iltanen 2_2021

Kaurialan lukion vuoden 2021 alumni Kaurialan lukion vuoden 2021 alumni on Helsingin yliopiston urologian professori, epi- demiologian dosentti Kari Tikkinen. Kari Tikkinen valmistui Kaurialan lukiosta ylioppilaaksi vuonna 1997 ja opiskeli sen jäl- keen lääketieteen lisensiaatiksi Tampereen yliopistossa ja väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 2010. Tikkisen väitöskirjatyö on urologisen epidemiologian alalta. Postdoc-tutki- jana hän laajensi osaamistaan kliiniseen epidemiologiaan Kanadassa McMaster Universi- tyssä. Urologiksi hän erikoistui (Husissa) ja Helsingin yliopistossa. Tikkinen vieraili Kaurialan lukiossa perjantaina 5.11.2021 alumnijuhlassa sekä kahdella matematiikan oppitunnilla. Nykyisten lukiolaisten kanssa keskustellessaan sekä alumniti- laisuuden juhlapuheessaan hän korosti lääketieteen perustumista näyttöön ja systemaat- tiseen tiedonkeruuseen. Hän esitteli opiskelijoille erityisesti satunnaistetun tutkimusase- telman periaatteita. Näitä periaatteita hän on yhteistyössä yli 100 muun tutkijan kanssa hyödyntänyt muun muassa Suomessa tehtävässä uraauurtavassa koronalääkehoitotutki- muksessa, joka on osa 60 maan yhteisprojektia. Tikkinen korosti nykyisille lukio- laisille yhteistyön ja ahkeruuden merkitystä ja lisäksi sitä, että ku- kaan ei voi menestyä kaikessa - tarjolla oleviin tilaisuuksiin kan- nattaa tarttua rohkeasti. Alumneja ovat kaikki oppilaitok- sesta ylioppilaaksi valmistuneet, ja alumni-sana tulee latinan kie- len alumnus-sanasta, joka tar- koittaa suojattia ja kasvattia. Kun keväällä 2012 Tyttölyseon ja Kau- rialan lukion seniorit lopettivat toimintansa, päätettiin kehittää alumnitoimintaa. Sen tarkoituk- sena on tuoda Kaurialan lukion entisten opiskelijoiden osaamista lukion toiminnassa näkyväksi ja alumneja yhteistyöhön nykyisten opiskelijoiden kanssa. Teksti: Johanna Lampela Tekstin taitto: Milja Saarikko Vuoden alumnin valinta on kunnianosoitus, jonka merkiksi valittavalle an- netaan joko rintakoru tai solmioneula, jossa ovat Kaurialan lukion logon kak- si joutsenta. Logon on laatinut Kaurialan lukion entinen kuvataiteen lehtori Liisa Vartiainen, ja logo kuvastaa suomensukuisten kansojen kalliopiirroksia Äänisen rannalla. Joutsenet symboloivat vapautta ja siiville nousemista. Vuoden alumniksi valittava on ansioitunut omalla alallaan, ja vuodesta 2012 alkaen valitut osoittavatkin monipuolista ansioitumista hyvin erilaisilla am- mattialoilla: aikaisemmat Kaurialan lukion vuoden alumnit ovat olleet Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, jääkiekkoilija ja HPK:n mestaruusjoukku- een kapteeni Jyrki Louhi, näyttelijä Liisi Tandefelt, tekniikan tohtori (teknil- lisen fysiikan alalta) Viljo Petäjä, Lappeenrannan yliopiston entinen rehtori ja Tiedekeskus Heurekan toiminnanjohtaja MMT Anneli Pauli, KTM ja yrit- täjä Petri Vilen, entiset Kaurialan lukion lehtorit Liisa Alanen ja Leena-Mai- ja Ruuskanen, filosofian tohtori (fysiikan alalta) Tommi Alanne Liverpoolin yliopistosta sekä Iltalehden pääkirjoitustoimittaja Kreeta Karvala. Lämpimät onnittelut vuoden 2021 alumnille professori Kari Tikkiselle! Kaurialan lukion vuoden alumni 2021 -juhlan musiikkiesityksestä vastasi Sibeliusopiston jouhikkoyhtye Virna, jossa jouhikkoa soittavat Venla Eerola ja Mia Sarja, kanteletta Elsa Roesler sekä nokkahuilua Alli Kenttämies. Kii- tokset kaikille alumnijuhlaan osallistuneille ja siellä esiintyneille sekä juhlan kuvaamisesta ja striimauksesta vastanneille Ninja Hellmannille, Aku Ihamä- elle ja Aleksi Kokkoselle.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw