Lukuvuoden varrelta 2023–2024 Parolan lukio

LUKUVUODEN VARRELTA 2023–2024 12 Arvoisa juhlaväki, hyvät lukiolaiset, ja erityisesti, sotiemme veteraanit. Huomenna koittaa kansallinen veteraanipäivä. Vietämme sitä sotaveteraaneja muistaaksemme; kunnioittaaksemme heitä, jotka taistelivat sodissamme ja saavuttivat rauhan. Tästä rauhasta saamme yhä tänä päivänä nauttia. 79 vuotta sitten huomisaamuna nostaisivat suomalaiset sotilaat lipun Kolmen valtakunnan rajapyykille merkiksi sodan päättymisestä. Merkiksi siitä, että Suomi oli selvinnyt; Suomi oli omalla tavallaan voittanut. Kansallinen veteraanipäivä ei ole kuitenkaan mikään voitonjuhla. Tärkeämpää on muistaa heitä, jotka jättivät kaiken taakse ja laittoivat Kansallisen veteraanipäivän juhla 26.4.2024 Oskar Antola 022A koko elämänsä panokseksi pelissä Suomen itsenäisyydestä. Kamppailu ei ollut helppo. Se vei veronsa jokaisesta siihen osallistuneesta ja heidän lähipiiristään. Tänään muistamme Suomen puolustajien kokemia sodan kauhuja ja osoitamme kaiken kunnioituksemme niille, joita kuuluu kiittäminen rauhasta. Monelle, erityisesti meistä nuorista, tuntuu sodan aika melko kaukaiselta. Euroopassa vallitsevasta sotatilasta huolimatta saatamme ajatella, että Suomen sota-ajat ovat takanapäin eikä vanhojen muistelusta ole hyötyä. Olemme liittyneet osaksi läntistä liittoumaa, Natoa, joka varmasti tuo valtiollemme turvaa ja vakautta. Sota-aika on kuitenkin jättänyt jälkeensä asioita, joita emme saa unohtaa.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw