Toimintakertomus 2018

23 KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TAVASTIA - TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2018 4. LUKIOKOULUTUS 4.1 Yleistä Koulutuskuntayhtymä Tavastian lukioissa vuonna 2018 oli yhteensä 1266 alle 18-vuotiaita lukio-opintonsa aloittanutta opis- kelijaa. Yli 18-vuotiaita opintonsa aloittaneita opiskelijoita oli Hämeenlinnan lyseon lukion aikuislinjalla 69. Yleislinjan lisäksi Hämeenlinnan lyseon lukiossa voi opiskella urheilulinjalla ja yrittäjyyslinjalla. Opetus- ja kulttuuriministeriön Tavastian luki- olle myöntämä valtakunnallinen matemaattis-luonnontieteellinen erityistehtävä siirtyi Kaurialan lukiolle. Erikoislinjojen suo- sio valintakohteena on pysynyt edelleen korkealla ja yleislinjojen kohdalla on tapahtunut selkeää laskua opiskelijamäärissä. Ylioppilaskirjoitusten sähköistäminen jatkui vuoden 2018 aikana. Suurin osa kirjoitettavista oppiaineista on jo sähköisiä. Opettajien koulutuksen keskiössä on ollut sähköisten välineiden hyödyntäminen opetuksessa. Hämeenlinnassa kaikki lukio- koulutuksessa olevat opiskelijat tuovat oman tietokoneen kouluun. Parolan lukiossa opiskelijoiden tietokoneiden hankin- nasta on vastannut Hattulan kunta. Vuonna 2018 jatkettiin opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta lukiokoulutuksen yksikköhintarahan leikkausta, jonka suu- ruus oli keskimäärin 1,2 %. Valtion maksama yksikköhintaraha ei näin riitä kattamaan lukiokoulutuksen kustannuksia, vaan kunnat joutuvat lisäksi rahoittamaan lukiokoulutuksen toteutusta. Hämeenlinnan kaupunki varautui omassa talousarvios- saan 400 000 €:n lisärahoitukseen ja Hattulan kunta 360 000 €:n lisärahoitukseen. Säästötoimenpiteinä jatkettiin edelleen kurssitarjonnan ja lähiopetuksen supistamista sekä opetusryhmien yhdistämistä. Opiskelijamäärien laskun seurauksena kun- tien lukiokoulutukseen varaama lisärahoitus ei riittänyt, vaan Hämeenlinnan kaupungin osalta lukiokoulutuksen alijäämä oli 676 000 € ja Hattulan kunnan osalta 376 000 €. Vuoden 2017 aikana uuden Tavastian lukion suunnittelu eteni vauhdilla. Pääsuunnittelijana hankkeessa toimi arkkitehti Markku Vaara. Suunnittelussa olivat kiinteästi mukana lukioiden henkilöstö ja opiskelijat. Laaditut suunnitelmat etenivät urakkalaskentaan huhtikuussa 2017. Tavastian lukion kaavamuutos hyväksyttiin Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa kesä- kuussa. Lisäksi Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt vuoden 2017 talousarvioon 8 milj.€:n määrärahan varaami- sen lukiokoulutuksen siirrosta aiheutuviin tilojen muutoskustannuksiin. Tavastian lukio perustettiin hallinnollisesti yhteisha- kua varten syyskuussa 2017. Tavastian lukion käytännön koulutyön valmistelut jatkuivat läpi vuoden tiivistyen syksyllä 2017, jolloin Hämeenlinnan lyseon ja Kaurialan lukion opettajakunta on yhdessä yhtenäistänyt tulevan yhteisen lukion käytänteitä. Opintopolussa oli tarjolla Kuntayhtymän lukiokoulutuksessa vain Lammin, Parolan ja Tavastian lukiot. Entisen Hämeenlinnan lyseon ja Kaurialan lukion erikoislinjat säilyvät Tavastian lukion hakukohteina. Tavastian lukion uudisosaa Hattelmalantien kampusalueella sijaitsevan G-rakennuksen osaksi ei päästy rakentamaan kesällä 2017 ennakko-odotusten mukaisesti. Kaupunginvaltuuston kaavapäätöksestä tehtiin valitus hallinto-oikeuteen, mikä siirsi rakentamisen aloituksen keväälle 2018. Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti puolestaan loppuvuodesta 2017 käynnistää uuden palveluverkkoselvityksen, mikä koski myös Koulutuskuntayhtymä Tavastian lukioita. Lukiot ovat vuokralla Hämeenlin- nan kaupungin omistamissa kiinteistössä. Palveluverkkoselvityksen lopputuloksena kaupunginhallitus päätti muuttaa kau- punginvaltuuston aiemmin tekemää päätöstä siten, että keskusta-alueen lukiokoulutusta ei yhdistetä yhdeksi Tavastian luki- oksi, vaan keskusta-alueella lukiokoulutusta annetaan edelleen kahdessa erillisessä lukiossa; Kaurialan lukiossa ja Hämeenlin- nan lyseon lukiossa. Palveluverkkopäätöksen seurauksena Tavastian lukio lakkautettiin ja yhteishaussa Tavastian lukioon hakeneet opiskelijat siirrettiin Kaurialan ja Lyseon lukion opiskelijoiksi. Opiskelijat saivat esittää toiveen haluamastaan lukiosta ja pääosin toiveet pystyttiin toteuttamaan. Kevään aikana Lyseon lukion sisäilmatilanne paheni ja nopealla aikataululla päätettiin siirtää Lyseon lukio Hattelmalantien kampusalueen G-rakennukseen ja samalla siirtää G-rakennuksessa oleva ammatillinen koulutus mui- hin tiloihin. Koulutuksen siirrot edellyttivät A-rakennuksen opetustilojen ja keittiötilojen remontointia, mikä toteutettiin lop- pukeväästä ja kesästä 2018. Lisäksi kuvataiteen opetukselle remontoitiin tilat E-rakennukseen ja luonnontieteiden laboratori- olle C-rakennukseen. Lyseon lukion muutto tehtiin viikkoa ennen lukuvuoden 2018-19 aloitusta.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzQ4