Aurinko loi viimeisiä säteitän- sä pellon reunaan, kun me käve- limme kohti kotia. Matkaa ei ollut enää pitkästi, vain muutama sata metriä. Olimme kumpikin omissa ajatuksissamme ja silloin tällöin me jouduimme vuorotellen herättelemään toisemme takaisin tähän maailmaan. Kulunut syksy oli ollut minulle rankka ja sinulla taasen oli nälkä. Niinkuin aina. Tahdista, jolla hotkit aniharvassa kasvavia ruohotupsuja, ei olisi ikinä arvannut sinun viettäneen koko päivän heinää syöden. Hymähdin, kun irvistit hoput- taessani sinua jatkamaan matkaa. Se oli tyypillistä sinulta. Taapertaessamme eteenpäin ajatuk- set valtasivat pääni, enkä enää voinut siirtää niiden käsittelyä myöhem- pään. Ei, ne oli käytävä nyt läpi. Hitaasti koitin erotella niitä. Lokeroin niitä omiin luokkiinsa. Alkusyksy oli Novelli
RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw