Lukuvuoden varrelta 2021–2022 Lammin lukio

LAMMIN LUKIO 21 LAMMIN TAIDEVÄLITUNNIT YHTEISTYÖSSÄ YLÄKOULUJEN NUTUT-HANKKEEN NUORISOTYÖNTEKIJÄN KANSSA NUTUT-hankkeen nuorisotyöntekijät ideoivat sekä Hakkalan koululaisille, että Lammin lukiolaisille suunnatut yhteiset taidevälitunnit viikolle 5. Välitunneilla oli mahdollisuus päästä maalaamaan Lammin omaa lumimaalausta, jossa käytettiin maaleina esimerkiksi punajuuriväriä. Mukana välitunneilla oli toisella kerralla myös Lammin alueen kuraattori. Maalauksen lisäksi tarjolla oli myös kuumaa kaakaota ja kahvia. Nuoria kävi maalauspisteellä valtavasti ja nuorilta saatu palaute oli positiivista. ”Ootteks te täällä huomennaki?” kysyivät nuoret ensimmäisen päivän jälkeen. LAMMIN LUKION PERINTEINEN RUUSUKONVA 2022 Lammin lukion tutorit kysyivät lukioiden nuorisotyöntekijää mukaan Lammin abiturienttien perinteiseen Ruusukonvaan, joka järjestettiin viikolla 6. Ruusukonvassa abit saivat nauttia sennujen järjestämästä ohjelmasta ja ruoasta. Nuorisotyö pääsi mahdollistamaan tutoreiden ideoimaa Polaroid-valokuvauspistettä, jossa abit saivat ottaa joko kaveri- tai ryhmäkuvia haluamillaan tutoreiden kokoamilla rekvisiitoilla.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw