Lukuvuoden varrelta 2021–2022 Hämeenlinnan lyseon lukio

HÄMEENLINNAN LYSEON LUKIO 27 jista ja urheilijasta riippuen lukioaika on kullakin yksilöllinen. Lukion päättäminen kolmessa vuodessa on yhtä yleistä kuin sen jatkaminen 3½- tai 4-vuoteen. Urheiluakatemia Tavastian kanssa tehtävä yhteistyö on kiinteä osa urheilulinjaa. Akatemian ja jäsenseurojen väliset sopimukset mahdollistavat päälajien lajivalmennuksen sekä muissa lajien osalta monenlaisia valmennuksen toteutusmuotoja. Akatemia painottaa edelleen henkisen valmennuksen merkitystä ja osa Olympiakomitean myöntämästä tuesta ohjataan urheilijoidemme henkisten voimavarojen kehittämiseen. Painopiste on ollut ohjelmassa jo muutamia vuosia. Toiminta näin lukionäkökulmasta on ollut erittäin aktiivista. Monenlaista menestystä ovat urheilijamme tänäkin vuonna saavuttaneet. Olemme iloisia, että myös vanhemmat ovat aktivoituneet lähettämään menestysvinkkejä, jotka olemme voineet siirtää koulun somesivustoille. Toivottavasti lukijamme seuraavat meitä Facebookissa ja Instagramissa. Valmentajakerho. Joukkueurheilua.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw