Lukuvuoden varrelta 2021–2022 Hämeenlinnan lyseon lukio

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 4 SIJOITTAJAKOULU Olimme lyseolta mukana valtakunnallisessa lukiolaisten sijoittajakoulussa jo kahdella eri vuosikurssilla. Sijoittajakoulu on Talous ja Nuoret TAT:n lanseeraama projekti, jossa opetellaan taloustaitoja ja sijoittamista koko lukio-opintojen ajan. Hanke on herättänyt paljon kiinnostusta ja se valittiin Vuoden Sijoitustekona 2021. Sijoittajakoulussa lukiolaiset seuraavat omaa rahankäyttöään ja pohtivat talouden hallinnan keinoja. Opiskelijat tutustuvat erilaisiin sijoitusstrategioihin ja laativat itselleen sijoitussuunnitelman. Kurssilla tutustutaan yleisiin sijoitustuotteisiin, kuten rahastoihin, osakkeisiin, ETF:iin, asuntosijoittamiseen ja tuottojen verotukseen. Tänä lukuvuonna osana sijoittajakoulua käynnistyi hyväntekeväisyyssalkku-projekti. Hyväntekeväisyyssalkun idea on, että yritys- ja yhteisösponsorit antoivat pääomaa kurssin sijoitussalkkuun ja kurssilaiset hallinnoivat salkkua demokraattisilla päätöksillä. Mikäli kurssin päättyessä lukioajan lopulla salkku on voitolla, lahjoittavat opiskelijat salkun voiton valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen ennen kuin seuraava vuosikurssi ottaa salkun pääoman hallintaansa. Lyseolla panostetaan talousosaamiseen Opiskelijat kertomassa kokemuksistaan Sijoittajakoulusta Sijoittamalla hyvää -yhteistyökumppanitapaamisessa.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw