Lukuvuoden varrelta 2023–2024 Hämeenlinnan lyseon lukio

LUKUVUODEN VARRELTA 2023–2024 26 Keskustelut olivat hedelmällisiä ja lukiomme nuoret olivat todella innokkaasti tässä mukana. Pöytäkeskusteluiden tuloksina opiskelijat kaipaavat tulevaisuudessa luokkiin muun muassa enemmän kiireetöntä keskustelua, aikaa tutustua opiskelijatovereihin ja aitoja kohtaamisia. Myös käytännön tekemistä monet halusivat lisää välillä jopa puuduttavan teoreettisen opiskelun rinnalle. Koko lukuvuoden kestävä laatutyö ja itse Tulevaisuusaamiainen-työpaja nostivat taas hyvin nuorten näkemyksiä ja toiveita esille, minkälaisessa arjessa he omaa lukiopolkuaan haluavat viettää. Tästä jatkamme ison haasteen työstämistä, jonka tarkoituksena on vastata opiskelijoiden huutoon ja saada näkyviä asioita aikaiseksi lukiomme arjessa. Terveisin laatuagentit Tuija ja Valtteri Luovan yrittäjyyden linja on toiminut tänäkin lukuvuonna aktiivisesti erilaisissa yrittäjyyttä edistävissä verkostoissa. Tavastia Goes Business Yrittäjän Päivän 5.9. tapahtuma järjestettiin Tavastian Koulutuskuntayhtymän opiskelijoille Hämeenlinnan vetovoiman edistämiseen liittyvänä ideakilpailuna yhteistyössä Parkin toimijoiden kanssa. Olemme olleet mukana LYKKI-verkostossa kehittämässä ja ottamassa käyttöön yrittäjyyden lukiodiplomipilottia ja laatineet suunnitelmaan diplomin liittämisestä osaksi yri-linjan opintoja. Kutsuimme yhdessä Lauttasaaren Kansainvälisen lukion kanssa Hämeenlinnan seudun lukio-opettajia mukaan seuraamaan Linnan Business Turnajaisia ja suunnittelemaan alueellista yhteistyötä. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyi Tulevaisuus ja teknologia -opintojakson sisällöistä, vastuullinen liiketoiminta -teemasta sekä eri lukioiden yrittäjyyslukioiden opiskelijoiden yhteistoiminnan ympäriltä. Opettajien kesken kokoonnuttiin suunnittelemaan kokonaisuutta ja oppimaan uutta huhtikuussa Aalto-yliopistolle. Tulevalle lukuvuodelle on nyt valmiina tulevaisuuden ja vastuullisen yrittämisen opintojakso, joka toteutetaan useissa Suomen lukiossa kolmannessa jaksossa ja joka kokoaa nuoret yhteen loppuseminaariin Kotkaan tammikuussa 2025. Yri-linjapalaverit ovat jalostuneet yhteisen kehittämisen paikoiksi, jossa on kerätty opiskelijoiden kokemuksia ja palautetta oppimismuotoilun menetelmin. Toiveet ja kehityssuunnitelmat muotoutuvat toiminnaksi tulevina lukuvuosina. Tavastian yrittäjyysopettajatiimi sai opiskelijoilta aloitteen perustaa nuorille suunnattu yrittäjyyteen liittyvä matalan kynnyksen kerhon PARKKI Business Parkkiin. Aiheesta kiinnostui moni yhteistyötaho ja muutaman ideariihen seurauksena syntyi Creative Business Club eli CBC, joka kokoontuu kerran kuussa Parkissa. Yri-projektit ovat tänä vuonna suuntautuneet tapahtumien järjestämiseen. Elokuussa olimme mukana Hämeenlinnan Aulangolla järjestetyssä Terveys ja Talous -päivillä, jotka kokoavat yhteen hyvinvointialueiden hallinnon ja talouden ammattilaisia. Yrilinjalaiset saivat paljon kiitosta reippaasta mukana olosta. Projekti onnistui niin hyvin, että saimme aloitettua uuden perinteen. Yhteistyö paikallisten lukiolaisten kanssa jatkuu ensi syksyn päivillä Helsingissä. Luovan yrittäjyyden linjan kuulumisia

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw