Lukuvuoden varrelta 2023–2024 Parolan lukio

PAROLAN LUKIO 3 Yleiskatsaus lukuvuonna 2023–2024 Parolan lukion lukuvuosi 2023–2024 on nyt saatu päätökseen. Lukuvuosi oli perinteinen, jossa saatoimme keskittyä normaaliin lukioarjen hallintaan. Perinteinen tarkoitti vierailuita, vierailijoita, tapahtumia ja kansainvälistä toimintaa. Kaikkea lukiovuoteen kuuluvia osia laadukkaan opetuksen ja ylioppilastutkinnon kokeiden lisäksi. Uudisrakennuksen suunnittelu ja hankkeen siirtyminen toteutusvaiheeseen toimi tulevaisuudenuskoa lisäävänä elementtinä. Koulumme toimintaa kuvataan vuosikertomuksessamme tarkemmin kuvin, sanoin ja luetteloin. Nostan tässä katsauksessa esille joitain keskeisimpiä näkökulmia. Kuluneen lukuvuoden aikana uuden lukiorakennuksen suunnittelu Parolan keskustan alueelle vietiin loppuun. Suunnitelmien valmistuminen konkretisoi ajatusta, että Parolan lukion vuodesta 2020 alkanut työskentely väistötiloissa saavuttaisi päätöspisteensä vuoden 2025 loppupuolella. Lukiorakennuksen suunnittelu oli kaikkien lukioissa toimijoiden yhteinen osallistava hanke, jossa pääpaino oli ennen muuta laadukkaan opiskelu- ja opetusympäristön luomisessa. Suunnittelussa mietittiin tarkoin tilojen käyttötarpeet nyt ja arvioitavissa olevassa tulevaisuudessa. Uskomme vakaasti, että tämä vahva panostus taustayhteisöiltämme kantaa Parolan lukiota pitkälle tulevaisuuteen. Edelleen ajatus Parolan lukion syntyhistoriasta, ”hyvää opetusta lähellä”, on voimissaan. Tämä ajatus saa tukea myös opiskelijakyselyn tuloksissa, jossa korostuu sijainti ja kaverit, kysyttäessä perusteita koulupaikan valinnalle. Uudisrakennus odottaa tuloaan. Se tulee muodostumaan lukiolaisten kohtaamisen foorumiksi. Toisten lukiolaisten tapaaminen on tärkeää. Siihen asti Katariinankulma on meidän yhteisömme sydän yhteisen ruokailuhetken lisäksi. Ruokailuhetkeä muutettiin lukuvuoden aikana tuntia myöhemmäksi, jotta se vastaisi paremmin opiskelijoiden tarpeita. Ruokailuhetken tarkoitus on olla positiivinen katko koulupäivän arjessa. Siksi sen oikea-aikaisuus ja onnistuminen ovat välttämättömiä opiskelutoimijuuden kannalta. Opiskelijoiden osallistuminen lukuvuoden aikana erilaisiin yhteisiin asioihin oli merkityksellistä. Panostimme koko yhteisölle tarkoitettuihin tekemisiin. Näitä olivat mm. hyvinvointipäivä ja talvirieha. Opiskelijoiden osuus näissä oli huomattava, kuten muissa tavanomaisimmissa asioissa. Yhteinen tekeminen vahvistaa me-henkeä, yhteenkuuluvuutta. Se vahvistaa meitä mahdollistaen kaikkien onnistumisen omassa roolissaan. Tämä vahva osallisuuden perinne jatkukoon ja vahvistukoon. Lukuvuoden päätteeksi päättyy myös kolme merkittävää uraa koulumme palveluksessa. Lehtorien Tarja Muttonen, Tiina Peltola ja Esko Perikangas opetustyö saavuttaa määräpäivänsä. Yhteensä lähes sata vuotta työtä ja vaikutusta Parolan lukion ja Hattulan nuorten sivistyksen eteen laitetaan kansioon. Olette omalla panoksellanne vaikuttaneet monien nuorten elämänuraan sekä valintoihin. Olitte mukana ja tekemässä sitä suurta muutosta, jossa opetus ja oppiminen siirtyivät liitukaudesta digiaikaan,

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw