Lukuvuoden varrelta 2019–2020 Kaurialan lukio
KAURIALAN LUKIO 27 Senioriyhdistys lopetti toimintansa seitse- män vuotta sitten pitkän taipaleen koulun tukijana ja sen jatkajaksi rakennettiin alum- nitoiminta. Alumneja ovat kaikki Hämeen- linnan Tyttölyseossa ja Kaurialan lukiossa opiskelleet, mikä tarkoittaa valtaisaa osaajien ja taitajien joukkoa. Toiminnan tavoitteena on tehdä entisten opiskelijoiden osaaminen näkyväksi nyky- lukiolaisille sekä saattaa yhteen aiempia Hä- meenlinnan Tyttölyseon ja Kaurialan lukion opiskelijasukupolvia. Nykyisille ja tuleville Kaurialan lukiolaisille kerrotaan mm. mil- laisiin ammatteihin lukiossa opiskelleet ovat Kaurialan lukion alumnitoiminta valmistuneet, mikä on ollut heidän urapol- kunsa ja mitä muistoja heillä on omasta opis- keluajastaan. Alumnitoiminnasta on hyvä esimerkki opotunneilla käyneet kymmenet alumnit, jotka ovat esitelleet opintojaan. Kaurialan lukion vuoden alumnia on perin- teisesti juhlistettu keväällä. Tänä vuonna alumni valitaan syksyllä. Tietoa alumnitoiminnasta ja mahdollisuus alumniksi liittymiseen löytyy koulun koti- sivuilta ja Facebookista (Kaurialan lukion alumnit -sivu). 2012 Vuoden alumni: Merja Ylä-Anttila (yo 1979) 2013 Vuoden alumni: Jyrki Louhi (yo 1998) 2014 Vuoden alumni: Liisi Tandefelt (yo 1954) 2015 Vuoden alumni: Viljo Petäjä (yo 1994) 2016 Vuoden alumni: Anneli Pauli (yo 1974) 2017 Vuoden alumni: Petri Vilén (yo 2006) 2018 Vuoden alumnit: Liisa Alanen (yo 1964) ja Leena-Maija Ruuskanen (yo 1967) 2019 Vuoden alumni: Tommi Alanne (yo 2005) Alumni Maria Niemi kertomassa graafisesta suunnittelusta ja palvelumuotoilusta.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzQ4