Lukuvuoden varrelta 2023–2024 Hämeenlinnan lyseon lukio

HÄMEENLINNAN LYSEON LUKIO 17 kaikki ykkösvuosikurssin opiskelijat tutustuvat tekoälyn käyttöön jo lukuvuoden alussa TVT-opintojakson yhteydessä. Hanke jatkuu vuoteen 2025 asti. PURKKISATELLIITTI TAIVAALLE – CANSAT2024 CanSat-pienoissatelliittikilpailu on maailmanlaajuinen kilpailu, jossa tehtävänä on laukaista taivaalle juomatölkin kokoinen purkkisatelliitti ja saada se myös laskeutumaan turvallisesti takaisin maan pinnalle. Samalla tavoin kuin oikeat satelliitit, myös CanSat-purkkisatelliitti suorittaa mittauksia ilmakehässä laskeutumisensa aikana. Euroopassa CanSat-kilpailut ovat osa Euroopan avaruusjärjestön (ESA) koulutusyhteistyötä tukevan ESERO-organisaation toimintaa. Suomessa kilpailun järjestää ESERO Finland -verkosto pääyhteistyökumppanina tiedekeskus Heureka. Suomen oma CanSat-kilpailu järjestettiin kolmatta kertaa Vaasassa 4.–7.4.2024. Mukana oli yhdeksän joukkuetta, joukossa myös Hämeenlinnan lyseon lukion joukkue LySpace. Lyseolla kaikki alkoi, kun opettajamme Aki ja Juha osallistuivat joulukuun alussa Heurekassa järjestettyyn CanSat-koulutukseen. Pienoisesta takamatkasta huolimatta – monissa kouluissa pienoissatelliittia oli suunniteltu jo useamman kuukauden ajan – päätimme lähteä mukaan, ja LySpace-joukkue ilmoitettiin kilpailuun viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Hektisen suunnittelun ja rakentamisen jälkeen ensimmäinen prototyyppi oli valmiina maaliskuun puolivälissä. Korvaamatonta apua sekä satelliitin mekaanisessa suunnittelussa että sen 3D-tulostamisessa saimme Tavastian ammattiopiston puolelta. Pakollisten ilmanpaineen ja lämpötilan mittausten lisäksi satelliittiin sijoitettiin pienoiskamera ja GPS-anturi.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw