Lukuvuoden varrelta 2023–2024 Lammin lukio

LUKUVUODEN VARRELTA 2023–2024 18 Senioriprojektilaisia suunnittelemassa Konnarin salissa esterataa koululaisille. Senioriprojekti Seniorit LA22 Liikuntapäivä ja Wikipedia-sivut: Lukion senioriprojektin valitsi tänä vuonna jopa 15 opiskelijaa. Niinpä päädyimme siihen, että teemme kaksi eri projektia. Koska projektiviikko on vasta viikolla 20, olemme vasta suunnitteluvaiheessa. Yhdeksän nuorta järjestää Konnarin koulun alakoululaisille liikuntapäivän. Idea tapahtumaan lähti siitä, että vuoden 2015 senioriprojektilaiset pitivät meille myös aikoinaan liikuntapäivän projektityönään. Tapahtumaan sisältyy esterata ja erilaisia pallopelejä sekä tietysti alkuverryttelyä ja leikkejä. Olemme projektin aikana suunnitelleet, mitä liikuntapäivänä voisi tehdä, ja olemme käyneet Konnarin koululla katsomassa varusteita, joita pystyisi hyödyntämään esteradan tekoon. Senioriprojektin toiseksi aiheeksi valikoitui tänä vuonna Lammin lukion Wikipedia-sivujen päivittäminen. Olimme tehneet havainnon, että Wikipedia-sivut sellaisenaan eivät antaneet kattavaa kuvaa lukiostamme. Idea sivujen päivittämiseen lähti siis niiden uudistamistarpeesta. Meistä senioriprojektin valinneista 15 opiskelijasta kuusi vastaa sivujen työstämisestä ryhmänohjaaja Kirsi Saarikon avustuksella. Jokainen vastaa jonkin aiheen kirjoittamisesta, esimerkiksi lukion historia, juhlat, perinteet, luontolinja, kansainvälisyys ja Malli-YK. Työstimme projektia eteenpäin 4. jakson senioriprojektitunneilla ja itsenäisesti. Kirjoittamisen lisäksi projekti vaatii yllättävän paljon taustatyötä esimerkiksi lukiomme historiasta. Jatkamme sivujen työstämistä projektiviikolla.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw