Lukuvuoden varrelta 2021–2022 Lammin lukio

LAMMIN LUKIO 13 Kevätjuhlassa palkitsemme stipendein niin seitsemännen luokan oppilaita kuin lukion ensimmäisenkin luokan oppilaita. Myös yhteistyötä Konnarin vanhemmat ry:n kanssa on tiivistetty esimerkiksi stipendien myöntämisen yhtenäistämisestä. Tammikuussa 2022 pidettiin Suomen ensimmäiset hyvinvointialueita koskevat aluevaalit. Vanhempainyhdistyksenä olemme huolissamme nuortemme pahoinvoinnista ja tämän teeman nostimme aiheeksi ehdokkaiden suuntaan suorilla yhteydenotoilla kuin yleisönosastokirjoituksellakin. Yhdistyksenä laadimme osallistuvan budjetoinnin ehdotuksen koskien hämeenlinnalaisten nuorten tasapuolisen ryhmäytymisen tukemista heidän siirtyessään alakoulusta yläkouluun. Alkuvuodesta olimme yhdistyksenä myös Keski-Hämeessä esillä, kun puheenjohtajamme Hanna Saarinen kertoi yhdistyksen toiminnasta. Hän kannusti myös uusia jäseniä mukaan yhdistyksen toimintaan. Toiminnassa pääsee aitiopaikalta näkemään kodin, koulun ja yhteiskunnan yhteistyön merkitystä ja vaikuttamaan nuorille tärkeisiin asioihin. Hyvää alkavaa kesää kaikille, Hakkalan koulun ja Lammin lukion vanhempainyhdistys

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw