Lukuvuoden varrelta 2023–2024 Kaurialan lukio

LUKUVUODEN VARRELTA 2023–2024 20 OPISKELIJAKUNNAN HALLITUS YHÄ OPISKELIJAN ASIANAJAJA Kaurialan lukion opiskelijakunnan hallituksella (Opkh) on ollut kädet täynnä tänäkin lukuvuonna. Vuosi alkoi perinteisellä syysseminaarilla, jossa äänestyksen voittanut toisen vuosikurssin edustaja Kaisla Airas todettiin seuraavaksi Opkh:n puheenjohtajaksi. Hallitus sai myös merkittävästi uutta verta vastasaapuneista ykkösistä. Päätimme pian jo ohi kiitäneen lukuvuoden aikana ottaa asiaksemme lisätä kestävän kehityksen huomioimista ja lisätä yksilön vaikuttamismahdollisuuksia ryhmässä. Näiden lisäksi tarjottiin opiskelijoille vaihtelua opiskelusta teemapäivien ja vastaavien tapahtumien muodossa, joita olivat esimerkiksi halloweenina järjestetty kurpitsankaiverruskilpailu, suklainen joulukalenteri ja presidentinvaalien aikana läsnäolollaan meitä kunnioittanut pukeudu presidentiksi -päivä ja koulun omat presidentinvaalit. Huvittelun lisäksi tarjosimme auttavaa kättämme tänäkin vuonna useille eri tahoille. Marraskuussa otimme osaa Ukrainan väriseen taivas -haasteeseen, järjestimme Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräyksen, sekä lisäksi hallitus lahjoitti rahaa Pelastakaa Lapset ry:lle. Tämän kaiken lisäksi olemme tukeneet rahallisesti opiskelijaryhmiä ja opintomatkoja tarjotaksemme joskus harmaalle arjelle jotakin vaihtelua ja virkistystä. Opiskelijakunnan raha-asioita hoitamaan perustettiin Kaurialan lukion opiskelijakunnan kannatusyhdistys ry. Virkistystä on pyritty tarjoamaan myös juoma-automaattien muodossa, joiden kohtalo on ollut vaakalaudalla. Myös kahviautomaatti on tuonut iloa, mutta valitettavasti siitä joudutaan luopumaan, sillä sen ylläpito ei ole meille enää Opiskelijoiden yhteisöt toimivat jatkossa tuottavaa toimintaa. Kaikesta huolimatta voimme pian onnistuneen lukuvuoden jälkeen tyytyväisinä ripustaa takin jälleen hetkellisesti naulaan ja nauttia ansaitusta lomasta. KANSAINVÄLISYYSKERHON LUKUVUOSI Lukiomme kansainvälisyyskerhossa on tänäkin vuonna ollut mukana useita opiskelijoita eri luokka-asteilta. Mukana toiminnassa ovat olleet myös koulumme vaihto-opiskelijat: Emma Saksasta, Elena Italiasta, Haruka Japanista, Richard Slovakiasta sekä tammikuusta alkaen australialainen Jordan. Kerhossa jäsenet ovat voineet tutustua vaihto-opiskelijoihin ja oppia lisää heidän kokemuksistaan Suomessa. Vuoden aikana olemme esitelleet toimintaamme useille kansainvälisille opettaja- ja opiskelijavieraille. Helmikuussa lukiossamme vieraili Sevilla-projektissa mukana olevia espanjalaisia opiskelijoita ja opettajia, joille kerho järjesti illanvieton koululla. Juhlassa leikittiin tutustumisleikkejä sekä syötiin ja tanssittiin, ja ilta oli mieluisa niin projektilaisille kuin osallistuneille kerhon jäsenillekin. Onni Rautiainen (1.vas.) ja Santeri Suomi haastattelevat opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajaehdokkaita Simeon Härkönen, Iines Pesonen ja Kaisla Airas. Kaisla valittiin lopulta puheenjohtajaksi.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw