Lukuvuoden varrelta 2022–2023 Kaurialan lukio

Lukuvuoden varrelta 2022–2023

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 2 Kaurialan lukio Erottajakatu 5 13130 Hämeenlinna Koulun historia lyhyesti Koulun perustamisvuosi 1924 Oman koulutalon valmistumisvuosi 1928 Koulurakennusta laajennettu vuosina 1935, 1954, 1965 ja 2004–2006 Koulumuodon muutokset 1924 perustettiin Hämeenlinnan tyttökoulu, 6-luokkainen keskikoulu. 1933 koulu laajennettiin 9-luokkaiseksi Hämeenlinnan tyttölyseoksi. 1945 koulu muutettiin 8-luokkaiseksi tyttölyseoksi. 1955 koulusta tuli valtion ylläpitämä. 1974 tyttölyseo muutettiin Hämeenlinnan yhteislyseo -nimiseksi yhteislyseoksi. 1976 peruskoulujärjestelmään siirryttäessä lukioluokat muuttuivat kaupungin ylläpitämäksi Kaurialan lukioksi. 1984 Kaurialan lukio sekä Poltinahon lukio ja sen iltalinja yhdistettiin. Poltinahon lukio oli vuonna 1957 perustettu Hämeenlinnan keskikoulusta juurensa juontanut 3-sarjainen lukio. Kaurialan lukiosta tuli 5-sarjainen. 2000 Iltalukiosta muodostui Hämeenlinnan Aikuislukio, joka siirtyi omiin tiloihinsa. Koko koulurakennus jäi Kaurialan lukion käyttöön. 2013 Hämeenlinnan lukiot siirtyivät hallinnollisesti lukioliikelaitos Tavastian alaisuuteen. 2017 Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Kaurialan lukio Koulun rehtorit FM Siviä Lehto, johtajatar 1924–1925 FMKyllikki Sarlin, johtajatar 1925–, rehtori 1954–1963 FKHelvi Kurenniemi, rehtori 1963–1968 FM Sinikka Haapanen, rehtori 1968–1972 FMPirkko Mannisto, rehtori 1972–1993 LitM, YMAnneli Karsio, rehtori 1993–2004 FM, MBA Arja Aalto-Laaksonen, vs. rehtori 2003–2005, rehtori 2005–2008 LitM, KTK Tuomo Iltanen, rehtori 2008–

KAURIALAN LUKIO 3 Lukeminen kannattaa aina Tuomo Iltanen rehtori Rentouttavaa kesää! Tänä lukuvuonna pääsimme pitkästä aikaa opiskelemaan kokonaisuudessaan lähiopetuksessa. Etäopiskelu on hyvää harjoitusta tuleviin jatko-opintoihin, mutta useimmille lukiolaisille lähiopetus sopii huomattavasti paremmin. Sosiaalinen kanssakäyminen toisten opiskelijoiden kanssa on erittäin tärkeä osa lukiolaisen arkea. Rehtorina jaan muiden ammattilaisten huolen lukutaidon heikentymisestä. Sosiaalinen media vie aikaa lukuharrastukselta ja heikentää keskittymiskykyämme. Lisääntyvän tiedon lisäksi lukeminen kehittää mielikuvitustamme, lisää sanavarastoamme ja laajentaa maailmankuvaamme. Toukokuun (5.5.2023) Suomen Kuvalehden artikkelissa kerrottiin luokasta, joka oli kuuden alakouluvuoden aikana lukenut 5 000 kirjaa. Tämän artikkelin innoittamana haastan ensi lukuvuoden alusta kaikki Kaurialan lukion opetusryhmät leikkimieliseen kisaan lukemaan yhteensä vähintään 5000 kirjaa. Myös opettajat osallistuvat kisaan omana ryhmänään, sillä lukeminen kannattaa aina . Kulunut lukuvuosi on ollut tapahtumarikas. Kaikki perinteiset juhlat mm. starttipäivät, kansainvälisyysviikko, alumnijuhla, puurojuhla, potkiaiset, penkkarit, vanhat tanssit ja opiskelijakunnan tapahtumapäivä on järjestetty ajallaan. Kiitos tapahtumien järjestäjille ja kaikille esiintyjille ikimuistoisista hetkistä. Lukion kansainvälinen toiminta on kasvanut uusiin sfääreihin, kun opiskelijaliikkuvuuksien ohella on toteutettu myös useita opettajaliikkuvuuksia. Toukokuussa vietimme ensimmäistä kertaa korkeakouluviikkoa. Lukion 2. vsk:n opiskelijat osallistuivat HAMKin organisoimaan tapahtumaan, jossa he ratkoivat Diili-menetelmällä yritysten antamia toimeksiantoja. Kaurialan lukion opettajat Heikki Kuitunen, Terhi Lehtinen ja Piritta Malinen siirtyvät pois yhteisöstämme. Suurkiitos Heikki, Terhi ja Piritta tekemästänne työstä Kaurialan lukiossa. Olette kukin antaneet merkittävän panoksen lukiomme kehittämiseen mieleenpainuvan opetuksenne lisäksi. Toivotan teille mielenkiintoisia haasteita tulevaan! Lämpimät onnittelut uusille ylioppilaille! Lukio-opintonne ja ylioppilaskokeet on nyt suoritettu. Matka jatkuu kohti uusia haasteita. Olette jatkossakin tervetulleita vierailemaan lukiossamme. Kiitos myös opiskelijoille ja lukion henkilöstölle toiminnastanne Kaurialan lukion hyväksi. Nyt on aika levähtää ja nauttia tulevasta kesästä. Ensi vuonna Kaurialan lukio täyttää 100 vuotta! Juhlavuosi on meidän kaikkien yhteinen ja sisältää tapahtumia niin nykyisille kuin entisille opiskelijoille. Tehdään yhdessä juhlavuodesta muistorikas vuosi!

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 4 Koulun henkilökunta Rehtori.................................................................................................................................................... Tuomo Iltanen Apulaisrehtori. ........................................................................................................................................... Jussi Mestari Opintosihteeri.....................................................................................................................................Marjut Arvonen Opettajat Ahva Lasse................................................................................................................................äidinkieli ja kirjallisuus Eriksson Jyrki, ryhmänohjaaja 20F......................................................opinto-ohjaus, historia, yhteiskuntaoppi Halonen Hanni, ryhmänohjaaja 22B.............................................................................................. englanti, ranska Heikkilä Sari ryhmänohjaaja 22C........................................................................................................matematiikka Hellstén-Shi Mikaela..............................................................................................................................matematiikka Hietikko Hanna, ryhmänohjaaja 21C...................................................................................................saksa, ruotsi Hurskainen Johanna, ryhmänohjaaja 20D. ..........................................................................................saksa, ruotsi Iltanen Tuomo rehtori....................................................................................................................................... liikunta Immonen Heli.............................................................................................................................matematiikka, kemia Kellomäki Johannes, ryhmänohjaaja 22F..........................................................................äidinkieli ja kirjallisuus Keränen Anne-Mari...........................................................................................................................................fysiikka Keränen Jussi, ryhmänohjaaja 21D.................................................................................................................fysiikka Kuitunen Heikki........................................................................................................................... biologia, maantiede Lahti Aleksi.......................................................................................................................... historia, yhteiskuntaoppi Lampela Johanna, ryhmänohjaaja 22A....................................................................... äidinkieli ja kirjallisuus, S2 Lehtinen Terhi, virkavapaalla................................................................................................matematiikka, fysiikka Malinen Piritta, ryhmänohjaaja 21A. .........................................................................................................kuvataide Malmi-Harju Katja, ryhmänohjaaja 20C.................................................................................................psykologia Mansikka Sanna.................................................................................................................................... englanti, ruotsi Matilainen Anniina, ryhmänohjaaja 20A. ......................................................................................venäjä, englanti Mestari Jussi, apulaisrehtori........................................................................................................maantiede, biologia Moilanen Tuula.................................................................................................................................................. uskonto Ojansuu Johannes......................................................................................................filosofia, elämänkatsomustieto Paavilainen Pinja....................................................................................................biologia, maantiede, terveystieto Partanen Ari. ........................................................................................................................................... opinto-ohjaus Pekkola Sami. ......................................................................................................................................................fysiikka Perkkalainen Paula, ryhmänohjaaja 20E. ......................................................................................................... kemia Pitkänen Minna................................................................................................................................................ musiikki Pohjola Markku, ryhmänohjaaja 22D.................................................................................matematiikka, fysiikka Saarinen Johanna..........................................................................................................................uskonto, psykologia Salonen Sakari, tiedelukion koordinaattori, ro 21E.........................................................................matematiikka Savolainen Sami, ryhmänohjaaja 21B.................................................................................... liikunta, terveystieto Seppälä Tanja........................................................................................................................................................espanja Siren Hanna, ryhmänohjaaja 21F............................................................... äidinkieli ja kirjallisuus, ilmaisutaito Taipale Veera, ryhmänohjaaja 20B ja 20S. ...................................................................................... englanti, ruotsi Toivanen Lotta..............................................................................................................................psykologia, uskonto Torkko-Hieto Elina................................................................................................................................ opinto-ohjaus

KAURIALAN LUKIO 5 Tuohiniemi Rita, ryhmänohjaaja 22E. ......................................................................................................... englanti Utriainen Elisa. ..............................................................................................................................................robotiikka Varis Soile............................................................................................................................. historia, yhteiskuntaoppi Muu henkilökunta Erityisopettaja...........................................................................................................................Anna-Leena Mäkinen Kouluterveydenhoitaja.........................................................................................................................Marja Järvinen Kuraattori.......................................................................................................................................................Piritta Salo Psykologi. .............................................................................................................................................. Katariina Autio Opiskeluneuvoja..................................................................................................................................Milla Huovinen Vahtimestari.......................................................................................................................................... Vesa Heikkinen Kouluruokalan emäntä...................................................................................................................... Paula Roslander Ruokapalvelutyöntekijä. .....................................................................................................................Niina Tolvanen Ruokapalvelutyöntekijä. ...................................................................................................................... Jenna Tihekari Siivooja. .................................................................................................................................................... Suvi Rothsten Siivooja. ...................................................................................................................................................Sari Tuominen

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 6 TERVEHDYS VANHEMPAINYHDISTYKSELTÄ! Kaurialan lukion vanhempainyhdistyksen tehtävänä on toimia koulun ja huoltajien välisenä yhteistyökanavana, vaikuttaa koulun kehittämistyöhön ja tukea hyvää kouluarkea. Toimintaa ohjaa yhdistyksen hallitus, joka valitaan marraskuun alussa vuosikokouksessa 1. vsk:n vanhempainillan yhteydessä. Yhdistyksen vuosittainen suurin talkooponnistus on Vanhojen tanssit -tapahtuman oheispalvelujen järjestäminen yhdessä Lyseon lukion vanhempainyhdistyksen kanssa. Vanhempainyhdistyksen vastuulla on väliaikakahvituksen, arpajaisten ja eteisnaulakkopalvelun järjestäminen. Tänä vuonna tapahtuman järjestelyt toteutuivat suunnitelmien mukaan ja yhdessä saimme iloisen ja onnistuneen tapahtuman toteutettua suuren talkoojoukon (n. 40 hlöä) voimin. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille! Kertyneillä tuloilla tuetaan opintoretkiä, rahoitetaan stipendejä ja järjestetään tapahtumia. Olemme tukeneet mm. Cernin opintomatkaa ja Lammin biologisella asemalla toteutettavaa ympäristöekologian opintojaksoa. Lisäksi vanhempainyhdistys rahoittaa stipendit jokaiselle luokalle vuosittain. Olemme mukana koulun eri tapahtumissa tarpeen mukaan. Kuluneena lukuvuonna osallistuimme ykkösten kirjallisuusiltaan ja vanhempainiltoihin. Varainkeruuta harjoitetaan myös vapaaehtoisella jäsen- ja kannatusmaksulla. Vanhempainyhdistystoiminta on hyvänmielen vapaaehtoistyötä. Toiminnan kautta saa tietoa koulun arjesta, mahdollisuuden toimia nuorten taustavoimana yhdessä toisten vanhempien kanssa sekä edistää yhteistyötä koulun ja kodin välillä. Kaikki ovat tervetulleita vanhempainyhdistyksen toimintaan - lähde rohkeasti mukaan! Yhdessä saamme asioita aikaan. Vanhempainyhdistys haluaa kiittää Kaurialan lukion opettajia, henkilökuntaa ja opiskelijoita kuluneesta lukuvuodesta. Paljon onnea uusille ylioppilaille ja menestystä jatko-opintoihin! Toivotamme kaikille aurinkoista kesää! Yhdistyksen puolesta Henna Turunen puheenjohtaja Kaurialan lukion vanhempainyhdistyksen hallitus 2022–2023: Henna Turunen, puheenjohtaja Päivi Äyhönen, varapuheenjohtaja Kaisa Ahvonen, sihteeri Annika Räkköläinen, rahastonhoitaja Helmi Saarnijoki, jäsen Päivi Walden, jäsen Maarit Leino, jäsen Liisa Haakana, jäsen

KAURIALAN LUKIO 7 YHTEISÖLLISYYTTÄ, OSALLISUUTTA JA JAKSAMISTA LUKIOLAISTEN ARKEEN Ryhmänohjaustiimin työ on jatkunut yhteisöllisyyteen, osallisuuteen ja jaksamiseen liittyvien asioiden parissa. Yhteistyö kuraattorin kanssa on ollut aktiivista, samoin tutorit ovat vierailleet ykkösluokkalaisten ryhmänohjaustuokioissa. HAMKin sosionomiopiskelijat pitivät syyslukukaudella toisen vuosikurssin opiskelijoille ryhmätuokiot, joiden tarkoitus oli tukea yhteisöllisyyttä ja jaksamista. Ensimmäisen Tiimien toiminta vuosikurssin opiskelijat saivat puolestaan tietoa Ohjaamo Stagen palveluista. Hyvinvoinnin tueksi ro-tuokioissa teetettiin nukkumiskysely, jonka tuloksista keskusteltiin ryhmänohjaajan ja opiskelijoiden kesken. Opiskelijat ovat tehneet myös Mieli ry:nmielenterveyden käsi -harjoituksen, jonka avulla tarkasteltiin arjen eri osa-alueiden toteutumista ja niiden suhdetta toisiinsa omassa elämässä. Opiskelijoiden kanssa käsiteltiin myös kiusaamista ja seksuaalista häirintää.

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 8 TYÖELÄMÄTAITOJA JA LUKIO-OPINTOJA YHTEISTYÖSSÄ KORKEAKOULUJEN KANSSA Työelämä- ja korkeakoulutiimi (tyko-tiimi) on jatkanut yhdessä opinto-ohjaajien kanssa perinteisen koko ykkösvuosikurssin työelämäpäivän järjestämistä. Tänä vuonna se kytkettiin Tekijä-tapahtuman yhteyteen. Edelliseksi kesäksi muotoiltua opiskelijoiden mahdollisuutta suorittaa kesä-tet on hiottu saatujen kokemusten pohjalta entistäkin houkuttelevammaksi kesäopintojen muodoksi. Sitä on myös markkinoitu tänä lukuvuonna enemmän. Opinto-ohjauksen Lupaus-hankkeen kanssa tehtiin yhteistyötä uudenlaisen opiskelijoiden mentorointimallin luomisessa. Kaurialan lukiossa mentorointi toteutui pääasiassa alakohtaisena lääketieteen alan pienryhmämentorointina. Lupaus-hankkeen kanssa tehtiin myös vierailu Otaniemen lukioon tutustumaan ohjauksen ja korkeakouluyhteistyön käytänteisiin sekä suunnittelemaan yhteistyötä lukioiden kesken. Korkeakoulujen tutustumis- ja kurkistuskurssien suorittamismahdollisuutta mainostettiin, ja lisäksi suunniteltiin ja organisoitiin yhdessä Lupaus-hankkeen kanssa koko kakkosvuosikurssin korkeakoulupäivät 15.– 17.5.2023 yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa. HAMKin kanssa on myös aloitettu yhteinen suunnittelu lukiolaisten ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden yhteisopinnoista: Bio- ja elintarviketekniikan koulutusohjelman kanssa on suunniteltu lukiolaisille ja HAMKin opiskelijoille yhteistä opintokokonaisuutta syksylle 2023. Lisäksi HAMKin RUN EU -hankkeeseen on suunnitteilla myös lukiolaisten osallistuminen kansainväliseen korkeakouluyhteistyöhön.

KAURIALAN LUKIO 9 OSALLISUUS- JA JUHLATIIMI YHTEISÖLLISYYTTÄ KEHITTÄMÄSSÄ Tälle lukuvuodelle perustettiin osallisuus- ja juhlatiimi vahvistamaan osallisuuteen liittyviä toimintoja sekä tekemään suunnitelmia koulumme 100-vuotisjuhliin liittyen. Tiimin syksyyn kuului mahdollisen juhlajulkaisun käytännön järjestelyihin liittyvä selvitystyö, jonka tuloksena tiimi kirjasi opetussuunnitelmaan temaattisten opintojen aineidenvälisen jakson, jolla julkaisu tehdään. Syksyllä kerättiin myös opiskelijatoimijoiden edustajat ja luonnosteltiin yhdessä osallisuuden vuosikelloa. Lisäksi osallisuustiimi järjesti yhteisen taidekävelyn Valoilmiön taidefestivaaleilla. Kevätlukukaudella tiimi oli organisoimassa hyvinvointiviikkoa yhdessä muiden toimijoiden kanssa, organisoi Kaurialan lukiolla ensimmäistä kertaa järjestettyä Wanhojen brunssia, hoiti penkkaripäivän opettajien yhteisöllisen lounaan järjestelyt, ideoi eläkkeelle lähtevän lehtorin läksiäisjuhlia sekä valmisteli ja hoiti vesossa tehtävän 100-vuotisjuhlien yhteisen ideointiriihen. Lisäksi osallisuustiimissä startattiin yhteisesti opiskelijoita ja eri toimijoita osallistaen turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönottoa.

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 10 RESEPTEISTÄ TUKEA HYVÄÄN OPPIMISEEN Oppimisen tuki -tiimi on jatkanut tänä lukuvuonna tiivistä yhteistyötä Otus-hankkeen (Oppimisen tuella hyvinvointia lukioon) kanssa. Tiimi on ollut vahvasti mukana kehittämässä ainekohtaisia oppimisen reseptejä, jotka tänä lukuvuonna on otettu jokaisessa oppiaineessa käyttöön. Tiimi teki kevätlukukaudella opettajille reseptien käytöstä kyselyn, jonka pohjalta kehitetään jatkotoimenpiteitä. Samoin tiimi teki kevätlukukaudella opiskelijoille kyselyn reseptien toimivuudesta. Perinteiseen tapaan tiimi toteutti valokuvataulun opettajista opettajainhuoneen eteen, jotta opiskelijoiden olisi helpompi tunnistaa opettajiaan. KESTÄVÄ KEHITYS OSANA LUKIOARKEA Kestävän kehityksen tiimissä jatkettiin hyväksi havaittua päättöviikon ruokailukyselyä. Ruokahävikkiä vähennettiin myös energiansäästöviikolla 10.–14.10.2022, jolloin toteutettiin ruokahävikin vähentämiskampanja onnistuneesti. Energiansäästöviikolla filosofian opettaja Johannes Ojansuu piti jo perinteeksi muodostuneen luennon kestävästä kehityksestä. Lisäksi opiskelijoita kannustettiin energiansäästötoimiin koulumatkakisan ja somessa levitetyn energiansäästöbingon avulla. Kevätlukukaudella tietokirjailija ja toimittaja Juha Kauppinen vieraili Kaurialan lukiossa lukuviikon aluksi 17.4.2023. Muun muassa Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2020 saanut Kauppinen puhui tilaisuudessa ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille omasta polustaan tietokirjailijaksi ja toimittajaksi. Kauppisen tietokirjan, Monimuotoisuus – lyhyt oppimäärä, lukeneet opiskelijat Frida Kujala, Mimosa Pekkola ja Senni Kuisma haastattelivat Kauppista laatimiensa kysymysten perusteella. Vierailu tarjosi myös opiskelijoille konkreettisia ohjeita siihen, miten voi itse toimia yhteisen planeettamme monimuotoisuuden säilyttämiseksi. TIETO- JA VIESTINTÄTEKNOLOGIA ARJEN TYÖVÄLINEENÄ Lukuvuoden alussa TVT-tiimi organisoi toista kertaa ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden tietokoneiden jakamisen. Tietokoneiden jakaminen toteutettiin yhteistyössä IT-tuen, ryhmänohjaajien ja digitutoreiden kanssa. Tällä kertaa jakaminen ja käyttöönotto onnistuivat sujuvammin, olimmehan viime vuodesta viisastuneita. Tänä lukuvuonna lukiossamme otettiin käyttöön Opinsys-palvelu, joka automatisoi Abitti-kokeiden pitämistä. TVT-tiimi on pyrkinyt lukuvuoden aikana rohkaisemaan opettajia Abitin käyttöön uudella järjestelmällä. Totuttuun tapaan TVT-tiimi on myös organisoinut ylioppilaskirjoitusten katastrofiharjoitukset syksyllä ja keväällä yhdessä Koulutuskuntayhtymä Tavastian IT-tuen kanssa. Tulevan lukuvuoden tavoitteinamme on selvittää lukiomme TVT-aiheista koulutustarvetta ja mahdollisesti tarjota pienimuotoista koulutusta.

KAURIALAN LUKIO 11 LUKULAMPPU-HANKE TEKI LUKEMISEN NÄKYVÄKSI Lukulamppu-hanke toi yhteistyössä Kaurialan lukion vanhempainyhdistyksen kanssa 31.8.2022 Kaurialan lukiolle kirjailijavieraaksi Tapani Baggen. Lukion ensimmäisen vuosikurssin huoltajille ja ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille suunnatun iltatapahtuman lisäksi Bagge vieraili ensimmäisen vuosikurssin äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunneilla. Oppituntivierailujen teemana oli Baggen oma erittäin monipuolinen kirjailijanura sekä tarinankirjoittaminen. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien Hanna Sirénin ja Lasse Ahvan johdolla Lukulamppu-hanke vei melkein täyden junavaunullisen Kaurialan lukion opiskelijoita Helsingin kirjamessuille perjantaina 28.10.2022. Messuilla sekä kuunneltiin kirjailijahaastatteluja että kahmittiin mukaan kassikaupalla luettavaa. Oppimisen ja opettamisen kehittämistä hankkeiden voimalla Osana Lukulamppu-hanketta Kaurialan lukion lehti “Iltanen” jatkoi tänä lukuvuonna ilmestymistä. Lehden päätoimittamisessa ovat olleet mukana Elsa Tahiri, Kesia Saarinen sekä Reelika Toome sekä ohjaavana opettajana Johanna Lampela. Lehden periaatteena on ollut, että kaikki sisältö lehden valokuvia ja kuvitusta sekä taittoa myöden on opiskelijoiden tuottamaa. Lukulamppu-hankkeessa edistettiin tiedelukion tiedeaiheisen kirjallisuuden lukemista äidinkielen ja matematiikan yhteisprojektissa XR-teknologioiden keinoin. Matematiikan harrastuskurssin opiskelijat tekivät lukemistaan tietokirjoista monimediaisia esittelyjä, joista opiskelija Alex Laukkanen kokosi virtuaalisen tiedekirjaston. Sen avulla matematiikan lehtorimme Sakari Salosen tiedekirjaston teokset ovat kaikkien opiskelijoidemme tutustuttavissa ja sitä kautta luokasta myös fyysisinä kirjoina lainattavissa. 22D-ryhmän juonima tarina Tapani Baggen metodilla.

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 12 SIGNAALI-HANKE KEHITTÄMÄSSÄ XR-OPPIMISYMPÄRISTÖJÄ JA OHJELMOINTITAITOJA MONIN ERI KEINOIN Starttasimme Opetushallituksen rahoittaman mittavan oppimisympäristöjen kehittämishankkeen yhteistyössä Porin lukion kanssa. Signaali on kouluttanut opettajia, aktivoinut opiskelijoita kokeilemaan laajennetun todellisuuden teknologioita sekä mahdollistanut ohjelmointitaitojen kehittämisen niin osana opintojaksoja, mutta myös ulkopuolisten ohjaajien vetämissä työpajoissa. Koulussamme on syntynyt monipuolisia kokeiluja erilaisten virtuaalisten esittelyjen ja oppimisympäristöjen maailmoissa. Niiden kehittämistä on tapahtunut myös yhteistyössä HAMKin kanssa, osana UTELIAS 1.0 -koulutuskokonaisuutta. Historiassa, yhteiskuntaopissa, biologiassa, äidinkielessä, matematiikassa ja kuvataiteessa on kaikissa kokeiltu ja kehitetty virtuaalitodellisuuden oppimisympäristöjä yhdessä ja erikseen. Ajankohtaisena demokratiakasvatuksen osana syntyi ”Vaali-Wonda” -peli, joka opetti monilukutaitoja ja vaalikäyttäytymistä. Kielten opiskelua on monipuolistettu käyttämällä erilaisia valmiita virtuaalisia oppimisympäristöjä. Kansainvälisyyteen, kommunikointiin ja vuorovaikutukseen sekä monilukutaitoihin liittyvä osaaminen, teknologiataidot ja mediakasvatus on tehostunut, kun kansainvälisissä vierailuprojekteissa on toteutettu ja toteutetaan erilaisia virtuaalisia esittelyjä. Signaali oli mukana kulttuurikeskus ARXin järjestämässä Valoilmiö-taidefestivaalissa: kuvataideopiskelijat toteuttivat sinne keinoälyn, 3D-mallintamisen, lisätyn todellisuuden sekä ohjelmoinnin keinoin erilaista video-, valo- ja installaatiotaidetta. Olemme myös jakaneet osaamistamme muun muassa kansainvälisille vieraille, ITK-päivillä sekä Maunulan matikkalukiossa järjestettävillä HARPPI-festivaaleilla, joissa opiskelijat vetivät geometriaan liittyvää virtuaalityöpajaa.

KAURIALAN LUKIO 13 CONNECTING EUROPEAN SCHOOLS THROUGH VR CLASSROOMS: Koulumme on mukana EU-rahoitteisessa kansainvälisessä virtuaalisen oppimisen yhteistyöhankkeessa, jossa on mukana Futurum koulu Prahasta sekä METropolitan College Brightonista. Hankkeen pääorganisoija on Futurum. Virtuaalisten oppimisympäristöjen hyödyntämistä on suunniteltu kaikkien koulujen opettajien kesken kahden vuoden ajan sekä Prahassa että TEAMSin kautta. Tärkeimpinä aktiviteetteina ovat olleet Prahassa järjestetty työpaja kielten opiskelusta, Suomessa järjestetty matematiikan työpaja, Brightonissa toteutettu taidetyöpaja sekä Prahassa tehty luonnontieteiden osuus. Kaikissa on ollut mukana opiskelijoita Kaurialan lukiosta sekä muista kouluista. Työskentely on painottunut valmiiden virtuaalisten oppimisympäristöjen ympärille tehtyihin tuntisuunnitelmiin, mutta esimerkiksi Brightonissa opiskelijat toteuttivat myös oman historiaa ja kuvataidetta yhdistävän virtuaalisen esittelyn Brightonin Kuninkaallisesta Paviljongista.

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 14 TRANSATLANTIC CLASSROOM – MANNERTENVÄLISTÄ YHTEISTYÖTÄ Lukiomme aloitti keväällä 2023 yhteistyön yhdysvaltalaisen Ocracoken saaren lukion kanssa. Hanke on osa Yhdysvaltain Suomen suurlähetystön sekä Opetushallituksen rahoittamaa Transatlantic Classroom -toimintaa. Hankkeessa molempien lukioiden opiskelijat tekevät etäyhteistyötä kestävän kehityksen teemojen parissa. Syyslukukaudella 2023 Kaurialan lukiosta tehdään opintoretki Ocracoken saarelle Yhdysvaltoihin. KANSAINVÄLINEN KAURIALA Kaurialan lukio on monipuolisesti kansainvälinen. Lukuvuoden aikana liikkuvuuksia ulkomaille ja ulkomailta on ollut seuraavasti: 63 opiskelijaa + 11 opettajaa osallistunut ulkomaille suuntautuviin opintomatkoihin 17 opettajaa job shadowingissa ulkomaisessa lukiossa 25 opiskelijaa ja 40 opettajaa vieraana Kaurialan lukiossa 6 opiskelijaa vaihto-opiskelijana Kaurialan lukiossa 4 Kaurialan lukion opiskelijaa vaihto-opiskelijana ulkomailla 4 opettajaa osallistunut ulkomailla järjestettävään täydennyskoulutuskurssiin Kansainvälisten liikkuvuuksien kohde- ja läh-

KAURIALAN LUKIO 15 tömaita ovat olleet Sveitsi, Tsekki, Portugali, Espanja, Ranska, Saksa, Slovenia, Viro, Kanada ja Iso-Britannia. Osaan kansainvälisistä liikkuvuuksista on saatu Erasmus+-rahoitusta. Liikkuvuuksien lisäksi lukuvuoden aikana on ollut monipuolista virtuaalista kansainvälisyyttä ja kansainvälisiä etävieraita.

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 16 OPISKELIJAKUNNAN HALLITUS TOIMII JOKAISEN LUKIO-OPISKELIJAMME ASIALLA Kaurialan lukion opiskelijakunnan hallituksella on ollut jälleen vilkas vuosi. Lukuvuosi alkoi vuosittaisilla puheenjohtajavaaleilla, joiden tuloksena uutena puheenjohtajana aloitti toisen vuoden opiskelija Lenni Jurvanen. Lisäksi hallituksessa aloitti suuri joukko innokkaita ykkösiä, ja toimintaa jatkoivat myös jo kokemusta keränneet kakkos- ja kolmosvuosikurssien opiskelijat. Kuluneen lukuvuoden yhtenä teemana on ollut perinteiden elävöittäminen ja ylläpitäminen. Hallituksen tahtotila on ollut edistää hyvää yhteishenkeä koulussamme ja se on onnistunut erilaisten teemapäivien, tapahtumien ja tilaisuuksien avulla. Teemapäiviä on suunniteltu yhdessä opettajakunnan, tutoreiden ja osallisuustiimin kanssa, ja ne ovat olleet suosittuja opiskelijoiden keskuudessa. Opiskelijoiden yhteisöt toimivat Pitkin vuotta järjestimme erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Hitiksi nousi esimerkiksi Halloweenin kurpitsankaiverruskilpailu ja jo perinteeksi muodostunut koko koulun joulukalenteri. Itsenäisyyspäivänä veimme kynttilöitä koulun vieressä sijaitsevalle hautausmaalle ja kyselimme koulussa, mitä itsenäisyys merkitsee Kaurialan väelle. Ystävänpäivänä tarjosimme perinteikkäät suklaasuukot ja askartelimme halipasseja. Yksi tärkeimmistä asioista hallitukselle on ollut hyvän tekeminen. Olemme vuosittain järjestäneet punaisen ristin Nälkäpäivä-keräyksen, jolla olemme keränneet lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Sen lisäksi halusimme tänä vuonna kokeilla jotakin uutta, joten joulukuussa jokainen ohjausryhmä sai kerätä varoja itse valitsemalleen hyväntekeväisyyskohteelle. Keräys oli onnistunut ja sai paljon kiitosta osakseen.

KAURIALAN LUKIO 17 Syksyllä 2022 lukuvuoden yhdeksi tavoitteista nimettiin opettajakunnan ja hallituksen välisen yhteistyön lisääminen esimerkiksi ympäristö- ja demokratiakasvatuksen merkeissä. Tätä ideaa lähdettiin konkreettisesti toteuttamaan keväällä, kun järjestimme politiikkaviikon. Viikon tarkoituksena oli tutustuttaa opiskelijoita politiikkaan, eri puolueisiin ja kevään eduskuntavaaleihin. Lisäksi järjestimme ensimmäistä kertaa Allianssi ry:n valtakunnalliset nuortenvaalit, jotka osoittautuivat onnistuneeksi kokemukseksi. Muita toistuvia teemoja lukuvuoden varrella ovat olleet tiedonkulkuun panostaminen, kestävän kehityksen ja vastuullisuuden huomioiminen yhä paremmin koulumme arjessa sekä yhteisöllisyyden kehittäminen. Tänäkin lukuvuonna olemme tukeneet lukuisia opiskelijaryhmiä ja retkiä taloudellisesti, jotta opiskeluntäyteinen arki pysyisi mielekkäänä ja monipuolisena. Kulunut vuosi on ollut kaiken kaikkiaan hyvin vauhdintäyteinen ja opettavainen. KANSAINVÄLISYYSKERHO Lukiomme kansainvälisyyskerhossa on tänä vuonna ollut mukana noin 45 jäsentä eri luokka-asteilta, joista valtaosa on ollut ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita. Mukana toiminnassa ovat olleet myös koulumme vaihto-oppilaat: Emma ja Gladyss Ranskasta, Hannah Saksasta sekä elokuun ajan Kate Amerikasta sekä lokakuun ajan Jade ja Manon, hekin Ranskasta. Kerhossa jäsenet ovat voineet tutustua vaihtareihin ja oppia lisää heidän kokemuksistaan Suomessa. Vuoden aikana toimintaan on käynyt tutustumassa useita opettajavieraita eri ystävyyskouluista ulkomailta, esimerkiksi Tsekistä ja Saksasta, ja kaikki vieraat ovat olleet oikein kiinnostuneita kaikesta, mitä kerhossa teemme. Marraskuisille lukiomme tsekkivieraille kerho järjesti retken Aulangolle. Ulkoilumajalla muun muassa pelailtiin lautapelejä, syötiin ja saunottiin yhdessä, ja ilta oli erittäin mieluinen niin vieraille kuin osallistuneille kerhon jäsenillekin.

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 18 Vuoden kohokohta oli tietysti kansainvälisyysviikko, joka järjestettiin 7.–11.11. Tällöin viikon jokaisena päivänä oli erillinen teemamaa, jotka tänä vuonna olivat Ruotsi, Thaimaa, Kreikka, Ranska sekä Belgia. Ohjelma vaihteli päivittäin, ja viikon mittaan järjestettiin muun muassa Kahootteja, tietovisoja sekä aarteenetsintöjä ja ruokalassa soitettiin myös teemamaan musiikkia. Lisäksi koulu koristeltiin aina maan lipun värein, ja välillä värit olivat myös päivän pukeutumisteema. Keväällä kerho järjesti yksittäisiä kv-viikkoa vastaavia päiviä, jolloin noin 1–2 kertaa kuussa oli jonkin maan teemapäivä. Saksa-päivää ja Irlanti-päivää vietettiin huhtikuussa ja Eurooppa-päivää toukokuussa. Tavoitteena oli näiden päivien avulla tuoda kansainvälisyyttä ja koulun yhteistä tekemistä koko vuoden ajalle. Kerhon jäsenten kesken teimme keskiviikkoisin usein kaikenlaista kivaa, esim. monenlaista pelailua ja muuta rentoa yhdessäoloa. Joulukuussa pidettiin pikkujoulut, joissa pelattiin Kahootteja ja vaihdettiin lahjoja ryhmän kesken. Yleisestikin kerhossa oli aina mukava ja rento tunnelma, ja se on ollut hyvä paikka tutustua ihmisiin myös oman luokan tai luokkatason ulkopuolella. Suosittelemme ehdottomasti kaikkia tulemaan tutustumaan! TUTORIT HYVÄN MIELEN LÄHETTILÄINÄ Kaurialan lukion tutor-toiminta oli lukuvuoden aikana hyvin vireää, sillä tutoreina toimi peräti 41 opiskelijan ennätysjoukko. Tutorit kerättiin kevään 2022 aikana, jolloin toimintaa suunniteltiin jo aktiivisesti. Tutorit aloittivat lukuvuoden toimintansa ykkösten tutustumispäivänä jo ennenmuiden opiskelijoiden koulun alkua. Toiminta jatkui ensimmäisen kouluviikon aikana pidettynä ykkösten starttipäivänä, jossa tutorit vetivät starttipäivän toimintarasteja. Tämän jälkeen tutorit vierailivat muun muassa ykkösten ryhmänohjaustuokioissa ja järjestivät muuta yhteis-

KAURIALAN LUKIO 19 toiminnallista aktiviteettia ykkösille. Tutorit olivat myös aktiivisesti mukana järjestämässä lukiomme erilaisia teemapäiviä muun muassa ideoimalla erilaisia pukeutumisteemoja. Tutorien toiminnan kannalta merkittävä ponnistus olivat myös uudistetut ysiesittelyt, jotka pidettiin kolmessa osassa marraskuun aikana. Aiemmin lähialueen ysit ovat vierailleet lukiossamme opetusryhmittäin, mutta nyt esittelyt tiivistettiin niin, että suuret yläkoulut vierailivat lukiollamme kahden vierailukerran aikana ja Hämeenlinnan ulkopuolisille yseille oli varattu oma kertansa. Vierailukerran aikana ysit tutustuivat lukiomme tiloihin ja kiersivät tutorien johdolla monipuolisesti kouluamme esitteleviä toimintarasteja. Huhti-toukokuussa tutorit kiersivät myös lähialueen yläkoulujen kahdeksasluokkalaisten opo-tunneilla esittelemässä lukiotoimintaa. Toiminta päättyi toukokuussa järjestettyyn palauteseminaariin ja uusien tutorien kanssa toteutettuun vallanvaihtokaronkkaan. LIIKKUMALLA PIRTEYTTÄ PÄIVÄÄN Liikuntatutorit ovat tuoneet tänäkin lukuvuonna piristystä koulumme arkeen. Syksyllä käynnistyivät perjantain aktiivivälkät, joita jatkettiin kevätlukukaudella. Opiskelijat ovat muun muassa testanneet reaktionopeutta, heittäneet Pringles-purkin kantta sankoihin ja heittäneet koreja koripallolla. Palkinnoksi onnistuneesta suorituksesta he ovat saaneet lahjakortteja, tikkareita ja lakuja. Syksyllä liikuntatutorit perustivat värityskirjapisteen toisen kerroksen aulaan. Siinä opiskelijat voivat istahtaa ja rentoutua välituntisin ja hyppytunneilla värittämällä värityskirjaa. Ala-aulaan tuotiin Speed-stack -kupit, joilla voi testata, kuinka nopeasti kokoaa kupeista pyramidin ja purkaa kupit pyramidista takaisin yhteen pinoon. Talvella liikuntatutorit järjestivät ohjausryhmien välisen pöytäjalkapallokisan, joka pelattiin vaiheittain siten, että osa joukkueista putosi joka kierroksella pois. Lopputurnaus pelattiin keskiviikon kahvilassa.

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 20 Loppukeväästä liikuntatutorit haastoivat opiskelijat liikkumaan somehaastekisassa. Siinä opiskelijoiden oli tehtävä erilaisia liikuntasuorituksia eri puolellaHämeenlinnaa ja piti kuvata itsensä paikan päällä esimerkiksi Aulangolla karhupatsaalla. Kuvat käytiin näyttämässä päivystävälle liikuntatutorille perjantaisin ruokavälitunnilla. Eniten haasteita suorittanut palkittiin Stadiumin lahjakortilla. Marraskuusta huhtikuuhun pyöri ns. liikuntalukkari. Joka keskiviikkona kello 15–16 päättöviikkoja lukuun ottamatta opiskelijoiden oli mahdollista osallistua erilaisiin liikuntalajikokeiluihin kahden euron omavastuuosuudella. Lajeina olivat muun muassa keilailu, ilmajooga, jousiammunta, padel, boulderointi, tennis, tankotanssi ja sulkapallo. MIELIKUVITUS LENTÄÄ ROOLIPELIKERHOSSA Kaurialan lukion roolipelikerho jatkoi aktiivista toimintaansa tänäkin lukuvuonna. Pelaamaan kokoonnuttiin viikoittain, ja mukana oli reilut kymmenen kerholaista. Tänä vuonna pelattiin erityisesti Dungeons and Dragonsia, kokonaista neljää laajempaa seikkailukokonaisuutta eli kampanjaa. Kampanjoiden ohella pelattiin kertapeleinä muun muassa Call of Cthulhua. Lukuvuoden aikana kerholaisten keskuudesta on noussut useampi pelinjohtaja, mikä on mahdollistanut monipuolisen ja aktiivisen pelitarjonnan.

KAURIALAN LUKIO 21 Kaurialan matematiikka- ja luonnontiedelukion vuosi on ollut täynnä vierailuja ja kilpailuja: Hajautetulla LUMA2-opintojaksolla vierailtiin Kansallismuseossa ja Helsingin yliopiston Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa elokuussa (Signaali-hankkeen osana), Harppi-tiedefestivaalilla Helsingin matematiikkalukiossa marraskuussa, Suomen Kansallisbaletin esityksissä Romeo ja Julia oheisohjelmineen lokakuussa sekä Raymondassa helmikuussa, tiedekeskus Heurekassa joulukuussa, tekniikan toimintapäivillä HAMKissa Visamäessä helmikuussa ja yritysvierailuilla Iittalan lasitehtaassa ja Kultasuklaassa maaliskuussa. Erilaisiin valtakunnallisiin kilpailuihin osallistuttiin lukuvuoden aikana seuraavissa oppiaiMatematiikka- ja luonnontiedelukio – monipuolisia näkökulmia luonnontieteiden maailmaan neissa: biologia, maantiede, fysiikka, kemia ja matematiikka. Fysiikkakilpailussa 100 parhaan joukkoon sijoittuivat luma-lukion 20E-luokan Alex Laukkanen ja Elina Ryhänen. Lisäksi Alex Laukkanen eteni kilpailun finaaliin. Lisäksi joukkuekilpailuja olivat Harppi-tiedekilpailu (matematiikka, kemia, fysiikka ja biologia) sekä epidemia-ajan pitkän tauon jälkeen matematiikan Pythagoraan polku -joukkuekilpailu Päivölän opistossa huhtikuussa. Matematiikkakerhoa peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille toteutettiin kahdessa ryhmässä kevätlukukaudella 2023. Lisäksi järjestettiin matriisilaskentakerhoa, mutta yhteisten kokoontumisaikojen löytyminen osoittautui haasteelliseksi.

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 22 Fysiikkakisa: Sata minuuttia aikaa vastata kilpailukysymyksiin, mukana kokeellinen haastetehtävä. Yhteistyö Strömsholmin ratsastuslukion kanssa aloitettiin jälleen huhtikuussa. Tarkoituksena on järjestää vierailu Tukholmaan ja Strömsholmiin tulevan lukuvuoden elo-syyskuun vaihteessa. Pitkin lukuvuotta oppitunneilla on vieraillut tiedeasiantuntijoina Kaurialan lukion alumneja niin lukiossamme kuin etäyhteyksinkin.

KAURIALAN LUKIO 23 TUTUSTUMISTA HIUKKASFYSIIKAN TUTKIMUKSEEN, TIEDEMAAILMAN VERKOSTOIHIN SEKÄ LUMOAVIIN ALPPIMAISEMIIN Lukuvuonna 2022–23 toteutettiin Kanta-Hämeen lukioiden yhteistyöprojektina CERN-tiedekouluprojekti, johon osallistui 20 fysiikan opiskelijaa viidestä eri lukiosta. Projekti käynnistettiin heti lukuvuoden alussa oppitunneilla, jotka käsittelivät varattuja hiukkasia ja niiden käyttäytymistä sähkö- ja magneettikentissä. Tammikuussa vierailtiinOlkiluodon ydinvoimalassa, jossa tutustuttiin ydinvoimalan toimintaan, rakenteeseen ja tekniikkaan, sähköntuotantoon sekä ydinjätteiden loppusijoitukseen. Lopuksi vierailtiin laitosalueella ja tutustuttiin ydinvoimatekniikan näyttelyyn. Tiedekoulun opiskelijat valmistelivat esitelmät hiukkasfysiikan aiheista: CERNin tutkimuskeskuksesta, neutriinoista, antimateriasta ja suhteellisuusteorioista. Esitelmät pohjustivat tulevan tiedekoulun luentoja, ja ne pidettiin Kaurialan lukion iltatilaisuudessa helmikuussa. Huhtikuussa matkustettiin Geneveen Sveitsin ja Ranskan rajalla sijaitsevaan CERNin hiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen. Matkan aikana alansa parhaat asiantuntija pitivät tiedekoululaisille luentoja eri aiheista, kuten CERNin hiukkaskiihdyttimien ja koeasemiCERN-tiedekoulu

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 24

KAURIALAN LUKIO 25 en rakentamisesta ja niiden käytöstä eri tutkimusprojekteissa, kiihdyttimillä toteutettujen tutkimusprosessien tuloksista, esimerkiksi Higgsin bosonista ja antimateriasta. CMS-koeasemalla suomalaisten työpanos on merkittävä, ja Isolde-koeasemalla tutustuttiin isotooppien ja protonien valmistukseen kiihdyttimiä varten. Opiskelijat keskustelivat luennoitsijoiden kanssa aktiivisesti tieteen tekemisestä sekä tämän päivän huippututkimuksesta ja tutkijaksi päätymisestä. OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA: ”Matka oli kokonaisuudessaan todella kiinnostava. Oli mukavaa tutustua Geneven kaupunkiin, uusiin ihmisiin ja CERNin monipuoliseen toimintaan. CERNissä pidimme erityisesti antimaterialuennosta sekä tehdaskierroksesta” – Hanna ja Ida ”Tiedekoulun ohella päästiin tutustumaan myös Ranskan Alppeihin Chamonixin kylässä. Kävimme ihastelemassa vuoria ja alppikylää. Reissussa CERN-tiedekoulu ja vapaa-aika oli saatu sovitettua sujuvasti yhteen, eikä tylsiä hetkiä kerennyt tulemaan. CERNissä koeasemien vierailut olivat hienoja ja uniikkeja kokemuksia.” – Ilari, Aaro, Tiitus ja Aapo ”Oli mukavaa nähdä tiedekeskuksen toimintaa ja samalla Geneven kaupungin loistoa. Sveitsi oli maana kallis, mutta hurmaava. Kaupungista korostui sen korkea elintaso. CERNissä esittelijät olivat osaavia ammattilaisia, jotka innostivat meitäkin oppimaan uutta. Luentojen aiheet olivat kiinnostavia ja suosittelemme kokemusta kaikille fysiikasta kiinnostuneille.” – Elsa, Iida ja Wilma

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 26 MUSIIKKI OSANA LUKIOMME ARKEA JA JUHLAA Syksyn lakkiaisjuhlassa juhlassa esiintyi muun muassa Finlandia - a cappella -ryhmä, ja perinteinen lukuvuoden päättävä öinen konsertti tarjosi tunnin mittaisen, jouluisen kuoro- ja yhtyerepertuaarin kuulijoille. Keskiviikkojen musiikkikahviloissa on kuultu esimerkiksi useita opiskelijoiden omia bändiesityksiä sekä bändikurssin loppukonsertti toisen jakson lopussa. Kevään mittaan oli useita musiikkikahviloita, joissa taitavat musikanttimme esiintyivät: muun muassa Mu4-opintojakson kantaa ottavat laulut -konsertti sekä Miisa Ollikaisen musiikkidiplomikonsertti.

KAURIALAN LUKIO 27 Maaliskuussa Kaurialan lukion opiskelijoita osallistui Sibelius-Akatemian järjestämälle laulukurssille Sibelius-opistolla, ja huhtikuussa Mu2-ryhmät kävivät kuulemassa Verkatehtaalla Friggs-yhtyettä. Muun muassa Sibelius-opiston laulunopiskelijat ja opettajat esittäytyivät, sekä alumnimme Aku Keinonen kävi kertomassa musiikin ammattiopiskelusta sekä Voice-kilpailun kokemuksistaan musiikin oppitunneilla ja musiikkikahviloissa. Juhlien ja esitysten toteutuksissa mukana olivat tänäkin vuonna tärkeässä roolissa myös musiikkiteknologian osaavat opiskelijat, jotka vastasivat esitysten äänentoistosta valaistuksesta sekä roudauksesta. OPISKELIJOIDEN TUKI Lupaus laadukkaasta ohjauksesta Tavastian lukiolaisille Opetushallituksen rahoittamassa lukuvuoden 2022–2023 ajan kestäneessä Ohjauksen ekosysteemihankkeessa (Lupaus-hankkeessa) ovat olleet mukana kaikki Tavastian lukiokoulutuksen lukiot ja hankekoordinaattorina Anne Ahvenharju. Hankkeessa keskiössä oli opinto-ohjauksen laadun kehittäminen lukiolaisen opintopolun eri vaiheissa. Opinto-ohjaajat osallistuivat oppimismuotoilun koulutuksiin ja työpajoihin, joiden kautta ohjauksen laatua tarkasteltiin ja kehitettiin. Opiskelijoille onmyös järjestetty palaute- ja ideointityöpajoja ja kyselyjä. Oppimismuotoilun menetelmillä hahmoteltiin erilaisia oppijaprofiileja opinto-ohjauksen yksilöllisemmäksi kohdentamiseksi. Ohjauksen ekosysteemimallia rakennettiin ja työelämätietoutta opittiin lukuvuoden aikana verkostotoiminnan, alumnityön ja muun sidosryhmätyön kautta.

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 28 Pienryhmä- ja yksilöohjauksen kehittämiseen opiskeltiin uusia menetelmiä ja malleja. Opinto-ohjaajat saivat runsaasti motivaatiotietotta kouluttautumalla RSMP-koulumotivaatiovalmentajiksi. RSMP-kokeiluja tehtiin yksilöohjauksessa sekä opiskelijaneuvojan ja opinto-ohjaajan yhteistyössä kehittämässä LukioPT-pienryhmässä. Jatko-opinto- ja uraohjauksessa kokeiltiin yksilö- ja pienryhmämuotoista mentorointia, joka herätti kiinnostusta erityisesti alumnien taholla. Useimmat aktori-mentori -tapaamiset sujuivat hienosti, mutta hankaluuksiakin oli yhteyden aloittamisessa. Kaurialan lukion alumnien ohjaamassa lääketieteen mentorointiryhmässä päästiin syvälliselle tasolle kokemuksien jakamisessa ja opiskelijat saivat arvokasta ja ainutlaatuista valmennusta urasuunnitelmansa toteuttamiseen. Korkeakouluyhteistyö HAMKin kanssa tiivistyi HAMK Lukio-Diili -opintojakson kehittämisen merkeissä. Kaikki toisen vuosikurssin opiskelijat osallistuivat työelämälähtöisten kehittämistehtävien ja ongelmien ratkaisuun 15.–17.5.2023 Visamäen kampuksella ja suorittivat yhden korkeakouluopintopisteen. Samalla myös lukio-opettajat pääsivät tutustumaan pedagogiseen malliin. Lisäksi kurkistuskurssien ja väyläopintojen tiedottamista ja ohjausta tehostettiin ja teimme yhteistyösopimuksen Helsingin yliopiston kanssa kurkistuskurssien ja muiden avoimen yliopiston opintojen suorittamisesta lukioaikana. OPINTO-OHJAUS KAURIALAN LUKIOSSA Kolmen opinto-ohjaajan voimin toteutimme lukuvuoden aikana muun muassa koko ikäluokkia koskevia tapahtumia. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat osallistuivat Hämeen ammattikorkeakoulussa järjestetyille HAMK-etkoille sekä Tekijä-tapahtumaan – yhteistyössä tyko-tiimin ja Lupaus-hankkeen kanssa – osana lukiomme työelämäpäivää. Toisen vuosikurssin opiskelijoille järjestettiin OPO2-opintojakson yhteydessä kaksi ammattivieras-kertaa, joissa 12 eri alan asiantuntijaa kertoivat omasta urapolustaan ja työtehtävistään. Lukiomme abit vierailivat perinteiseen tapaan Helsingin Messukeskuksessa pidettävillä Studia-messuilla, joiden yhteydessä abit pääsivät tutustumaan Suomen korkeakoulutarjontaan sekä muihin jatkokoulutusvaihtoehtoihin. Osana Lupaus-hanketta opot vierailivat Otaniemen sekä Tampereen seudun lukioissa oppimassa uusia käytänteitä. MONIALAINEN TUKI OPISKELIJAN APUNA Tänä lukuvuonna kuraattori ja terveydenhoitaja siirtyivät Koulutuskuntayhtymä Tavastian alaisuudesta Oma Häme -hyvinvointialueelle. Alkujärjestelyjen ja -selvittelyjen jälkeen opiskeluhuollon toiminta on jatkunut ennallaan hyvänä yhteistyönä. Kuraattori ja opiskeluneuvoja toteuttivat jo aiempina lukuvuosina välituntitoimintaa eli Välituntibreikkejä. Välituntibreikkejä oli maanantaisin, ja ne pitivät sisällään muun muassa lautapelejä, askarteluja, bingotuokioita ja pientä tarjottavaa. Toiminnan ohessa on kohdattu opiskelijoita, kyselty kuulumisia ja aistittu sen hetkisiä tunnelmia. Pelailua, hyvää seuraa ja maittavia herkkuja oli tarjolla myös joulukuussa ilta-aikaan, kun kuraatto-

KAURIALAN LUKIO 29 ri ja opiskeluneuvoja järjestivät opiskelijoille koulupäivän päätteeksi pikkujouluhenkisen peli-illan. Opiskelijoilta saatu palaute yhteisistä toiminnoista ja tarjottavista on ollut positiivista, ja toiveita on tullut sellaisen toiminnan lisäämisestä. Opiskeluhuolto yhteistyökumppaneiden kanssa kohtasi päättöviikoilla opiskelijoita Päättöviikon breikin puitteissa. Päättöviikon breikillä ruokatauon yhteydessä on ollut tarjolla kahvia ja pientä herkkua, sekä erilaisia asiantuntijoita kohtaamassa opiskelijoita. Mukana on tänä vuonna ollut Nuorisoasuntoliitto, Ohjaamo, A-klinikka sekä Tavastian oma oppilaitospastori. Opiskelijahuolto oli mukana toteuttamassa alkuvuodesta lukion hyvinvointiviikkoa tarjoamalla viikolla monipuolisesti hyvinvointia ja jaksamista tukevia toimintoja. Tarjolla oli muun muassa rentoutumista tukevia vinkkimateriaaleja info-tv:ssä, rentouttavaa tennispallohierontaa sekä Ohjaamon toteuttama taidehetki. KOULUTUKSILLA SAATU LISÄOSAAMISTA TUKIPALVELUIHIN Kuraattori Piritta Salo ja terveydenhoitaja Marja Järvinen aloittivat IPC-koulutuksen. IPC-menetelmää, eli interpersoonallista ohjausta, käytetään 12–18-vuotiaiden nuorten masennusoireilun ehkäisyyn ja hoitoon. IPC-menetelmää on jo kevään aikana päästy hyödyntämään opiskelijatapaamisissa. Opiskeluneuvoja Milla Huovinen syvensi keväällä osaamistaan osallistumalla Kehity Opiskelijana™ -pienryhmävalmennusmenetelmän koulutukseen. Menetelmä tarjoaa valmiin rakenteen ja sisällöt ryhmävalmennukseen ja on kehitetty vahvistamaan oppilaiden motivaatiota ja opiskelutaitoja. Koulutuksen antia on tänä kevätlukukautena käytetty yksilötapaamisissa ja suunnitelmissa on käytännönläheisen menetelmän hyödyntämistä jatkossa laajemminkin. HANKKEIDEN YHTEISTYÖLLÄ ON LISÄTTY KOHDENNETTUA TUKEA Kevätlukukauden alussa Lupaus-hankkeen koordinaattori Anne Ahvenharju ja Paluu ryhmiin -hankkeen opiskeluneuvoja Milla Huovinen lähtivät tarjoamaan opiskelijoille ryhmämuotoista opiskeluvalmennusta. Ryhmä lähti lupaavasti käyntiin, ja toteutuneissa tapaamisissa opiskelijat kertoivat kaipaavansa lisätukea opiskelujen tukemiseen ja kokivat ryhmämuotoisen toiminnan hyvänä. Ryhmän tavoitteena oli opiskelijalähtöisesti suunnitella ryhmän toimintoja ja löytää monipuolisesti motivaatiota ja jaksamista tukevia keinoja. Ryhmä kokoontui lukujärjestyksen ulkopuolisella ajalla ja oli osallistujille täysin vapaaehtoista. Jakson vaihtuminen ja yhteisen toiminta-ajan löytyminen osoittautui kuitenkin lopulta toiminnan edetessä erittäin hankalaksi ja ryhmäläisten kanssa päädyttiinkin jatkamaan toimintaa yksilötapaamisilla. Ajatus ryhmämuotoisesta opiskeluvalmennuksesta on kuitenkin jäänyt itämään ja sen toteuttamismahdollisuuksia ja -muotoja kartoitetaan edelleen.

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 30 VUODEN ALUMNIKSI VALITAAN HENKILÖ, JOKA ON VALMISTUNUT KAURIALAN LUKIOSTA JA ON SEN JÄLKEEN OMALLA ALALLAAN ANSIOITUNUT. KAURIALAN TÄMÄNKERTAINEN VUODEN ALUMNI ON LUKION ENSIMMÄINEN OLYMPIAVOITTAJA, JA HÄN ON MYÖS VUODEN 2022 MAAILMANMESTARI. Kaurialan lukion Vuoden alumni on jääkiekkoilija Juuso Hietanen Kaurialan lukion Vuoden 2022 alumni, HPK:n kapteeni Juuso Hietanen valmistui ylioppilaaksi vuonna 2004. Hän haki jamyös pääsi HAMKiin opiskelemaan taloustieteitä, mutta työt veivät lukion jälkeen nuoren miehen mennessään ennen kuin opinnot ehtivät alkaa. Työura ammattiurheilun parissa alkoi Hämeenlinnassa, ja myöhemmin matka jatkui

KAURIALAN LUKIO 31 Ruotsiin, sitten kymmeneksi vuodeksi Venäjälle, Sveitsiin ja tänä vuonna takaisin Hämeenlinnaan. Vuoden alumnin palkitsemisjuhlassa tutor- opiskelijat haastattelivat Hietasta. Hän kertoi, että etenkin kielien opiskelusta lukiossa hänelle oli paljon hyötyä pian valmistumisen jälkeen, kun jääkiekkoilijan ura vei Ruotsiin. Myöhemmin osaaminen karttui venäjän kielen taidoilla, ja uralla on tarvittu paljon myös englantia. – Eri kulttuurien näkeminen on ollut opettavaista. Ulkomaan vuodet ovat kasvattaneet varmasti ihmisenä paljon. On täytynyt pärjätä omillaan 21-vuotiaasta saakka ja hoitaa omat asiansa, Hietanen kertoi. Tasapainottelu lukion ja jääkiekon välillä sujui Hietasen muistojen mukaan hyvin. Harrastukset ja koulunkäynti antavat hyvää vastapainoa toisilleen. – Ei ikinä tuntunut siltä, että olisi ongelmaa. Olihan päivät aika pitkiä, mutta hyvin sai järjestettyä kaikki ja lukion puolesta oltiin ymmärtäväisiä, Hietanen kiitteli. Parhaasta lukiomuistosta mieleen nousi ensimmäisenä vanhojen tanssit. Myös pitkän matematiikan tunnit herättivät muistoja. – Paljon on muistoja, ei välttämättä yhtä tiettyä, mutta pitkän matikan tunnit ovat jääneet jollain tavalla mieleen. Aina en ollut ehkä ihan parhaiten valmistautunut niihin tunteihin, Hietanen naurahti. Opiskelijoita kiinnosti myös tietää, mikä Hietasesta olisi tullut, jos jääkiekko ei olisi vienyt mennessään. – Ehkä jonkinlaista kaupan alaa ajattelin lukion jälkeen. KävinHAMKin lisäksi myös kauppakorkeakoulun pääsykokeissa, hän vastasi. Kun Hämeenlinnan tyttölyseon ja Kaurialan lukion seniorit lopettivat toimintansa keväällä 2012, päätettiin perinteen jatkajaksi rakentaa alumnitoimintaa. Alumneja ovat siis kaikki Hämeenlinnan tyttölyseossa ja Kaurialan lukiossa opiskelleet. Alumnitoiminnan tavoitteena on tehdä entisten opiskelijoiden osaaminen näkyväksi nykyopiskelijoille ja saattaa yhteen aiempia tyttölyseon ja Kaurialan lukion opiskelijasukupolvia. Alumnit muun muassa vierailevat lukiossa kertomassa uratarinoitaan nykyisille opiskelijoille. Ensimmäiseksi Kaurialan lukion vuoden alumniksi valittiin vuonna 2012 Merja Ylä-Anttila, joka nykyisin toimii YLEn toimitusjohtajana. Kaurialan lukion alumnitoiminta Tietoa alumnitoiminnasta ja mahdollisuus alumniksi liittymiseen löytyy lukion kotisivuilta ja Facebookista (Kaurialan lukion alumnit -sivu). 2012 Vuoden alumni: Merja Ylä-Anttila (yo 1979) 2013 Vuoden alumni: Jyrki Louhi (yo 1998) 2014 Vuoden alumni: Liisi Tandefelt (yo 1954) 2015 Vuoden alumni: Viljo Petäjä (yo 1994) 2016 Vuoden alumni: Anneli Pauli (yo1974) 2017 Vuoden alumni: Petri Vilén (yo 2006) 2018 Vuoden alumnit: Liisa Alanen (yo 1964) ja Leena-Maija Ruuskanen (yo 1967) 2019 Vuoden alumni: Tommi Alanne (yo 2005) 2020 Vuoden alumni: Kreeta Karvala (yo 1988) 2021 Vuoden alumni: Kari Tikkinen (yo 1997) 2022 Vuoden alumni: Juuso Hietanen (yo 2004)

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw