Lukuvuoden varrelta Lyseon lukio

Lukuvuoden varrelta 2018-2019 22 Luontokerho Calypson lukuvuosi Luontokerho Calypso on Hämeenlinnan lyseon lukion luonnontieteellinen kerho, jonka perinteet ulottuvat jo 105 vuoden taakse. Kerhon jäsenmäärä vaihtelee alle viiden ja kahdenkymmenen välillä. Uusien jäsenten värvääminen on tosin jatkuva haaste, ja erityiseksi haasteeksi se on muodostunut lu- kuvuonna uusissa tiloissa. Jäsenmäärän vähäisyyteen liittyen lukuvuoden toiminta oli normaalia luku- vuotta hiljaisempaa, esimerkiksi viikoittaisia kokouksia ei kevätlukukaudella järjestetty säännöllisesti. Syyslukukaudella viikkokokoukset pidettiin sen sijaan viikoittain keskiviikkoisin tai perjantaisin ruo- katunnilla, kello 12.45-13.15. Kokouksissa oli edelleen mahdollista suorittaa Luontoliiton lajintun- nistusmerkki, mutta yhtään merkkisuoritusta ei valmistunut tänä lukuvuonna. Tunnelma ja ilmapiiri Calypson kokouksissa pysyi sen sijaan edelleen leppoisana, välittömänä ja ystävällisenä: kaikki tulevat hyvin toimeen kaikkien kanssa ja kaikilla on ollut hauskaa. Calypson tapahtumat ja retket noudattivat lukuvuonna osin perinteistä kaavaa, tosin hetkellisestä jä- senpulasta johtuen kevätlukukauden retkistä jouduttiin hieman tinkimään. Syyskuun alussa Calypso järjesti melko pikaisella aikataululla koko koulun retken Korkeasaaren Kissojen yö-tapahtumaan: ret- kelle lähti mukavasti osanottajia, bussi saatiin lähes täyteen! Calypso oli esillä myös syksyllä 9. luokka- laisille ja heidän vanhemmilleen järjestetyssä Lyseon lukion esittelyillassa. Sääksikeskuksen retkeä Calypson omalla porukalla Kangasalan sääksikeskukseen suunniteltiin, mutta se peruuntui viime hetkellä kerholaisten päällekkäisten menojen takia. Sen sijaan pikkujouluilta to- teutui hyvin: kerholaiset grillasivat makkaraa Aulangon kodalla hämärtyvässä joulukuun illassa pie- nellä, mutta sitäkin iloisemmalla porukalla. Mukana oli myös kuraattorin jälkikasvu: vuoden vanha tuleva calypsolainen täysi vauhti päällä. Keväällä evästeltiin jälleen yhdistetyn kevät- ja linturetken merkeissä lähiluonnossa, Honkalanrannan lintutornilla ja laavulla. Erillisellä kirjallisella päätöksellä vuosikokous siirrettiin pidettäväksi syksyllä Solja Krögerin ja Aapo Koivun jatkaessa vastuutoimihenkilöinä siihen saakka. Kuraattorin ominaisuudessa toimintaa on val- vonut Säde Andsten, näin myös jatkossa. Olen vain pieni kivi, jonka valtameri on aalloillaan silottanut. (Aleksi Wilenius: Tähdet ovat aina yllämme, 2018)

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzQ4