Lukuvuoden varrelta 2020-2021 Parolan lukio

PAROLAN LUKIO 5 Oikein rentouttavaa kesätaukoa kaikille! vuosikertomuksen muissa osissa. Hienoa, että vaikeuksista huolimatta monia muitakin kouluvuoden tärkeitä asioita voitiin edistää. Kiitos opettajille, opiskelijoille ja muulle hen- kilökunnalle, jotka olette mahdollistaneet kouluvuoden onnistuneen toteutuksen. Lau- sun kiitokset Koulutuskuntayhtymä Tavas- tialle ja Hattulan kunnalle kouluvuoden ja koulumme kehittämisen mahdollistamises- ta. Lausun lämpimät kiitokset myös lähiyh- teisölle ja yhteistyökumppaneille. Tällä tiellä jatkamme kohti uutta kouluvuotta. Opettajien, muun henkilökunnan ja opiske- lijoiden hyvin toimiva, välitön yhteistyö on tuonut meidät jälleen kerran maaliin. On- nistuneen kouluvuoden taustalta löytyy aina aktiiviset, joustavat ja aloitekykyiset ihmiset. Kouluvuosi on vaatinut sisua, rohkeutta ja yhteistyötä. On aika iloita ja nauttia työm- me hedelmistä, ilman arvioinnin ja suorit- tamisen pakkoa. Voimme onnitella toisiam- me, ja palata uuden lukuvuoden merkeissä takaisin. Me olemme tuoneet tämän luku- vuoden maaliin. Olemme kaikki osoittaneet kasvun asennetta. Reijo Järvinen rehtori

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw