen. Kirja kertoo kahden nuoren on– off-suhteesta, joka alkaa melkoisen kliseisenä teiniromanssina, mutta henki- löiden kasvaessa syvenee erityislaatuiseksi ja vaikuttavaksi yhteydeksi. Taylor Swiftin cardigan-kappale kuvaakin kirjan jopa hieman melankolista ja täten syksyyn sopivaa tunnelmaa aika lailla täydellisesti. Normaaleja ihmisiä -kirjan pohjalta on tehty myös saman- niminen TV-sarja, joka ihastuttaa mi- nua estetiikallaan ja taidokkaalla näyt- telijäntyöllä. Sarjan ja kirjan yhdistelmä onkin noussut suo- sikikseni – pelkkä kirja ei minua ensi- lukemalla vakuut- tanut, mutta sarjan katsomisen jälkeen aloin pitää kirjastakin. Yhdistelmä antaa joka katselu- ja lukukerralla jotain uutta, missä monikaan kirja tai sarja ei onnistu. Vaikka Normaaleja ihmisiä ei siis erityisesti syksyyn sijoitukaan, on siinä silti jotain, mikä tekee siitä syk- syisen. Ehkä se on koulu- ja yliopistomiljöö, ehkä sarjan värimaailma. Teksti ja kuvat: Pihla Leppänen 11