Lukuvuoden varrelta Lyseon lukio

Hämeenlinnan lyseon lukio 19 tin tekoon. Volttien yhteydessä Mikko kertoi liikuntatieteellisen pääsykokeista, ja niiden monipuoli- suudesta, sekä kuinka harva hakija pääsee sisälle. Pienen infopaketin ja voimistelutuokion jälkeen siirryimme luokkahuoneeseen, jossa Mikko kertoi tarkemmin liikuntatieteellisestä, ja sen sisällöstä. Saimme kuulla kaikki eri alat, joita liikunta- raken- nuksessa on mahdollista opiskella. Opinto mahdollisuuksia oli paljon ja hän kertoi kuinka voi yhdis- tää eri alojen opintoja. Yllätyksenä tuli kansainvälisyys, joka on isossa roolissa Jyväskylän yliopistossa. Kumppaniyliopistoja oli ympäri maailmaa huima määrä, jonka kautta vaihtovuosi on mahdollinen ja suosittu. Luennosta sai erittäin hyödyllistä tietoa opinnoista ja opintomahdollisuuksista. Moni koulun oppilaista onkin halukas päästä opiskelemaan liikuntatieteelliseen, joten luento oli loistava kertomaan mahdollisesta jatko-opinto paikasta. Käynti yliopistolla oli avartava. Varsinkin opiskelijat, jotka ovat kiinnostuneita opiskelusta Jyväsky- lässä, saivat paljon hyvää tietoa pääsykokeista, ja eri mahdollisuuksista, joita liikuntatieteellinen pitää sisällään. Iso kiitos Mikolle mielenkiintoisista luennoista ja Jyväskylän yliopistolle pääsystä vieraile- maan hienossa Alvar Aallon suunnittelemassa liikuntatieteellisen rakennuksessa. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimus- ja kehittämissäätiö Vierailimme 12.3 Kihun tiloissa Jyväskylässä. Siellä tutustuimme tiloihin ja meille kerrottiin urheilijoiden testaamisesta. Kihulla on hyvät tilat urheilijoiden kuntouttamiseen ja testaami- seen. Heillä on ohjaajia, jotka auttavat urheili- joiden kuntouttamisessa. Maximilliam Ollilla sai myös kokeilla Anti-Gravity juoksumattoa, jossa paineen avulla kevennetään juoksemista. Kyseistä juoksumattoa käytetään, kun urheilijan kuntoutus on siinä vaiheessa, että hän melkein pystyy juoksemaan. Urheilijoiden testaamiseen on myös omat ekspertit, jotka testaavat urheilijoita. Kihun testitiloissa on todella hyvät testaamis- mahdollisuudet, varsinkin hapenottokyvyn testaamiseen. Kihun testitiloissa on myös Suomen suurin juoksumatto. Juoksumatolla voi esimerkiksi pyöräillä, rullaluistella, juosta tai kelata pyörätuolilla. Ki- hun tiloissa ei pelkästään testata huippu-urheilijoita vaan siellä voi myös testata tavallisia liikkujia. Ti- lojen tutustumisen jälkeen Riku Valvela piti luennon Kihun toiminnasta ja siitä missä Kihu vaikuttaa. Kihun suurin osa-alue on harjoittelu ja seuranta, johon kuuluu myös testaaminen. Kihu tukee myös lasten ja nuorten urheilua. Kihulla on myös lajeja, joiden kanssa he ovat yhteistyössä kuten esimerkiksi lentopallo, maalipallo ja paini. Tutustuminen Kihulla antoi tietoa, minkälainen on tutkijan ja testaajan ammatti. Testaajat ja kun- touttajat joutuvat matkustamaan huippu-urheilijoiden perässä esimerkiksi leireillä. Joten työnkuva on monipuolinen ja mielenkiintoinen. Vierailusta sai hyvän kuvan minkälaista työskentely Kihulla voisi olla ja missä kaikkialla Kihu vaikuttaa. Tekstin kirjoittivat Pieti, Aleksi, Emma, Essi ja Anniina. Pääsimme vierailemaan Kihyn tiloissa ja testaa- maan Anti-Gravity juoksumattoa.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzQ4