Lukuvuoden varrelta Lyseon lukio
Lukuvuoden varrelta 2018-2019 18 Kohti liikunta-alaa Kakkosten Tet-päivänä Lyseon lukio järjestetti lii- kunta- ja hyvinvointialaan tutustumisretken Jyväs- kylään. Vierailimme First Beat yrityksessä, Jyväs- kylän yliopiston liikuntatieteellisessä sekä Kihussa. Opiskelijoita lähti mukaan 32, jotka olivat kaikki kiinnostuneita liikunta-alasta. Kävimme aamulla tutustumassa Firstbeat-yrityk- seen. Firstbeat tutkii sykkeen avulla stressiä, pa- lautumista ja liikunnan vaikutusta kehoon. Yritys keskittyy huippu-urheiluun, kuluttajatuotteisiin ja työhyvinvointiin. Heillä on asiakkaina monia am- mattilaisurheilujoukkueita, esimerkiksi NHL:stä ja NBA:sta. Toisena asiakasryhmänä heillä on työ- yhteisöt, missä esimiehet voivat saada työntekijöiden terveydestä tietoa ja näin voivat saada toimintaa tehokkaammaksi. Firstbeat myös valmistaa sykeantureita muiden yritysten tuotteisiin. Yrityksen työntekijät Niina Karstunen ja Miro Vesala kertoivat meille, miten sykkeen mittaamisesta on hyötyä. Saimme tietää, kuinka rasitus näkyy sykevälivaihteluissa ja kuinka se vaikuttaa palautumi- seen yön aikana. Vierailulla tarvittiin myös kaksi vapaaehtoista koehenkilöä, joiden avulla sykettä ja sen reagointia eri tilanteissa havainnollistettiin käytännössä. Koehenkilöille laitettiin sykevyöt, ja heidän sykkeensä nä- kyivät television kautta koko ryhmälle reaaliaikaisesti. Sykkeen reagointia tutkittiin antamalla koehenkilöille toimintaohjeita. Ensin istuttiin pöydän ääressä silmät kiinni, sitten istuttiin lattialla ja lopulta maattiin. Syke laski sitä mukaa, mitä rentoutuneem- massa tilassa koehenkilö oli. Sykkeen laskemisen jälkeen havainnollistettiin sykkeen nousua fyysisen rasituksen kautta, kun kokelaat hyppivät kyykkyhyppyjä. Lopuksi koehenkilöiden piti esitellä itsensä englanniksi, ja huomattiin, kuinka jännityksen takia sykkeet nousivat. Ennen tutustumiskäyntiä meille oli annettu ennakkotehtäväksi pitää unipäiväkirjaa viikon ajan. Mei- dän piti kirjata nukutut tunnit, unen laatu ja se, mitä olimme tehneet kolme tuntia ennen nukku- maanmenoa. Paikan päällä kaikki saivat kaksi paperilappua, joista toiseen piti kirjoittaa asioita, jotka edistävät unen laatua, ja toiseen asioita, jotka heikentävät sitä. Sitten laput kerättiin, ja niihin kirjoi- tettuja asioita verrattiin toisiinsa. Saimme selville, että hyvää unta tukevia rentouttavia tekijöitä ovat mm. kirjan lukeminen tai television katsominen. Unta heikentäviä asioita ovat mm. raskas liikunta ja rasvainen ruoka. Moni oli maininnut myös puhelimen käytön unta heikentävänä tekijänä. Jyväskylän yliopisto – Liikunta Vierailtuamme Firstbeatin tiloilla, ruokailimme Jyväskylän yliopiston kauppatieteiden ravintola Pia- tossa. Täyden mahan voimin siirryimme kohti liikuntatieteiden rakennusta. Rakennuksella meidän oppaanamme toimi Mikko Huhtiniemi. Hänen johdollansa siirryimme voimistelusaliin, jossa saim- me tehdä kaikenlaisia temppuja kärrynpyöristä voltteihin. Osa ryhmästä sai myös opetusta puolivol- Opiskelijat tutkivat omia unipäiväkirjojaan.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzQ4