Lukuvuoden varrelta 2023–2024 Lammin lukio

LUKUVUODEN VARRELTA 2023–2024 6 Opiskelijakunnan hallituksen tavoitteena on ajaa opiskelijoiden asioita ja edustaa lukion opiskelijoita sekä edistää opiskelijoiden ja opettajien yhteistyötä. Opiskelijakunta on kokoontunut kuluneena lukuvuotena noin kerran kuukaudessa. Hallituksesta osallistuttiin joka vuotisiin Water-festivaaleihin, joissa puitiin opiskelijakunnan hallituksen tehtäviä ja heidän tapojaan vaikuttaa paremmin. Tämä lukuvuonna ajankohtaisina asioina olemme käsitelleet esimerkiksi lukiolaisten huoneen (H28) kehittämistä, työrauhaongelmia välitunneilla sekä uinti- ja salivuoroja lukiolaisille. Lukiolaisten kauan toivottu oma tila saatiin käyttöön tänä lukuvuonna. Huoneen kehittämistä on jatkettu yhteistyössä hallituksen, rehtoreiden sekä nuorisotoimen kanssa ja näkyvää edistystä on tapahtumassa jo tänä keväänä. Toinen hieman ikävämpi asia on yläkoululaisten aiheuttamat työrauhaongelmat, jotka alkoivat jo hyvin varhain lukuvuoden alussa. Pidimme ensimmäisen lukion hallituksen ja yläkoulun hallituksen yhteisen kokouksen marraskuussa 2023, jossa käsittelimme yhdessä työrauhaongelmia ja ratkaisuja tilanteeseen. Jouduimme kuitenkin lopulta luopumaan myös kahvikoneesta jatkuvien väärinkäytösten vuoksi. Alkulukuvuodesta järjestetty junnupäivä ja eliittikisat menivät vauhdikkaasti. Koulumme kv-toiminta on ollut hyvin aktiivista. Junnut pääsivät lokakuussa kv-matkalle Ranskaan. Lukiossamme järjestettiin myös kansainvälinen Malli-YK-kokous (MUN) marraskuussa. Kokoukseen osallistui omien opiskelijoidemme lisäksi myös virolaisia sekä itävaltalaisia opiskelijoita. Kokouksia on vielä jäljellä kaksi, joista toinen järjestetään Virossa toukokuun puolessa välissä ja toinen Itävallassa lokakuussa. Lisäksi koulullamme on vieraillut opiskelijoita Ranskasta ja Italiasta. Taksvärkkipäivän hyväntekeväisyyskohteeksi valikoitui tänä vuonna WWF ja Saimaan Norppa. Lahjoituksen suuruus oli noin 300 euroa. Koulullamme kävi vierailemassa Suomen Lukiolaisten Liiton edustajia. Huhtikuussa opiskelijoitamme osallistui myös SLL:n valtakunnalliseen ulosmarssiin, jossa vastustettiin hallituksen leikkauksia, jotka kohdistuivat opiskelijoihin. Kevätlukukaudella helmikuussa vietimme taas hulinaviikkoa, joka sujui oikein hienosti. Ruusukonva saatiin järjestettyä pienien vaikeuksien jälkeen oikein hyvin ja penkkarit sekä wanhat sujuivat perinteikkääseen malliin. Kevään ylioppilaskirjoitukset saatiin myös vietyä hienosti maaliin. Vielä on jäljellä sennujen lukuvuoden loppukiri musikaalin ja sennuprojektin muodossa. Musikaali on järjestysnumeroltasan 37. ja se esitetään toukokuun puolessavälissä. Eeva Äijälä, Lammin lukion opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Opiskelijakunnan hallituksen vuosikatsaus 2023–24

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw