Lukuvuoden varrelta 2020-2021 Lammin lukio

LAMMIN LUKIO 21 Luovan kirjoittamisen kurssilla ehti olla muu- tama lähitapaaminen mutta suurin osa kurs- sista oli etäopetusta. Opiskelijat pääsivät kui- tenkin lukemaan toistensa tekstejä Teamsin välityksellä ja kaikesta huolimatta innostus kirjoittamiseen näkyy teksteissä. Alla on opis- kelijoiden lopputöiden aloituksia. KNUT HIIDENHEIMO On tylsä perjantai-iltapäivä. Kirsti istuu työ- huoneessaan harmaan tasakattoisen toimis- torakennuksen neljännessä kerroksessa. Työ- huoneen seinällä tikittävä kello liikkuu hi- taammin kuin koskaan. Työpäivä tuntuu loputtomalta, tietokoneen näytöllä oleva Excel-taulukko ja työpöytää kuorruttavat pa- peripinot tuntuvat kaoottiselta, hän ei saa aja- tuksiaan kasaan. Toimistosihteerin työkään ei ole tuntunut viime aikoina kovin miellyt- tävältä, eikä viimeisin työnhakuyritys tuotta- nut tulosta. HENNI ILORANTA Ollaan matkalla ostoskeskukseen. Äiti anto mun istua etupenkillä, kun matkaamme kau- poille meijän punasella autolla. Matka on ly- hyt ja oon innoissani, että pääsen äitin kans- sa kaupoille. Äiti ottaa mut niin harvoin mukaan, oon kuulemma uhmaiässä ja äiti ei halua mun nolaavan sitä, jos saan taas rai- vokohtauksen. Tällä kertaa mä lupasin olla kunnolla, koska äiti lupasi ostaa mulle jonkun vaatteen ja saan ite päättää millasen! Luovan kirjoittamisen kurssin tekstejä JONNA TAURU NOVELLEJA NUORTEN AJATUKSISTA Tämä valinta vaikuttaa koko loppuelämääni. Miten voisin valita, kun mikään ei tunnu hy- vältä. Ja jos kadun valintaa, niin onko loppu- elämäni sitten pilalla? Kyllähän aina voi uusia valintoja ja muuttaa mielipiteitään, mutta en halua kuluttaa elämääni siihen. Haluan mah- dollisimman nopeasti tämän pois alta ja jat- kaa elämää. Miten voi olla näin nuorella pää- töksiä, joista loppuelämä voi riippua? Taidan olla väärän värinen. Muut pitävät minua terroristina ja haukkuvat. Miksi pi- tää erotella ihmisiä ja asettaa ennakkoluulo- ja? Olisi vain helpompi olla valkoinen, kuin tummaihoinen. Tuntuu, että tasa-arvoisuu- den saavuttaminen on mahdoton ajatus täs- sä maailmassa. Ihan samanlaisia ihmisiä me- kin olemme! IITA KETTUNEN Kuulen pelkkää kaupungin hälinää korvissa- ni. Autot, junat ja taksit ajavat kovaa kadul- la eteenpäin saastuttaen ilmaa. Erilaisia ääniä on joka puolella. On musiikkia, puheen so- rinaa, koirien haukuntaa, tuulen huminaa ja kenkien kolinaa. Jokainen ääni kuulostaa ko- vemmalta kuin koskaan aikaisemmin. Kau- punki on täynnä valoja, jotka polttavat herk- kiä silmiäni. Silmäni vetistävät, kutisevat ja tuntuvat erittäin raskailta. Tuntuu siltä kuin en olisi nukkunut koskaan.