Lukuvuoden varrelta 2020-2021 Lammin lukio
LUKUVUODEN VARRELTA 2020–2021 12 Musikaalielokuvan työryhmä 2021 Vuoden 2021Musikaali Täyskäsi toteutettiin poikkeuksellisella tavalla. Meidän oli tarkoi- tus pitää tavallinen musikaali, joka on toteu- tettu aikaisemminkin, mutta tilanteesta joh- tuen jouduimme joustamaan suunnitelmissa aika paljon. Suunnitelmaa muutimme mo- neen otteeseen ja motivaatio oli monella to- della lopussa, mutta yhteisvoimin jaksoimme kuitenkin viedä projektin maaliin saakka. Olimme ylpeitä käsikirjoituksestamme ja ha- lusimme jotenkin näyttää sen kaikille. Yhdes- sä päätimme toteuttaa musikaalistamme trai- lerin. Tämä idea oli kaikkien mielestä hyvä, sillä trailerin avulla saisimme näytettyä musi- kaalimme parhaita paloja. Projektimme kesti yhteensä viikon, mutta loppuviimeistelyt ja editointi jatkuivat vie- lä pidemmälle. Viikon sisällä saimme ma- teriaalit kuvattua ja musiikit nauhoitettua. Toteutukseemme saimme koululta apuja, mutta suuren osan työstä teimme täysin itse. Aloitimme kuvaukset todella ripeästi, sil- lä aikaa ei ollut hukattavaksi ja meidän piti olla tehokkaita. Musikaali Täyskäsi
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw