Lukuvuoden varrelta 2021–2022 Lammin lukio

LAMMIN LUKIO 33 toisinaan osalle on kertynyt matkaa hieman enemmän, osalle vähemmän kohteeseen siirryttäessä, riippuen siitä, miten kanoottia on saatu ohjattua. Jos tunteet ovat kuumenneet tässä vaiheessa liikaa, on kaveri saattanut saada viilentävät roiskeet toisen melasta, jonka jälkeen matkanteko on taittunut jälleen sulassa sovussa. Menneenä syksynä näimme myös seikkailukurssi -historian erikoisimman majoitteen Vilppulan Villen toimesta. Hän päätti yhdessä kavereiden kanssa raahata maastoon n. 50 kg painavan partiolaisten ”teltan”. Mukana tähän majoitteeseen kuului tietenkin pöytä ja tuolit sekä tehokas äänentoistojärjestelmä. Niinpä leirimme sai herätä lauantai aamuna biisin ”Voiko päivä enää ihanammin alkaa...” säveliin. Lämmin kiitos kaikille seikkailukurssille osallistuneille! Innokkaita osallistujia olisi ollut tänäkin vuonna enemmän, mitä pystyin ottamaan teitä matkaan. Jatkossa seikkailukurssin tilalle tulee retkeilykurssi yhdessä biologian opintojen kanssa – kohti uusia tuulia ja retkiä siis!

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw