Lukuvuoden varrelta 2020-2021 Parolan lukio
LUKUVUODEN VARRELTA 2020–2021 18 Lukuvuosi on jälleen päättymässä ja katseem- me ajatuksineen on tulevassa kesässä. Kulu- nut lukuvuosi on monella tapaa ollut poik- keuksellinen aikaisimpiin vuosiin verrattu- na. Jo viime vuonna kevätlukukauden aika- na saimme tuntumaa poikkeusoloista, mutta tämä vuosi on ollut vieläkin haasteellisempi. Olemme eläneet ja opiskelleet erilaisissa olo- suhteissa. Etäopetuksen aikana moni nuori on kaivannut opettajan lähiopetusta, kaverei- ta, päivärytmiin apua ja tsemppausta. Etänä toimiminen on vaatinut itsekuria ja tuntunut ajoittain erittäin haastavalta. Toivon, että tästä selviytyminen antaa meil- le vahvan tunteen siitä, että periksi ei kanna- ta antaa! Kesän toivotukset koulukuraattorilta! Opiskelijahuolto on käytettävissä myös ensi lukuvuoden aikana. Otathan rohkeasti yh- teyttä, jos kaipaat tukea opiskeluun tai elä- män eri tilanteisiin liittyvissä haasteissa. Ku- raattorina teen yhteistyötä myös vanhempien ja koulun henkilökunnan kanssa. Parhaiten minut tavoittaa joko soittamalla tai Wilman kautta. Kiitos kaikille opiskelijoille ja opettajille yh- teistyöstä! Toivon kaikille aurinkoisia kesäpäiviä! Näh- dään jälleen syksyllä! Terveisin Johanna Kynäkoski puh. 050 443 1845 johanna.kynakoski@eduhat.fi Etäopetusajan ruokakassijakelua.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw