Lukuvuoden varrelta 2021–2022 Hämeenlinnan lyseon lukio

HÄMEENLINNAN LYSEON LUKIO 13 tiiviisti aulassa ABBA:n tahtiin. Olihan se mahtava tunne, kun kaikki olivat niin iloisia ja yhteenkuuluvuus välittyi. Pitsat olivat loistava lopetus päivälle. On myönnettävä, että osaa annetuista ohjeista oli tulkittu tahattomasti ja tarkoituksella väärin. Osan koulupäivä häiriintyi, mikä ei ole abipäivänä ole tarkoitus. Meillä abeilla oli kuitenkin mahtava päivä, jonka tulemme varmasti muistamaan vielä pitkään. VANHOJEN PÄIVÄ VASTA TULOSSA Pandemia siirsi jo toisena lukuvuonna peräkkäin Vanhojen päivän juhlia. Viime lukuvuoden 2020–2021 Vanhojen päivää vietettiin vain oman koulun kesken syyskuun lopussa eli reilu puoli vuotta myöhässä oikeasta Vanhojen päivästä. Tämän lukuvuoden Vanhojen päivä juhla on vasta tulossa kesäkuussa juuri ennen lomalle lähtöä. Tällä kertaa voimme kuitenkin juhlia ja tanssia taas entiseen tapaan yhdessä Kaurialan lukiolaisten kanssa. Saamme varmasti kauniin ja kivan juhlan entiseen tapaan niin tanssijoille kuin katsojillekin pitkästä aikaa. Vanhempainyhdistyksille kiitos avusta, kun vielä näinkin haastavana ajankohtana kevään ja kevätjuhlien korvilla jaksatte olla meidän tukenamme. Tätä kirjoittaessa kurssitunneista on kulunut jo pari kuukautta ja meitä kaikkia vähän jänskättää, kuinka palautamme mieleen oppimamme ja saamme lisäksi yhteiset kuviot hiottua. Viime lukuvuoden Vanhat odottamassa tanssien alkamista.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw