iltanen 2_2021

Vapahtajan syntymäjuhlasta krääsäjuhlaksi KOLUMNI Teksti ja kuva: Ella Ojala, taitto: Pihla Leppänen Muistan, kuinka lapsuudessani aina ennen joulua istuuduin pöydän ääreen kynän ja paperin kera lumihiutaleiden leijaillessa ulkona. Pöydällä lojui postilaatikkoon ti- pahtanut lelukuvasto, ja jäähtynyt kuppi kaakaota odotti juojaansa. Kirje aloitettiin sanoilla ”Rakas Joulupukki…” ja lista täytettiin molemmin puolin. Kirje pujotettiin aidan oven rakoseen, ja aamulla kirje oli mystisesti kadonnut. Vatsassa oli perhosia. Koskaan listaan ei kuitenkaan kirjoitettu asioita, joita olisi oikeasti tarvinnut. Joulu on vähitellen muuttunut vapahtajan syntymäjuhlasta krääsäjuhlaksi. Nykymaailman joulu saa meidät toivomaan ja haluamaan asioita, joita emme välttämättä edes tar- vitsisi tai osaisi toivoa. Itseäni inhottaa, kuinka materiakeskeiseksi niin hieno juhla on muuttunut. Jotkut kokevat joulun stressaavimpana aikana vuodesta. Suorituskeskeinen yhteis- kuntamme kannustaa joka vuosi vain parempaan ja hienompaan jouluun. Otamme paineita perinteiden noudattamisesta, joulukorttien lähettämisestä, kodin suursiivoa- misesta ja ruokapöydän antimista. Lasten odotukset pitää täyttää, jouluvalojen pitää olla hienommat kuin naapurilla, ja uusi trendikäs tonttuovi pitää rakentaa, koska se on muotia. Tässä hössötyksessä joulun todellinen tarkoitus vähitellen hälvenee - ja lopulta tarvitsemme lomaa joulus ta. Joulusta, jolloin tarkoitus olisi höllentää otetta, nauttia rauhassa joulutunnelmasta ja viettää aikaa läheisten kanssa. Lopulta sillä, onko ikkunat pesty vai ei, ei ole mitään merkitystä. Leukani loksahtaa auki kävellessäni lähikauppani ovista sisään. Joulusuklaista kasattu pino hipoo lähes kaupan kattoa, ja päässäni alkaa välittömästi soimaan ne kaikista ärsyttävimmät joululaulut. On lokakuu. Olen yksi niistä joulufriikeistä, jotka odottavat joulunpyhiä koko vuoden ja joidenka pakas- timesta löytyy jatkuvasti lanttulaatikkoa ja joulutorttutaikinaa. Kuitenkin huomaan, että joka vuosi joulu aikaistuu entisestään. Muovikuuset kaivetaan laatikoistaan jo syysloman jälkeen ja jopa jo juhannuskokolla lauletaan ”Joulumaata”. Toisaalta ymmärrän meitä aikaisia joulun juhlijoita, mutta mietin, menettääkö joulu vähitellen merkityksensä. Joulua aletaan viettää jo puoli vuotta ennen aattoa, mutta jouluvalot pakataan laatikoihin ja kuusi heitetään ovesta ulos jo tapaninpäivänä. Perinteisesti joulunaika loppuu vasta loppiai- sena, mutta välillä tuntuu, että joulunvietto loppuu viimeisen paketin aukaisemiseen. Ihmi- set kyllästyvät jouluun nopeasti aaton jälkeen, koska juhliminen on aloitettu jo lokakuussa. Joulun parasta antia on se, kuinka sen tunnelma leijailee pitkään ennen aattoa, mutta sen jälkeenkin. Perinteisesti niin pyhää juhlaa ei pidä ylikuluttaa. Joulu on myös painonhallinnan kannalta petollista aikaa. Syömme kanaa ja riisiä koko vuoden säästellen itseämme joulupöytään. Liian monen santsikierroksen, suklaaöverien ja kauhistut- tavan vaakalukeman jälkeen toivomme, ettei koko joulua olisi ollutkaan. Uuteen vuoteen asti omantunnontuskat ja ähky vievät yöunemme. Sitten taas repsahdamme, ja tammikuussa kuntosalit ovat täynnä häpeissään rautaa pumppaavia ihmisiä. Energiavajeinen dieetti alkaa jälleen, ja sama rumba alkaa seuraavana jouluna. Joulu tulee ihmisille kuitenkin eri tavoin. Itse olen liian tunnollinen ja perinteitä noudattava ihminen, jonka joulu tulee nimenomaan suursiivouksen, joulukorttitalkoiden ja joululaulujen suurkuluttamisen kautta. Minä saan joulutunnelman tekemällä. Jotkut taas kokevat tällai- sen suorittamisen ja jouluhörhöilyn ahdistavana. Joku saa joulumielen ostamalla Saarioisten maksalaatikkoa ja lakaisemalla roskat maton alle. Joulu on juhlista viimeisin, josta pitäisi ottaa stressiä. Ei tehdä joulusta yhtä To do -listan rastitettavaa kohtaa, joka pitää suorittaa äkkiä pois alta. Ihmisten pitäisi muistella mieliinsä, mitä varten joulua oikeastaan juhlitaan. Siksi kannustankin kaikkia pohtimaan tänä jouluna, mistä kaikesta on kiitollinen.