Alkuperäinen idea oli ajatuksessa seitsenkymppisestä leskeksi jäänees- tä miehestä, joka tulisi elämään poikansa luokse. Keväällä 2020, kun Itkonen oli tuskin aloittanutkaan uutta romaaniaan, iski kuitenkin ko- ronapandemia. ”Se vaikutti ajatuksiini hyvin paljon ja tuntui enää turhalta kirjoittaa kirjaa siinä muodossa, missä olin sitä aloittanut”, Itkonen kertoo. Katse kääntyikin tulevaisuuteen, ja kirjassa sukelletaankin katsomaan myös sitä, miltä nykyinen maail- mamme voisi näyttää 2050-luvun perspektiivistä. Pandemia livahti ro- maaniin mukaan mutkan kautta. ”Sillä tavoin virusta pystyi käsitte- lemään. Päällä olevasta tilanteesta ei olisi voinut kirjoittaa romaania, kun siitä kirjoitettiin kaikkea muuta: lehtiartikkeleja, somepostauksia ja niin edelleen.” Kirjailija ei ole julkinen eläin Kirjoittamisen voi ajatella vaativan jonkinlaista avoimuutta. Jo päättäessään kirjoittaa tietyistä aiheista tai teemoista paljastaa kirjailija välttämättä jotain itsestään. Itkonen ei kuitenkaan koe työnsä vaativan sellaista avoimuutta, joka häntä juurikaan häiritsisi. ”Kirjoittaessaan kuitenkin tuntee aina hallitsevansa tekstiä ja pystyy kirjoittamaan kaikki asiat täsmäl- leen, kuten haluaa.” Sen sijaan työn tuomaan julkisuu- teen on ollut totuttelemista. Julkinen rooli ja haastattelut yhdistyvät ihmisten mielissä toisinaan liikaa siihen, mitä kirjoissa lukee. ”Siitä saattaa seurata epämiellyttäviä paljastumisen ja väärinymmärryksen tunteita”, kuvaa Itkonen. Onnella ei ole lauluja Itkosen kirjat käsittelevät usein pai- navia, surullisiakin aiheita. Esikoisteos, vuonna 2003 julkaistu Myö- hempien aikojen pyhiä kertoo uskonsa kanssa kamppailevasta ja perheensä menettäneestä mormonisaarnaajasta. Pelkkää iloa eivät uudemmatkaan teokset ole – mikä siis ajaa kirjoittamaan surusta? Itkonen siteeraa lukioiän suosik- kirunoilijansa Edith Södergranin lausetta ”Onnella ei ole lauluja”: ”Surusta ja vaikeista asioista on helpompi kirjoittaa kuin ilosta tai tasai- sesta onnesta. Kirjallisuus kuitenkin kaipaa draamaa, ja sitä on enemmän surussa ja vastoinkäymisissä.” Vaikka uutuuste- os Kaikki oli heidän käsittelee myös ym- päristökysymyksiä, ovat Itkosen teoksissa etualalla ihmiset. Itkosen on vaikea kuvitella romaania ilman ihmisiä. Hän pitää- kin perhettä ja parisuhdetta ikuisina teemoina – ne näkyvät lähes jokai- sen ihmisen elämässä. "Perhesiteet kiehtovat minua, koska ne ovat niin sitovia – sen sidoksen voi halutessaan sanoa irti, mutta sitä ei voi tehdä ilman vahinkoa.” Erilaisia näkökulmia elämään Kirjallisuus antaa Itkoselle mahdolli- suuden nähdä maailmaa eri kulmista: teoksissaan hän voi asettua aivan toisenlaisen, eri elämäntilanteessa olevan tai eri sukupuolta edustavan ihmisen nahkoihin ja miettiä, millaisena maailma silloin näyttäytyy. Itkonen tiivistääkin ta- voittelevansa teoksillaan yhteyttä toisiin ihmisiin. Sen hän tekee kirjallisuuden keinoin, sanoin. Suurta agendaa kirjojen taustalla ei kuitenkaan ole. ”Minulla on ajatuksia, joiden toivon välittyvän teoksieni kautta. On kuitenkin liian juhlallista sanoa, että on jokin suuri sanoma, jota lähden viemään.” Romaaniensa kautta Itkonen haluaa kuitenkin tietoisesti ottaa kantaa asioihin. ”Ympäristökysymys on omassakin mielessä tullut koko ajan akuutimmaksi. Koen tärkeänä, että se on mukana uudessa Kaikki oli heidän -romaanissa.” Teksti, kuvat ja taitto: Pihla Leppänen
RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw