Grüßt euch! Neljä kuukautta sitten palasin kotiin Röbel-nimisestä saksalaiskaupungista Müritz-järven rannalta. Vietin tässä pienessä kaupungissa värikkäine taloineen, satamineen ja auringonkukka- ne peltoineen tapahtumarikkaan vuoden, jonka ajan asuin yhdessä hostäitini, -isäni ja Finja-nimisen kissan kanssa. Isäntäperheeseeni kuuluivat myös iso- veli ja -sisko, jotka asuivat jo omillaan – toinen Pohjois- ja toinen Etelä-Sak- sassa. Perheeni kuudentena vaihto-oppilaana olin parempaakin paremmissa käsissä. Molemminpuolinen mielenkiin- to vastakkaisen osapuolen kotimaan kulttuuria ja historiaa kohtaan sekä jaettu innostus kortti- ja lautapeleihin, elokuviin sekä matkustamiseen teki yhteiselosta mielekästä. Ylä- ja alamäistä selvisimme puhumalla – kom- munikaatio oli kuin olikin siis kaiken a ja o, kuten sanotaan. Isäntäperheen ohella sain vaihtoni aikana lukuisia ystäviä niin muiden vaihto-oppilaiden kuin saksalaisten- kin joukosta. Vaihtareiden keskeiset ystävyyssuhteet muodostuivat ikään kuin itsestään – oltiinhan sitä kaikki samassa veneessä. Tulimme täy- sin eri puolilta maailmaa – meitä oli niin Suomesta, Belgiasta, Sveitsistä ja Turkista kuin Japanista, Yhdysvalloista, Argentiinasta ja Chilestä – ja kokemuksemme perheistä, koulusta ja kulttuurieroista poikkesivat toisistaan, mutta jaoimme siitä huolimatta monia samoja ajatuksia ja tuntemuksia. Vaihtareiden kesken tulikin tehtyä vaikka ja mitä – yökyläiltyä, juhlittua, vierailtua joulumarkkinoilla ja seikkailtua ympäri Saksaa. Saksalaisiin tutustuminen vastasi yl- lättävän paljon suomalaisiin tutustumista – se vaati työtä. Lämmettyään saksalaiset osoittautuivat kuitenkin varsin sydämellisiksi. Heidän suorapu- heisuutensa yllätti minut yhä uudestaan ja uudestaan. Aikaa heidän kans- saan tuli vietettyä niin koulussa kuin lautapeli-iltojen parissa ja elokuvate- atterissa, joiden dubattuja leffoja kammoksun edelleen ja joiden makeita poppareita jopa ikävöin. Olen edelleen yhteydessä sekä isäntäperheeseeni että ystäviini. Saksalainen lukio muistutti enemmän suomalaista yläkoulua kuin lukiota. Tekniikasta ei ollut älytaulujen ja satunnaisesti käytettyjen iPadien lisäksi tietoakaan. Kokeet kirjoitettiin käsin, kuuntelut soitettiin radiosta ja liitutaulut olivat aina täynnä tekstiä. Aineiden suhteen myös valinnanvaraa oli huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Lukujärjestys oli sama koko vuoden, koulu alkoi päivittäin kello 7.45 ja kouluruoan sijaan syötiin omia eväitä, mikä oli enemmän ja vä- hemmän puuduttavaa. Opettajia – kuten muitakin aikuisia – tuli teititellä, mikä vaati yllättävän paljon totuttelua.
RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw