Lukuvuoden varrelta 2021–2022 Lammin lukio

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 10 Opiskelijakunnan hallituksen tavoitteena on opiskelijoiden yhteisistä asioista huolehtiminen sekä opiskelijoiden edustaminen muun muassa opiskelijoiden, hallinnon ja ryhmänohjaajien yhteisissä Ohjus-kokouksissa lukuvuoden aikana. Hallitus kokoontui lukuvuoden aikana säännöllisesti jaksoittain käsittelemään ajankohtaisia asioita. Useat edustustehtävät koulun ulkopuolella jäivät koronapandemian vuoksi toteutumatta, mutta kokonaisuutena hallituksen työskentely oli onnistunutta kuluneena lukuvuonna. Koronapandemiasta huolimatta lukion sisäisiä perinteikkäitä tapahtumia pystyttiin järjestämään lähes aikaisempien vuosien tasoisesti. Elokuun lopussa tutorit järjestivät junioreille perinteisen junnupäivän sekä eliittikisat, joiden ideana on tukea junioreiden ryhmäytymistä lukuvuoden alussa. Viime vuoden vanhojen tanssit tanssittiin vasta syyslomaa edeltävänä perjantaina, kuitenkin juhlavissa tunnelmissa. Joulukuun kolmannen päivän aamuna päivänavaus sekä seppeleen lasku toteutettiin sankarihaudalla pitkästä aikaa oppilaiden ja opiskelijoiden seuratessa tilaisuutta. Iltapäivällä Hakkala-hallissa vietettiin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia lukiomme 60-vuotisjuhlan ohessa. Perinteikäs taksvärkkipäivä pidettiin joulukuun puolivälissä, ja tänä vuonna lukion taksvärkkituotot lahjoitettiin WWF:lle yleislahjoituksena. Tarjosimme opiskelijoille mahdollisuuden vaikuttaa tuottojen lahjoituskohteeseen kyselylomakkeella. Näin toteutimme osaltamme myös lukuvuoden yhtä keskeistä teemaa, osallisuutta. Joulujuhla järjestettiin Lammin kirkossa 21. joulukuuta. Niin ikään pitkästä aikaa myös joulujuhlaa olivat opiskelijat sekä opettajat seuraamassa. Kevätlukukaudella korona varjosti perinteikästä hulinaviikkoa siten, että yläkoululle ja lukiolaisille Hakkala-hallissa esitetty abishow toteutettiin pienimuotoisemmin abiradion muodossa keskusradion kautta. Penkkaripäivää edeltävä hyvin perinteikäs abien Ruusukonva toteutettiin lähes tavanomaiseen tapaan osin striimattuna. Ruusukonvan järjestelyistä vastasivat seniorit. Edellisvuodesta poiketen tänä vuonna Ruusukonvassa kuultiin livemusiikkia lukion musikaaliryhmäläisten bändin säestämänä. Penkkareita seuraavat vanhojentanssit siirrettiin harmillisesti toukokuun lopulle. Ryhmänohjaajat järjestivät varsinaisena vanhojenpäivänä helmikuussa kuitenkin yllätyskahvituksen vanhoille ruokalassa. Tätä kirjoittaessa edessä on vielä projektiviikolla esityksensä saava, järjestyksessään 35. musikaali, joka kahdesta edellisvuodesta poiketen päästään esittämään täysimittaisena yleisölle. Senioriprojektin puolella on jatkettu jo aiemmin aloitettua musikaalioppaan työstämistä tuleville musikaalin tekijöille. Kanta-Hämeen Malli-YK siirtyi tammikuulta toukokuulle, mutta näillä näkymin se pystytään järjestämään tavanomaiseen tapaan Lammilla. Kaiken kaikkiaan lukuvuosi on ollut kahta edellistä valoisampi – ainakin opiskelijakunnan hallituksen näkökulmasta. On hienoa, että vaikeasta tilanteesta huolimatta olemme saaneet järjestettyä perinteikkäitä tapahtumia lähes samassa mittakaavassa kuin ennen koronapandemiaa. Monet tapahtumista ovat lukiomme ylpeys, joista tulee pitää kiinni myös tulevaisuudessa! Opiskelijakunnan hallituksen vuosikatsaus 2021–2022 Teksti: Knut Hiidenheimo, Lammin lukion opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw