VOP-uutiset 2025

VOP-uutiset 7 Lasten Liikunnan Tuki ja VOP yhdistyvät vuoden alussa Lasten Liikunnan Tuki on ollut osa Koulutuskuntayhtymä Tavastiaa parin vuoden ajan. Seuraavaksi haetaan synergiaa saman katon alta kuntayhtymään kuuluvan Vanajaveden Opiston kanssa. Toiminnot yhdistetään hallinnollisesti vuoden 2025 alussa. Lasten Liikunnan Tuella ja Vanajaveden Opistolla (VOP) on runsaasti samantyyppistä toimintaa, joten niiden yhdistäminen on luonnollinen jatkumo kuntayhtymässä. Vanajaveden Opisto järjestää nuorille ja lapsille monenlaista harrastettavaa, Lasten Liikunnan Tuki puolestaan esimerkiksi koululaisten ohjatut aamu- ja iltapäiväkerhot sekä kesätoimintaa. Yhdistyminen vahvistaa ja selkiyttää lasten ja nuorten hyvinvointia tukevia toimia. Äijien lukupiirissä luetaan ja keskustellaan Sinuhe egyptiläinen, Rikos ja rangaistus, Rinkelinkadun pojat. Nämäkin kirjat ovat tulleet tutuiksi Äijien lukupiiriläisille vuosien saatossa. Lukupiiri aloitti kokoontumiset vuonna 2018, ja alkuperäisjäseniä on vielä mukana kahdeksan. Kirjat valitaan yhdessä ja lukemisen jälkeen ryhmän vetäjä Timo Koivu johdattelee ”äijiä” keskusteluun: Mitä pidit? Mikä jäi mieleen? Mikä oli kirjan teema? Lukulistalla on ollut myös yhteiskunnallista, filosofista ja historiallista kirjallisuutta sekä elämäkertoja. Loppuvuodesta luetaan Jussi Björlingin elämäkertaa ja syksyn viimeisellä kerralla keskustelun lomassa kuunnellaan hänen ihanaa tenorilauluaan ja juodaan glögiä. Osallistujien mieleenpainuvimpia hetkiä ovat olleet kirjailijavierailut: Olli Jalonen vieraili lukupiirissä voitettuaan Finlandia-palkinnon ja Taija Tuominen lahjoitti vierailunsa yhteydessä jokaiselle lukupiiriläiselle molemmat kirjansa. Mielenkiintoista sisältöä kokoontumisissa on ollut myös kirjan ja siitä tehdyn elokuvan vertailu keskenään. Hanna Vainionpää Ei stressiä vaan vapaata keskustelua mielenkiintoisista kirjoista. Et tarvitse kirjallisuustieteen käsitteitä – avara mieli riittää. Ilmoittaudu osoitteessa vop.fi/kurssit → kirjallinen ja näyttämöilmaisu Tervetuloa Äijien lukupiirin rentoon tunnelmaan ”Tällä toimenpiteellä haluamme vahvistaa lasten ja nuorten liikuntaa tukevaa toimintaa." – Tällä toimenpiteellä haluamme vahvistaa lasten ja nuorten liikuntaa tukevaa toimintaa. Osana kansalaisopistoa Lasten Liikunnan Tuki saa vahvemmat hartiat järjestää palveluja Hämeenlinnan seudun lapsille ja nuorille, sanoo Koulutuskuntayhtymä Tavastian johtaja Jouni Haajanen. – Suomalaisten liikkumattomuus on vakava terveysongelma, joka uhkaa yhteiskuntaa. Aktiivinen elämäntapa opitaan lapsena ja nuorena, joten tarjoamme laadukkaita ja monipuolisia liikuntapalveluja kaikille ikäryhmille, kertoo Lasten Liikunnan Tuen toiminnanjohtaja Juha Liedes. VOPin rehtori Outi Itäluoma kertoo, että synergiaetujen etsiminen ja yhteistyön tekeminen on nykyisin välttämätöntä monilla toimialoilla, myös koulutuksen saralla. Palveluiden kehittäminen ja uudistaminen sekä taloudellisuus ovat usein tähtäimessä, kun yhteenliittymisiä tehdään. – Lasten Liikunnan Tuessa on paljon terveellisiin elämäntapoihin liittyvää osaamista, joka on tosi arvokasta Vanajaveden Opiston toiminnan kannalta, Itäluoma toteaa. Opistossa ja Lasten Liikunnan Tuessa lähdetään positiivisin mielin uuteen vuoteen ja uuteen aikakauteen entistä isompana alueellisena toimijana. Jenni Manninen Shutterstock Shutterstock

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw