VOP-uutiset 2024

Iloa ja yhteisöllisyyttä ruoanlaitosta Palautuminen on tärkeää aivojen hyvinvoinnille Opettajat tuovat ulkomaan opit VOPiin Kevään 2024 kurssit samassa paketissa 3 4 7 Vanajaveden Opiston asiakaslehti Viisi vuotta sitten käyttöön otetussa Ammattiopisto Tavastian S-rakennuksessa Hattelmalantiellä on opetuskeittiö, joka sopii erinomaisesti ruokakurssien järjestämiseen. Uusien tilojen etuna on se, että välineet toimivat erinomaisesti ja palvelevat käyttötarkoitusta. Ruoanlaittokursseja järjestävän Tuulikki Heikkilän mukaan uudet tilat ovatkin tarjonneet erinomaiset puitteet kurssien pitämiseen, ja hän uskoo myös kurssin kävijöiden olevan mielissään opetustiloista. – On ihanaa, kun täällä valmistusastiat, koneet ja laitteet ovat uusia. On ylellistä tulla tällaiseen tilaan pitämään kurssia, Heikkilä kertoo. Hyvä ruoka kuuluu kaikille Heikkilä on koulutukseltaan diplomiravintoneuvoja, ja hän on järjestänyt ruoanlaittokursseja eri paikoissa yhdeksän vuoden ajan. Kursseillaan hän hyödyntää koulutustaan ja ohjaa ihmisiä terveellisen ruokavalion pariin, mutta se ei kuitenkaan ole ainoa tavoite. Heikkilä haluaa myös nostaa arkiruoan kunniaan ja levittää ruoanlaiton ilosanomaa. – Toivoisin, että ihmiset valmistaisivat oman ruokansa ja nauttisivat ruoanlaitosta. Nykymaailmassa kaikilla on kova kiire. Jokaisen täytyisi pysähtyä hetkeksi miettimään, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, Heikkilä pohtii. Tuulikki Heikkilä opettaa Vanajaveden Opistossa ruoanlaittokursseja. Syksyllä ruoanlaittokurssit saivat uutta puhtia, kun kursseja alettiin syksyllä järjestää Ammattiopisto Tavastian opetuskeittiössä. JOULUKUU 2023 Heikkilä korostaa, ettei kenenkään tarvitse olla huippukokki osallistuakseen kursseille. Tärkeintä ovat yhdessä tekeminen ja oppiminen. Kurssien kohokohta on se, kun ruoanlaiton päätteeksi kurssilaiset kokoontuvat yhteisen pöydän ääreen syömään valmistamiaan ruokia. Heikkilä suunnittelee kaikki kurssinsa ajatuksella ja kokoaa reseptit valitun teeman pohjalta. Heikkilä myös lähettää kurssien jälkeen osallistujille palautekyselyn, ja hän kannustaakin kaikkia antamaan palautetta ja kurssitoiveita. Palautteet antavat mielenkiintoista tietoa myös kurssin pitäjälle, sillä ne kertovat ihmisten tarpeista. Kevään opintokattaus on monipuolinen, ja kursseilla valmistetaan esimerkiksi blinejä, pastaa, kalaa ja juuresruokia. Lisäksi luvassa on Nivelet notkeaksi ja Aivot tarvitsevat kunnon ruokaa -kurssit, joissa perehdytään nivelten ja aivojen terveyttä tukevaan ravintoon. – Ravinnolla on tärkeä merkitys koko kehon terveydelle. Hyvä ruoka kuuluu kaikille, Heikkilä sanoo. Alina Kauppi ”Kenenkään ei tarvitse olla huippukokki osallistuakseen kursseille. Tärkeintä on yhdessä tekeminen ja oppiminen" Kuva Alina Kauppi Kuva Tuulikki Heikkilä

2 VOP-uutiset VOP-uutiset on Vanajaveden Opiston asiakaslehti, joka jaetaan noin 40 000 kotiin Hämeenlinnan seudulla. Päätoimittaja: Outi Itäluoma Taitto: Sanna Jalli Julkaisija: Vanajaveden Opisto/ Koulutuskuntayhtymä Tavastia Asiakaspalvelu Avoinna ma 8.1.2024 alkaen ma–to klo 9–11 ja 13–16 Ilmoittautumiset, peruutukset, kurssimaksut ym. Puh. 03 6581 800 Sähköposti: vop.toimisto@kktavastia.fi (ei kurssi-ilmoittautumisia) Osoite: Jaakonkatu 28 13100 Hämeenlinna Lisätiedot ja ilmoittautuminen: kktavastia.fi/vop tai vop.fi VOP yhteystiedot Herkullisia makupaloja kevään kursseista VOP-uutiset Sisältö VOPin opettajien liikkuvuushanke tuo uusia tuulia opistoon Aivotutkija korostaa kansalaisopiston merkitystä yhteiskunnassa VOP-gallupissa kysytään, mitä kurssilla käyminen antaa ja mikä on parasta Rehtori Outi Itäluoman mietteitä kansalaisopiston tulevaisuudesta Ompelukursseille on tungosta Ruokakurssit saivat uutta puhtia Tavastian opetuskeittiöstä Vanajaveden Opisto in English Vanajaveden Opisto (VOP) is an Adult Education Center. The purpose of VOP is to offer education based on lifelong learning and equality. The education is voluntary, open and accessible to all. The main building is at Jaakonkatu 28, Hämeenlinna, but courses are also available in other locations in Kanta-Häme region. VOP offers courses for a fee on many different subjects such as arts and crafts, music, languages, Finnish for foreigners, digital skills, dance and sports. The primary language of teaching is Finnish, but many teachers also speak English. Enroll in a course online (www.kktavastia.fi/vanajaveden-opisto/kurssit/) or by telephone (+358 3 6581 800). Office hours: Mon–Thu 9–11am and 1–4pm. Vanajaveden Opisto also offers integration education and education for reading and writing in collaboration with the TE office. 1 2 3 4 6 5 7 Samettikangas valtasi pöydät romanihameiden ompelukurssilla Kevään 2024 kurssit Makupaloja kevään 2024 kursseista Tämän VOP-uutisten lopusta löydät listan kevään uusista kursseista. Myös vanhoille jatkaville kursseille voit mennä mukaan, jos kurssilla on tilaa. Tässä muutama tärppi kevään kursseista! Oletko miettinyt, että olisipa hauska osata edes vähän viroa, kun siellä tulee niin usein käytyä? Mitä siis enää odottamaan, viron kielen kursseja on tarjolla VOPissa, kuten myös muita käytännön kielitaitoa lisääviä nopeita kursseja. Tosin maistiaiset espanjan kielestä ovat vähän kuin tapaksia ja nälkä kasvaa syödessä – saattaa olla, että ne houkuttelevat ja koukuttelevat pidempäänkin kielen opiskeluun. Ovatko englannin taidot päässeet ruostumaan tai jääneet tyystin oppimatta? Ratkaisu siihen ja monen muun kielen oppimiseen löytyy VOPista. Monenlaisia kielikursseja järjestetään ympäriinsä VOPin toiminta-alueella. – Esimerkiksi nämä Parolassa järjestettävät matkailuviron kurssi, espanjan kielen maistiaiskurssi ja englannin perusteet matkailijoille ovat noin kuukauden mittaisia lyhytkursseja, joissa saa kivasti tuntumaa kieleen. Ne sopivat kaikille, aiempaa kielitaitoa ei tarvita, mutta toki kurssit sopivat myös unohtuneen kielitaidon kertaamiseen. Tule kokeilemaan, millaista uuden kielen oppiminen on, tai ota haltuun kielen perusteita vaikkapa tulevia reissuja silmällä pitäen, kannustaa VOPin kielten opettaja Susanna Markkanen. Sujuvaa arkea ja hieman erilaisia kuvauskursseja Tietotekniikkakerhossa otat haltuun nykyarkipäivässä tarvittavat digitaidot. Pääset itse vaikuttamaan kurssin sisältöön – sitä opitaan, mitä tarvitaan -periaatteella. Kurssilla käsitellään verkkopalvelujen käyttöä, kuten sosiaalisen median tilit, kaupankäynti verkossa ja muu sähköinen asiointi. Muita mahdollisia kurssin aiheita opettaja Petri Aitta-ahon mukaan ovat toimisto-ohjelmien online-versiot (esim. Word), ilmaiset kuvankäsittely- ja videoeditointiohjelmat ja Googlen monipuoliset, ilmaiset palvelut ja etäyhteystyökalut (esim. Teams, Zoom). Kurssilla voidaan käsitellä myös älypuhelimiin ja tabletteihin liittyviä asioita. Tietotekniikkakerhoja järjestetään sekä Hämeenlinnassa että Hattulassa. VOPissa uutena opettajana aloittaa Jyrki Toivanen, joka vie osallistujat visuaalisten aiheiden äärelle, eikä ihan tavanomaisesti. Vai miltä kuulostaa kurssi, jossa valokuvataan ja kuntoillaan kevyesti Aulangon kauniissa kaupunkipuistossa? Jyrkin kurssilla voit myös tutustua Hämeenlinnan paikkojen ja rakennusten nykypäivään ja historiaan valokuvaamisen sekä vanhojen kuvien avulla. Punonta on pop! Punonta on Taitoliiton vuoden 2024 käsityötekniikka! Se on myös vanhimpia käsityötekniikoita. Pajunpunonta on ekologinen harrastus ja pajua on hyvin saatavilla. Pajusta voi tehdä monipuolisesti käyttö- ja koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan. Opit keräämään, käsittelemään ja punomaan yksinkertaisia tuotteita luonnonpajusta. Pajun punontakurssi sopii niin aloittelijoille kuin aiemmin punoneille. Kurssin ensimmäisellä kerralla saat ohjeet pajujen keräämiseen ja säilyttämiseen punontatunteja varten. Tulossa viikonloppukurssi maaliskuussa. Elämyksiä ja oivalluksia, iloista toimintaa käsityön viikonloppukursseilta • kokeile villan huovutusta, • paneudu kudotun kankaan tai kaarro- keneuleen suunnitteluun, • harjoittele villalangan kehräämistä, • opi kutomaan perinteistä lautanauhaa, • värjää lankoja, • varaa aikaa ompeluun, • kokeile kirjontaa, • opi neulonnan niksejä ja parsimista, • tai tee unelmiesi makrameetyö! Kurkkaa kaikki kurssimme: vop.fi/kurssit Kuva Jyrki Toivanen

VOP-uutiset 3 VOPille oppia Euroopasta Mitä oppia Euroopasta haettiin? Yhteensä 12 VOPin opettajaa matkusti eri puolille Eurooppaa. Neljä matkaa oli työn varjostusta toisessa eurooppalaisessa oppilaitoksessa, ja loput kahdeksan matkaa olivat erilaisia opettajille suunnattuja kursseja. Opettajat matkustivat Espanjaan, Italiaan, Itävaltaan ja Ranskaan. Hankkeen tavoitteena oli aloittaa kansainvälistä yhteistyötä ja löytää kontakteja, joiden kanssa yhteyksiä voisi jatkaa myöhemminkin. Tavoitteena oli myös tarjota opettajille mahdollisuus nähdä, miten asioita tehdään muualla, ja saada sitä kautta omaan työhön uusia näkökulmia ja toimintatapoja. Miten hanke sitten näkyy VOPin opiskelijoille? Liikkuvuuteen osallistuminen näkyy varmasti jokaisen osallistuneen opettajan opetuksessa. Kieltenopettajien kielitaito ja kohdekielen maan ja kulttuurin tuntemus päivittyivät. Tunneilla on jaettu monta mielenkiintoista asiaa. Kursseilta tarttui mukaan myös useita erilaisia harjoituksia, pelejä ja opetusmenetelmiä. Musiikin opettajien silmät aukesivat näkemään hyvin erilaista tapaa opettaa Vanajaveden Opiston ensimmäinen Erasmus+-liikkuvuushanke opettajille, “VOPille oppia Euroopasta”, toteutui lukuvuoden 22–23 aikana. Liikkuvuuksille osallistui vieraiden kielten, kotoutumiskoulutuksen, musiikin ja tietotekniikan opettajia. Musiikinopettajina pääsimme Erasmus+ -ohjelman tiimoilta vierailemaan Barcelonassa Taller de Músics -musiikkikoulussa toukokuussa 2023. Vierailun aikana seurasimme koulun opetusta ja haastattelimme koulun johtajia. Vastavuoroisesti esittelimme heille Suomen musiikkikoulutuskenttää ja opistomme musiikkiosastoa. Tallér de Musics -koulussa opiskelee noin 800 kaiken ikäistä opiskelijaa. Vierailumme aikana seurasimme pääasiassa nuorten opetusta. Koulussa voi opiskella eri instrumentteja, yhtyesoittoa/laulua ja musiikin hahmotusaineita. Monet nuoret harjoittelivat musiikin ammattiopintojen pääsykokeita varten. Lähtötasotestin pohjalta pedagogiset tiimit suunnittelevat opinnot ja jakavat opiskelijat tasoryhmiin. Opetettavien aineiden laaja kirjo, koulun suosio ja pedagoginen suunta perustuvat opettajien osaamiseen. Haastattelemamme johtajat tuntuivat olevan ylpeitä koulustaan ja syystäkin! Meille vierailijoille koulussa viettämämme viisi päivää olivat antoisia. Kuulimme nuorten muusikkojen esityksiä ja harjoittelua oppitunneilla ja koulun käytävillä. Opetustilat olivat pieniä luokkia vanhoissa taloissa kapeiden katujen varsilla. Opiskelijat valmistautuivat koulun omiin Raval-festivaaleihin, joita myös meidän oli mahdollisuus kuunnella ja joista saimme ideoita omiin VOP-festivaaleihimme. Opetuksen seuraamisesta ja keskusteluista opettajien kanssa, saimme uusia näkökulmia ja materiaaleja rytmimusiikin opetukseen. Oli mielenkiintoista seurata myös flamenco-linjan opetusta ja huomata, kuinka suuressa roolissa oman maan perinnemusiikki Kieltenopettaja Susanna Markkanen matkusti liikkuvuudellaan Galiciaan Pohjois-Espanjaan kurssille, jolla tutustuttiin kuuluisaan Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreittiin vaeltamalla sitä itsekin sadan kilometrin matkan Lugosta Santiago de Compostelaan. Matkan varrella oli aikaa jakaa ajatuksia toisten kielten opettajien kanssa ja tutustua paikallisiin maisemiin, kulttuuriin, ruokaan ja tapoihin. musiikkia ja esimerkiksi oman perinnemusiikin ison roolin opetuksessa. Kotoutumiskoulutuksen opettajat kokivat, että liikkuvuus lisäsi heidän ymmärrystään sosiaalisesta monimuotoisuudesta. Kansainvälinen lisäkouluttautuminen myös lisäsi opettajien työmotivaatiota ja työhyvinvointia, ja se varmasti näkyy tunneilla opiskelijoillekin. Susanna Markkanen Tietotekniikan opettaja Petri Aitta-aho (kuvassa vasemmalla) kävi kurssilla Italiassa opiskelemassa mediakasvatusta ja videokuvausta. oli opetuksessa. Nuoret opiskelivat sitä innokkaasti ja esiintyivät taitavasti. Meidänkin on syytä vaalia omaa musiikkikulttuuriamme, arvostaa sen erityislaatua ja olla siitä ylpeitä. Hanna Vainionpää Erasmus-antia: Uusia ideoita VOPin musiikkiopintoihin Espanjasta

4 VOP-uutiset Askeleet ja ajattelu auttavat palautumisessa Aivoja kannattaa huoltaa jokaisessa elämänvaiheessa. Tasapaino arjessa on aivoille parasta huoltoa – ne tunnetut uni, syöminen ja liikunta tukijalkana. Mutta aivot tarvitsevat myös mielekästä toimintaa palautuakseen. Kiireinen päivä töissä täynnä keskeytyksiä, melua ja vaativia olosuhteita kaipaa vastapainokseen omaehtoista tekemistä ja iloista oppimista. Palautuminen on vapaa rauhallinen ja turvallinen mielentila, jossa kukaan ei kohdista meihin mitään aktiviteettia. Keho voi olla aktiivinen, mutta mieli kulkee vapaana. Ratkaisut ongelmiinkin löytyvät usein palautumisen tilassa. – Tapa elää omaa elämää vaikuttaa palautumiseen, mutta pystymme itse vaikuttamaan siihen. Esimerkiksi työtavoissa voi olla parantamisen varaa, laitteiden ilmoitusten ei tarvitse olla päällä, eikä ihmisen aina tavoitettavissa. Sehän on oikeastaan aika järjetöntä, että ihminen palkataan tärkeään työtehtävään ja kuka tahansa voi koska tahansa keskeyttää hänen tekemisensä millä tahansa viestillä, Minna Huotilainen sanoo. Eipä silti hätää, jos tuntuu siltä, että keskittymiskyky on jo osin menetetty. Aivot ovat sopeutuvaiset ja ne voi opettaa takaisin keskittymään ihan vain vähentämällä keskeytyksiä päivän aikana. Kansalaisopiston rooli hyvinvoinnille on merkittävä – Kansalaisopistojen rooli palautumisessa ja oppimisessa on Suomessa ainutlaatuinen. Kansalaisopisto on kaikille mahdollinen ja koko yhteiskunnan kannalta voimavara. Monessa maassa esimerkiksi kieltenopiskelu on kallista ja mahdollista vain pienelle osalle. Kansalaisopistossa voi myös päästä irti vanhasta huonon oppijan roolista. Voit aloittaa omalta tasoltasi, kansalaisopiston suurkuluttajaksi tunnustautuva Huotilainen sanoo. – Sitä ei voida aina rahassa mitata ja osoittaa, mutta harrastusten seuraamukset myös työelämään ovat merkittävät, hän muistuttaa. Mikä tahansa asia, josta ihminen nauttii, on ihmisen palautumiselle hyödyksi ja sitä kautta saa ihmisen voimaan ja jaksamaan paremmin. Tutkimusten mukaan tanssi on erityisen kuntouttavaa aivoille, koska siinä yhdistyvät sekä musiikin että liikunnan myönteiset vaikutukset. Musiikin harrastajille nähdään tutkimuksissa positiivisia aivomuutoksia samoin kuin liikkujilla. Oli laji mikä tahansa, tärkeintä on se, että keskittyy tekemiseen ja se on itselle mieleistä. – Arjessa palauttavia asioita ja askeleita, tiivistää Huotilainen aivojen hyvinvoinnin reseptin. Jenni Manninen Aivot rakastavat aivoituksia ja oppiminen ruokkii oppimista, sanoo aivotutkija Minna Huotilainen, joka on tunnettu tieteellisen tiedon kansantajuistaja sekä kouluttaja. ”Sitä ei voida aina rahassa mitata ja osoittaa, mutta harrastusten seuraamukset myös työelämään ovat merkittävät" Ajateltavaksi! Millä keinoilla sinä palaudut parhaiten arjessa? Miten voisit vähentää keskeytyksiä omassa päivässäsi? Katso kurssiesittelyt ja ilmoittaudu vop.fi Kansalaisopistojen rooli palautumisessa ja oppimisessa on Suomessa ainutlaatuinen. Kansalaisopisto on kaikille mahdollinen ja koko yhteiskunnan kannalta voimavara, muistuttaa aivotutkija Minna Huotilainen. Kuva Otava

VOP-uutiset 5 VOP-gallup 1. Mitä kurssilla käyminen antaa? 2. Mikä on parasta kurssilla käymisessä? 3. Anna vinkki epäröijälle – miksi kannattaa harrastaa VOPissa? On mukavaa harrastaa itselle mieluisia asioita, se virkistää, tuo iloa ja hyvää mieltä. Lisäksi tutustuu muihin ihmisiin, joilla on samoja kiinnostuksen kohteita. Kun opiskelee uusia asioita, joutuu haastamaan itsensä oppiakseen, samalla opiskelu antaa oppimisen iloa. Opettajan hyvä ammattitaito ja kannustava ote rohkaisevat kehittämään omia taitoja. Koskaan ei ole liian myöhäistä kokeilla ja oppia uusia asioita, verestää vanhoja taitoja tai toteuttaa haaveitaan. 1. Kirsti Tawast, Janakkala, Löydä äänesi -kurssi Marja Ohvo, Hämeenlinna, Core haltuun -kurssi Kurssi antaa hetken keskittymistä omaan itseensä. Kehon hallinta tuntuu hyvälle ja hyvin pienilläkin harjoituksilla yllättävän tehokkaalle. Tunnin jälkeen on hyvin voimaantunut mutta rento fiilis. Mielelläni lähden tunnille. Ja harjoitukset sopivat vähän vanhemmillekin. Parasta on kaikki se mitä keskivartalon hyväksi tehdään, liikkeet tuntuvat kehossa hyvälle. Lantionpohjan kokonaisvaltainen merkitys tullut tutuksi. Lisäksi vielä jumppaopella on selkeä toisto ja selkeät ohjeet. Suosittelisin kaikille, joilla on keskivartalon lihaksisto ”kateissa”. Harjoitusten aikana ja harjoitusten kautta löytyy yllättäviä asioita vartalosta, lihaksiakin. Ensimmäisen kerran jälkeen tietää, että on tullut oikeaan paikkaan. 1. 2. 3. Mummobaletista on tullut rakas ja tärkeä harrastus, josta ei halua olla ikinä poissa. Liikunta kauniin klassisen musiikin tahdissa on vaan kerta kaikkiaan ihanaa. Ryhmä on minulle ihana henkireikä arkeen ja siellä on mahtava porukka suunnilleen samanikäisiä naisia, joista on tullut myös uusia ystäviäni. Liikunnasta saa hyvää mieltä, se nostaa kuntoa, lisää liikkuvuutta ja tasapainoa. Ryhmän samanhenkisyys ja iloisuus sekä opettajan kannustus ja kehut – no voisiko olla mukavampaa harrastusta! Lähde rohkeasti kokeilemaan, ole utelias, niin minäkin tein ja olen siitä ihan hurjan onnellinen. Mitään ei tarvitse osata etukäteen, harrastus on turvallinen ja jokainen etenee siinä omaa tahtiaan. Riitta Mäkelä, Helsinki, Mummobaletti 1. 2. 3. Kursseilla voin ylläpitää mieluista harrastusta ja kehittää taitojani. Yhdessä tekeminen on kivaa, sosiaaliset kontaktit ovat yksinäiselle tärkeitä. Parasta on, kun voi kehittää taitojaan hyvässä ohjauksessa ja toisilta oppimalla. Voi käyttää mielikuvitusta. Se pitää mielen virkeänä. Harrastusten ylläpitäminen ja uusien oppiminen on mahdollista ja kivaa kursseilla. Tässä yhteydessä saat myös uusia ystäviä. Aila Virtanen, Aamupäivämaalarit-kurssi 1. 2. 3. 2. 3.

6 VOP-uutiset Ompelusta iloa ja hyötyä, kursseilta osaamista ja ystäviä Ompelemalla saat persoonallisia vaatteita. Näet vaihe vaiheelta, miten valmistus etenee. Pääset käyttämään luovuuttasi ja vaikuttamaan lopputulokseen. Toki kohtaat myös haasteita, jolloin tarvitset opettajan apua. Ihania kankaita löytyy netin kautta tai kangaskaupoista. Kun näet hienon kankaan, se on saatava, ja siitä sitten suunnitellaan jotain valmistettavaa. Itse valmistaen voit valita laadukkaat materiaalit. Kaupan valikoimista voit kyllä saada vaatteita edullisemmin, mutta laatu ei silloin ole parasta mahdollista. Ompelukursseille tullaan myös korjaamaan vanhoja vaatteita. Mieluisat vaatteet kaipaavat uutta ilmettä. Ompelijat eivät tee pikamuotia, he tietävät kuinka suuren työpanoksen ompeleminen vaatii. Ompeleminen tukee pitkälti kestävää kehitystä, vaatteiden materiaalit ovat laadukkaita, niitä korjataan ja käytetään uusien tuotteiden valmistamiseen kurssilla. Ompelukursseille saatetaan jo tulla kaverin kanssa, mutta kursseilta saa myös kavereita, jotka ovat samoin ajattelevia harrastajia. Kursseilla opitaan ompelun perusasioita ja tutustutaan työvälineisiin ja -laitteisiin. Monet ovat harrastaneet ompelua usean vuoden ajan ja käyneet useita kursseja. Osaamista voi saada näkyväksi opintopistekursseilla. Toiset tulevat kurssille, koska porukka on niin kiva. Kurssi saattaa olla myös se oma aika, jolloin voi paneutua siihen työn tekemiseen. Joillakin kursseilla on tietty teema, toisilla kursseilla voi ommella mitä vaan ja opettaja yrittää pysyä perässä. Päivi Malinen ja Marjo Ritamäki Vanajaveden Opiston ompelukursseille on tungosta. Mikä ompelussa kiinnostaa? Paidat koko perheelle. Kuva Päivi Malinen Valtion budjettiesitys julkaistiin 9.10. ja se sisälsi jo kesästä asti tiedossa olleet mittavat leikkaukset vapaan sivistystyön toimialaan. Kansalaisopistoille leikkaukset tarkoittavat toiminnan rahoituksen kapenemista 12,5 miljoonan euron verran vuodesta 2024 lähtien. Jokainen opisto saa osansa säästötoimista. Parhaillaan opistoissa mietitään, miten toimintamenoja saadaan karsittua tai vaihtoehtoisesti tuloja lisättyä seuraavan kalenterivuoden aikana. Tällaiset leikkauspäätökset eivät ilahduta. Taloustilanne on kuitenkin otettava huomioon opiston toiminnan suunnittelussa, vaikka asia kuinka happamalta maistuisikin. Maamme taloudellisten tilanteiden vaihtelu on vaikuttanut kansalaisopistojen toimintaan kaikkina vuosikymmeninä. Allekirjoittaneen muistissa ovat 1990-luvun lama sekä 2007–2010 vuosien finanssikriisi. Ne vaikuttivat kansalaisopistojen tuntimääriin alentavasti. Vakituisen henkilökunnan palkkaamista jarrutettiin ja muitakin toimia tehtiin. Kriisien loputtua alkoi parempi aika, jolloin opistot kehittyivät voimakkaasti. Taloudellisten aikojen vaihteluun on alkanut tottua, vaikka näin pienen toimialan kurittaminen suurilla säästösummilla tuntuu aika kohtuuttomalta. Kansalaisopistojen tuottama hyöty opiskelijoilleen ja yhteiskunnalle on kuitenkin tutkitusti melkoinen. Eteen tulleet valtionosuuksien leikkaukset vaikuttavat Vanajaveden Opistossa niin, että vuotuista tunti- ja kurssimäärää on pienennettävä jonkin verran ensi vuonna. Oleellista näinä aikoina on, että te, hyvät VOP-uutisten lukijat tulette kursseille sankoin joukoin jatkossakin. Selvisimme pandemiasta, niin aiomme selvitä myös alkavasta vuodesta 2024! Riemukkaita kurssihetkiä ja hyvää uutta vuotta kaikille! Outi Itäluoma Vanajaveden Opiston rehtori Vapaa sivistystyö leikkurissa Kolumni Mitä ompelukurssilla käyminen antaa sinulle? Mikä on parasta kurssilla käymisessä? – On hienoa osata ommella. Ompelen itsenäisestikin, mutta kurssilla oppii uusia asioita. Ompelemisesta on minulle hyötyä ja taloudellista merkitystä erityisesti oman kulttuurini mukaisen vaatteen ompelemisessa. Kurssilla opin käyttämään teollisuusompelukonetta. Myös samoista asioista kiinnostuneella ryhmällä on merkitystä. Anna vinkki sellaiselle, joka vielä epäröi kurssille osallistumista? – Ompeluosaamisessa voi aina kehittyä. Kurssille lähteminen on samalla oman ajan varaamista mieluisaan tekemiseen. Osallistuminen on lähes terapiaa. Kurssiin kannattaa tarttua! Mirikli Keväänranta Romaninaisen hameen ompelukurssi, Hämeenlinna Kurssilaisen mietteitä...

VOP-uutiset 7 Kevään 2024 kurssit Ompelukurssilta myös erityisosaamista Luokassa pöydät notkuvat samettikankaita, mustaa vuorikangasta, tukimateriaaleja, kivikoristeisia nauhoja – mitä tapahtuu? Yhdeksän naista on VOPin romanihameiden ompelukurssilla opettelemassa ja valmistamassa itselleen hameita. Kankaita levitetään pöydälle, mitataan ja leikataan oikean pituisiksi. Pitää vuorotella, jotta pöytätila riittää. Tarvitaan viisi kappaletta samettikankaasta, samoin vuorikankaasta. Ommellaan koneella, mitataan, merkitään, ommellaan käsin. Tehdään poimeet, asetellaan laatat. Nämä naiset ovat tulleet valmistamaan itselleen hameet. He eivät saa niitä vaatekaupoista. Ne pitää tilata osaavilta ompelijoilta. Tekemällä itse he säästävät, saavat omien mittojen mukaiset vaatteet ja koristelevat sen oman maun mukaan. Tällaisia erikoiskursseja ei ole tarjolla joka vuosi. Vanajaveden Opistolla näitä on ollut tarjolla muutaman vuoden välein. Näiden kurssien opettajilta vaaditaan erikoisosaamista ja myös kulttuurin tuntemusta. Opettajina kurssilla olivat Rauha Mäntyniemi ja Päivi Malinen. Päivi Malinen Opettaja Rauha Mäntyniemi ja Hulda Lindeman. Kuvat Päivi Malinen Suuri työpöytä on välttämätön, huomasi Theresa Hagert Ahlgren. Ilmoittautuminen Kurssien kuvaukset ja ilmoittautuminen netissä osoitteessa > vop.fi Asiakaspalvelu Avoinna ma 8.1.2024 alkaen ma–to klo 9–11 ja 13–16 puh. 03 6581 800 Sähköposti: vop.toimisto@kktavastia.fi (ei kurssi-ilmoittautumisia) Voit ilmoittautua jo syksyllä alkaneille kursseille vain kevätkaudeksi. Se kannattaa tehdä puhelimitse, jotta hinta voidaan päivittää. Huom! Kursseilla on talviloma viikolla 9 KIELET Diskutera på svenska, edistynyt taso 1202107 Ma 17.00–18.30 | 15.1.–15.4.2024 Jaakonkatu 28, lk 1506 Ulla Salmi, 24 t, 58,00 € Vi diskuterar både aktuella och tidlösa ämnen utan att glömma grammatik heller. Kom och prata, det blir kul! Kurssi sopii kaikille, jotka haluavat päästä hiomaan ja harjoittelemaan keskustelutaitojaan ruotsiksi. Opettajan materiaali (taso B1–). Kurssi ei kokoonnu 26.2. ja 1.4. Casual Talk, Spring, kevät, edistynyt taso 1203127B To 17.00–18.30 | 18.1.–18.4.2024 Tavastia, G-rak. lk. 136 Susanna Siitoin, 24 t, 58,00 € An English conversation class which will activate vocabulary on small talk topics and current affairs and develop speaking fluency. Please note that this is not a repeat of the autumn course. We will speak about new topics. Kurssi ei kokoonnu 29.2. ja 28.3. Englannin perusteita matkailijoille Parolassa 1203501 Ti 19.15–20.45 | 7.–28.5.2024 Parolan lukio, Katariinankulma, kielilk 2 Raisa Uusitupa, 8 t, 28,00 € Ready for take-off? Kurssilla kerrataan englannin perusteita; erityisesti matkoilla tarvittavaa sanastoa ja aiheita. Neljältä tapaamiskerralta saat mukaasi käytännön kielitaitoa erilaisiin tilanteisiin, joita matkoilla tulee vastaan. Opettajan materiaali. Laula en français – ranskan ääntämistä laulajille 1205120 La 12.00–13.30 | 27.1.–24.2.2024 Jaakonkatu 28, lk 1577, kielistudio Jere Dauchy, 10 t, 28,00 € Les feuilles mortes, La vie en rose, Hymne à l’amour... Haluaisitko laulaa ranskankielisiä lauluja, mutta kielen ääntämys on uutta tai vaatii kertausta? Viitenä lauantaina opit ranskan ääntämistä tunnettujen chansonien avulla. Aloitamme ääntämisen harjoittelun aivan alusta lauluja kuunnellen ja äänteisiin tutustuen. Kurssille voi osallistua, vaikket olisi ikinä aikaisemmin lukenut ranskaa. Laulutaitoja kurssilla ei varsinaisesti tarvita. Opettajan materiaali. Ranskan historiaa, kieltä, kulttuuria ja mentaliteettia 1205121 Ke 18.35–20.05 | 13.3.–3.4.2024 Jaakonkatu 28, lk 1505 Jere Dauchy, 8 t, 35,00 € Tällä kurssilla käydään yhdessä Ranskan historian tärkeimmät tapahtumat läpi gallialaisista nykypäivään asti. Pohdimme, miten vaiheet vaikuttivat ranskan kielen syntyyn, kulttuuriin ja mentaliteettiin. Kurssi pidetään suomeksi eikä se vaadi ranskan kielen osaamista. Pienryhmä. Opettajan materiaali. Espanjan alkeita ripeästi 1207116 Ma 18.15–19.45 | 15.1.–22.4.2024 Jaakonkatu 28, lk 1560 Raisa Uusitupa, 26 t, 60,00 € Kurssin käytyäsi osaat tervehtiä, kertoa perheestäsi ja itsestäsi, asioida kahvilassa ja hotellin vastaanotossa, ostaa pääsylippuja ja käydä muita pieniä yksinkertaisia arjen keskusteluja. Tutustut myös espanjan kielen perusrakenteisiin ja espanjalai-

8 VOP-uutiset kolmen viikon paketissa. Aihealueina ainakin itsestä kertominen, numerot, säännöllisten ja epäsäännöllisten verbien preesenstaivutus, olla-verbit sekä erilaiset asiointi- ja arkitilanteet. Kurssi sopii 1–2 vuotta opistossa espanjaa opiskelleille tai muutoin espanjan alkeita osaaville. Opettajan materiaali. Espanjan suullinen ilmaisu, keskitaso, etäkurssi 1207919 Ma 17.00–18.00, Ke 17.00–18.00 | 6.–22.5.2024 Etäopetusta Noora Luhtanen, 8 t, 28,00 € Tällä keskitason kurssilla keskitymme suullisen kielitaidon kohentamiseen. Aihealueina mm. terveys, menneisyydestä / lapsuudesta kertominen, vapaa-aika sekä kurssilaisten yhdessä sopimat aiheet. Kurssi sopii puhumisen aktivointiin vähintään 3–4 vuotta opistossa espanjaa opiskelleille tai muuten espanjan perusteet hallitseville. Opettajan materiaali. Fiestas – Espanjan juhlia suomeksi, etäkurssi 1207920 Ke 18.30–19.30 | 13.3.–3.4.2024 Etäopetusta Mia Huusko, 5 t, 24,00 € Lähde mukaan tälle virtuaalimatkalle, jossa kierrämme Espanjaa tutustuen kevään juhlapyhiin. Tunneilla pääset kuulemaan juhlapyhien historiasta ja tarkoituksesta, katsomaan kuvia ja videoita, jakamaan omia kokemuksia, keskustelemaan ja tekemään lyhyitä harjoituksia yhdessä yksin tai pienryhmissä. Kurssi toteutetaan suomeksi, espanjan kielen taito ei ole välttämätön. Opettajan materiaali. Pronto! Italian maistiaisia 1208118 La 13.00–14.30 | 16.–23.3.2024 Jaakonkatu 28, lk 1506 Ruut Kataisto, 4 t, 24,00 € Miten sanotaan kiitos ja ole hyvä italiaksi? Entä tunnetko italialaiset kahvit ja ruokalistan järjestyksen? Tällä lyhytkurssilla tutustumme tärkeisiin fraaseihin, ääntämiseen ja luonnollisesti puhumme myös ruuasta. Opettajan materiaali. Italian pronominit ja prepositiot, keskitaso 1208119 La 11.00–13.30 | 16.–23.3.2024 Jaakonkatu 28, lk 1559 Cira Almenti, 6 t, 28,00 € Aiheuttaako italian prepositioiden ja pronominien pramea maailma päänsärkyä? Älä jää potemaan, vaan tule mukaan selventämään prepositioiden ja pronominien käyttöä ja muutoksia yhdistettyinä verbeihin ja artikkeliin. Tutustut prepositioihin ja pronomineihin myös autenttisessa materiaalissa. Kurssi vastaa tasoa A2–B1. Opettajan materiaali. Viron kevätkurssi, perustaso 1298141 Ma 17.30–19.00, To 17.30–19.00 | 25.4.–6.5.2024 Jaakonkatu 28, lk 1561 Laine Jänes, 8 t, 28,00 € Tervetuloa aktivoimaan viron puhetaitoja monipuolisin ja toiminnallisin harjoituksin. Keskitymme niihin puhetilanteisiin, joita matkailija yleensä kohtaa. Tutustumme myös ”pulmasanoihin”, jotka aiheuttavat joskus hauskoja ja nolojakin väärinkäsityksiä. Opettajan materiaali. Kurssi kokoontuu neljä kertaa: to 25.4, ma 29.4, to 2.5, ma 6.5. Viron kevätkurssi, keskitaso 1298142 Ma 19.10–20.40, To 19.10–20.4 | 25.4.–6.5.2024 Jaakonkatu 28, lk 1561 Laine Jänes, 8 t, 28,00 € Kurssi on tarkoitettu jokaiselle, joka on perehtynyt viron perusteisiin ja haluaa kehittää ja pitää yllä viron taitoa. Harjoittelemme arkipäivän sanastoa ja puhumista tavallisimmissa viestintätilanteissa hauskojenkin vuoropuheluiden avulla. Kurssi kokoontuu neljä kertaa: to 25.4, ma 29.4, to 2.5, ma 6.5. Habent sua fata libelli – latinaa teksteissä 1298143 La 11.00–12.30 | 16.–23.3.2024 Jaakonkatu 28, lk 1506 Ruut Kataisto, 4 t, 24,00 € Oletko käynyt Pompeijissa tai katsonut Ellan matkaa roomalaisessa Ranskassa? Perehdymme näihin aiheisiin kahden eri tekstin kautta, emmekä unohda lentäviä lauseita tai kasvien nimiä. Tutkimme tekstejä suomennoksen rinnalla ja kurssi sopiikin kaikille, jotka ovat kiinnostuneita erilaisista latinankielisistä teksteistä. Taustatietona on hyvä tuntea latinaa jonkin verran sanaston tasolla. Opettajan materiaali. Tule reisile! – matkailuviroa Parolassa 1298501 Ke 18.00–19.30 | 13.3.–17.4.2024 Parolan lukio, Katariinankulma, kielilk 2 Laine Jänes, 12 t, 39,00 € Kurssi sopii matkaajille sekä muuten kielestä ja kulttuurista kiinnostuneille. Kurssilla käsitellään tilanteita, joita matkailija kohtaa liikkuessaan Virossa. Tutustumme myös pulmasanoihin, jotka aiheuttavat joskus hassujakin väärinkäsityksiä. Opettaja toimittaa materiaalin, joka sisältyy kurssin hintaan. Opiskelijoiden niin halutessa, voimme tehdä yhteisen matkan kesällä Viroon. Suomi 1 – jatko kevät 2024 1201105 Ke 17.00–18.30 | 17.1.–24.4.2024 Jaakonkatu 28, lk 1560 Ljubov Tienhaara, 28 t, 63,00 € Tasolta A.1.1-A1.2. Valitse tämä kurssi, jos osaat vähän suomea. Opetuskieli on suomi. Kurssin jälkeen osaat suomen perussanastoa, peruskieliopin, puhekieltä ja osaat toimia helpoissa asiointitilanteissa. Kirja: Suomen Mestari 1, uudistettu painos. Suomi 2 – jatko – kevät 2024 1201106 Ke 18.35–20.05 | 17.1.–24.4.2024 Jaakonkatu 28, lk 1560 Ljubov Tienhaara, 28 t, 63,00 € Tasolta A1.3. Osaat jo suomen perussanaston ja peruskieliopin. Kurssilla opit kertomaan omasta historiastasi, harrastuksista ja työstäsi. Opit myös aikamuodot ja sanatyypit. Osaat kurssin jälkeen asioida monissa erilaisissa asiointitilanteissa. Kirja: Suomen Mestari 2. Suomen kieli A.2.2 – tähtäimessä YKI toukokuussa 2024 1201111 Ti 17.30–19.00, La 9.00–11.15 | 16.1.–14.5.2024 Jaakonkatu 28, lk 1560 Taru Toppola, Juha Mäkirinta, 45 t, 84,00 € Tämä kurssi on suunniteltu opiskelijoille, jotka tavoittelevat keskitason yleisen kielitutkinnon testiä keväällä 2024. Opiskelija hankkii oppikirjan Suomen mestari 3. Kurssi koostuu 45 lähiopetustunnista sekä 63 tunnin omasta työskentelystä. Kurssin kokonaiskestoksi on suunniteltu 108 tuntia, mikä vastaa 4 opintopistettä. Opiskelijoilla on mahdollisuus itse ilmoittautua halutessaan yleisen kielitutkinnon testiin. Lauantaisin opiskellaan kielistudiossa ja tiistaisin luokassa 1560. Materiaali: Suomen mestari 3, opettajien omat materiaalit sekä osaansuomea.fi. Suomi 1 – kevät 2024 1201112 Ti 15.15–16.45 | 16.1.–23.4.2024 Jaakonkatu 28, lk 1560 Tiina Tervaniemi, 28 t, 63,00 € Tasolta 0. Valitse tämä kurssi, jos et osaa vielä suomea (Choose this course, if you don’t know any Finnish yet). Opetuskieli on suomi. Kirja: Suomen Mestari 1, uudistettu painos (Ei vanha!) Kurssin jälkeen osaat suomen perussanastoa, peruskieliopin, puhekieltä ja osaat toimia helpoissa asiointitilanteissa. TIETOTEKNIIKAN PERUSTEET JA TOIMISTO-OHJELMAT Tietotekniikkakerho A Hämeenlinna 3403112 To 14.00–16.00 | 25.1.–21.3.2024 Jaakonkatu 28, lk 1562 it-luokka Aitta-aho Petri, 21 t, 75,00 € Tietotekniikkakerhon sisältö rakentuu osallistujien tarpeet huomioon ottaen. Käsittelemme erilaisten nettipalvelujen käyttöä ja pilvipalveluja. Muita mahdollisia aiheita ovat toimisto-ohjelmat (Word, Excel, Powerpoint), ilmaiset kuvankäsittely- ja videoeditointiohjelmat (Pixlr, Gimp ja Clipchamp), Googlen monipuoliset, ilmaiset palvelut ja etäyhteystyökalut (Teams, Zoom, Meet). Kurssilla voidaan käsitellä myös älypuhelimiin ja tabletteihin liittyviä asioita. seen elämänmenoon. Kurssi sopii myös aiemmin opiskeltujen alkeiden kertaamiseen. Oppikirjana Buenas Migas 1. HUOM! Uudistettu, vuoden 2022 painos (taso A1). Kurssi ei kokoonnu 26.2. ja 1.4. ¡Más detalles, por favor!, espanjan kielen pikkujuttuja, perustaso 1207129 La 10.00–12.00 | 27.1.–24.2.2024 Jaakonkatu 28, lk 1561 Raisa Uusitupa, 8 t, 28,00 € Kurssin kokoontumispäivät ovat 27.1., 10.2. ja 24.2. Kurssilla palautat mieleen paikan ilmaisuja, prepositioita ja kysymyssanoja, pronomineja sekä isoja ja pieniä lukusanoja ja niiden käyttöön liittyviä ilmaisuja kuten päivämäärän ja kellonajan ilmaisut. Opettajan materiaali (taso A2). Sukellus subjunktiiviin, espanjan kielioppia, keskitaso 1207130 La 12.30–15.05 | 24.2.2024 Jaakonkatu 28, lk 1505 Raisa Uusitupa, 3 t, 24,00 € Kurssilla opit tai kertaat subjunktiivin muodostuksen ja käytön. Kurssi sopii myös hyvin preppaukseen ennen ylioppilaskirjoituksia. Opettajan materiaali, tarvitset mukaan vain muistiinpanovälineet, uteliasta mieltä ja eväät tauolle tuntien välissä. Matka menneisiin aikamuotoihin, espanjan kielioppia, keskitaso 1207131 La 10.30–14.00 | 9.3.2024 Jaakonkatu 28, lk 1560 Raisa Uusitupa, 4 t, 24,00 € Tule mukaan tehokkaaseen kurssipäivään, jolla kertaat indikatiivin menneitä aikamuotoja: preteriti, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti. Perehdyt myös eri aikamuotojen eroihin ja käyttöön sekä vertaat niitä suomen vastaaviin aikamuotoihin. Kurssi sopii hyvin myös preppaukseen ennen ylioppilaskirjoituksia. ¡Hola! – maistiaisia espanjan kielestä Parolassa 1207501 Ti 17.30–19.00 | 7.–28.5.2024 Parolan lukio, Katariinankulma, kielilk 2 Raisa Uusitupa, 8 t, 28,00 € Tällä lyhytkurssilla saat tuntumaa yhteen maailman eniten puhutuimmista kielistä. Kurssin käytyäsi osaat tervehtiä ja ihan hiukan jutustellakin espanjaksi. Lisäksi tutustut espanjalaisiin tapoihin ja espanjankielisen maailman elämänmenoon muutenkin. Opettajan materiaali. Espanjan perusteiden pikakertaus, perustaso, etäkurssi 1207918 Ma 18.15–19.45, Ke 18.15–19.45 6.–22.5.2024 Etäopetusta Noora Luhtanen, 12 t, 39,00 € Tällä perustason kurssilla kertaat ja vahvistat espanjan perusasioita tiiviissä

VOP-uutiset 9 Tietotekniikkakerho B Hämeenlinna 3403113 To 14.00–16.00 | 28.3.–23.5.2024 Jaakonkatu 28, lk 1562 it-luokka Aitta-aho Petri, 21 t, 75,00 € Kts. edellisen kurssin kuvaus. Androidin kännykkäsovellukset 3403114 To 16.15–18.30 | 25.1.–1.2.2024 Jaakonkatu 28, lk 1562 it-luokka Aitta-aho Petri, 6 t, 36,00 € Tutustumme kännykkäsovelluksiin eli appeihin sekä niiden asentamiseen, käyttämiseen ja poistamiseen. Kouluttajalla on Android-puhelin, mutta useat ohjelmat toimivat samoin myös Applen laitteilla. Excelin perusteet 3403117 To 16.15–18.30 | 11.–25.4.2024 Jaakonkatu 28, lk 1562 it-luokka Aitta-aho Petri, 9 t, 36,00 € Koulutuksen aikana käymme läpi Excelin perusasiat: Työkirjan rakenne ja hallinta, työskentely taulukossa, taulukon muotoilu, kaavat ja laskenta, soluviittaukset, kaavion luonti ja tulostus. Koulutuksen jälkeen ymmärrät ohjelman peruskäytön ja sen monikäyttöisyyden työelämässä. Excelin edistyneempi käyttö 3403118 To 16.15–18.30 | 2.–23.5.2024 Jaakonkatu 28, lk 1562 it-luokka Aitta-aho Petri, 9 t, 36,00 € Koulutuksessa käsitellään kehittyneempiä funktioita ja Pivot-taulukoiden luomista. Opit ryhmittelemään tietoa ja ymmärrät laskennan ja funktioiden käytön perusteet Pivot-taulukossa. Tietotekniikkakerho A Hattula 3403503 Ti 12.30–14.45 | 23.1.–19.3.2024 Hattulan kirjasto Aitta-aho Petri, 24 t, 60,00 € Tietotekniikkakerhon sisältö rakentuu osallistujien tarpeet huomioon ottaen. Käsittelemme nettipalvelujen käyttöä (sosiaalisen median tilit, kaupankäynti verkossa ja muu sähköinen asiointi). Muita mahdollisia aiheita ovat toimisto-ohjelmien online-versiot (Word, Excel, Powerpoint), ilmaiset kuvankäsittely- ja videoeditointiohjelmat (Pixlr, ja Clipchamp), Googlen monipuoliset, ilmaiset palvelut ja etäyhteystyökalut (Teams, Zoom, Meet). Kurssilla voidaan käsitellä myös älypuhelimiin ja tabletteihin liittyviä asioita. Kurssi järjestetään yhteistyössä Hattulan kirjaston kanssa. Tietotekniikkakerho B Hattula 3403504 Ti 12.30–14.45 | 26.3.–14.5.2024 Hattulan kirjasto Aitta-aho Petri, 24 t, 60,00 € Kts. edellisen kurssin kuvaus. Kuvankäsittelyä Gimpohjelmalla 3403115 To 16.15–18.30 | 8.–22.2.2024 Jaakonkatu 28, lk 1562 it-luokka Aitta-aho Petri, 9 t, 36,00 € Kuvankäsittelyä Gimp-ohjelmalla, jonka saa asennettua ilmaiseksi myös kotikoneelle. Edetään perusteista ja kuvan parannuksesta kuvamanipulaatioon, ryhmän vauhdin mukaan. Videoeditointi Clipchampohjelmalla 3403116 To 16.15–18.30 | 7.–21.3.2024 Jaakonkatu 28, lk 1562 it-luokka Aitta-aho Petri, 9 t, 36,00 € Kurssilla opellaan, miten saa tehtyä ohjevideoita ja kevyttä editointia Microsoftin Clipchamp-ohjelmalla, joka tulee Windows 11 mukana ja jonka saa asennettua myös Windows 10:een. Ohjelmasta on myös maksullinen versio, mutta perustoiminnot toimivat ilmaisellakin. Ohjelmalla voi mm. tallentaa näyttöä, web-kameraa, editoida ja muuttaa tekstiä puheeksi ja puhetta tekstitykseksi. LASTEN KUVATAIDEKOULU Taideleiri tarinoiden maailmassa, Hattula 1110509 Ma 9.30–15.00, Ti 9.30–15.00, Ke 9.30–15.00, To 9.30–15.00, Pe 9.30–15.00 | 3.–7.6.2024 Parolan koulu, tekstiili lk. Piela Auvinen, 35 t, 95,00 € Astu tarinoiden maailmaan! Kesän leirillä suunnitellaan ja toteutetaan oma hahmo, joka seikkailee animaatiossa tai kirjoitetussa tarinassa yksin tai yhdessä muiden hahmojen kanssa. Omat eväät mukaan. Materiaalit sisältyvät hintaan. VALOKUVAUS Digitaalisen järjestelmäkameran peruskurssi / Digital SLR Camera Basics (teaching also in English, if needed) 3403119 Ti 17.30–20.00, Ke 17.30–20.00 | 23.–31.1.2024 Jaakonkatu 28, lk 1562 it-luokka Jyrki Toivanen, 12 t, 50,00 € Kurssilla käsiteltäviä asioita ovat mm: Järjestelmäkameran perusteet, erilaiset objektiivit ja niiden käyttö, kuvausharjoituksia (henkilö- ja luontokuvaus), kuvankäsittelyn perusteita Photoshopissa ja kuvien jakaminen sosiaalisessa mediassa ja kuvagallerioissa. Parempia henkilö- ja tuotekuvia 3403120 Ke 18.00–20.15, La 10.00–15.45 | 10.–28.2.2024 Jaakonkatu 28, lk 1562 it-luokka Jyrki Toivanen, 17 t, 60,00 € Kurssi antaa osallistujalle hyvät valmiudet vaikuttavien valokuvamuotokuvien sekä erilaisia materiaaleja edustavien tuotteiden kuvaamiseen. Kurssilla opitaan myös, miten voi pienillä investoinneilla rakentaa toimivan kotistudion omia kuvaustarpeitaan varten. Kurssi ei edellytä aiempaa valokuvaamisen osaamista. Ota kurssille digitaalinen (järjestelmä) kamera. Kurssi toteutetaan työpajamuotoisena oppimisena sekä etänä Teamsissä ja s- postitse. Kurssi sisältää myös johdatusta Photoshopin työskentelyn perusteisiin. Aulanko valokuvin ja kuntoillen 3403121 Ti 17.00–19.15, Ti 17.00–20.15, Su 10.00–15.00 | 30.4.–7.5.2024 Jaakonkatu 28, lk 1562 it-luokka Jyrki Toivanen, 13 t, 50,00 € Alkukesän luonnon ihmeiden kuvaaminen tapahtuu kevyen ja rauhallisen liikunnan lomassa. Ennen Aulangolle lähtöä ammattivalokuvaaja jakaa kuvausvinkkejä, joilla jokainen saa eväitä parempien ja näyttävämpien luontokuvien kuvaamiseen. Kurssin kuva-annista koostetaan yhteinen verkkojulkaisu VOP:n Pedanet-sivustolle. Kaupunki kuvissa ja teksteissä 3403122 Ti 17.00–20.15, Ke 17.00–20.15, La 10.00–14.30, Su 10.00–15.00 | 14.–19.5.2024 Jaakonkatu 28, lk 1562 it-luokka Jyrki Toivanen, 20 t, 75,00 € Tällä kurssilla tutustumme Hämeenlinnan nykypäivään ja historiaan valokuvaamisen sekä vanhojen kuvien avulla. Tutustumme paikkojen ja rakennusten mielenkiintoiseen historiaan ja nykypäivään. KERAMIIKKA JA POSLIININMAALAUS Tiffanyvalaisinkurssi 1198111 Ti 18.00–20.15 | 23.1.–2.4.2024 Jaakonkatu 28, lk 0503 Muoto Susanna Tekoniemi, 30 t, 73,00 € Valmistamme perinteisiä tiffanyvalaisia ja muita kolmiulotteisia taidelasitöitä, esimerkiksi kukkaterrarioita ja rasioita. Lasitöistä olisi hyvä olla hiukan kokemusta ennen kurssille osallistumista, mutta kärsivällisellä mielellä varustettu aloittelijakin pystyy osallistumaan. Työkaluja, tarvikkeita ja laseja ostettavissa opettajalta. Kurssi ei kokoonnu 27.2. Keramiikan raku- ja obvarapoltto 1 1198410A Pe 17.00–20.00, La 10.00–15.00, Su 10.00–15.00 | 19.4.–4.5.2024 Turenki, Koljalantie 7, A-rak. taideluokka Päivi Kallela, 26 t, 100,00 € Kurssin kokoontumispäivät ovat pe 19.4., la 20.4., su 21.4., pe 3.5. ja la 4.5. Karkeasta savesta valmistetaan esineitä, jotka raakapolton jälkeen poltetaan ulkona kaasuliekillä raku-uunissa. Tekniikat ovat nopeita ja yllätyksellisiä. Mukaan voi tulla vaikkei olisi aikaisemmin ollut rakupoltossa mukana. Kurssimaksu sisältää keramiikan polttomaksun, myös kaasun. Keramiikan raku- ja obvarapoltto 2 1198410B Pe 17.00–20.00, La 10.00–15.00, Su 10.00–15.00 | 17.5.–8.6.2024 Turenki, Koljalantie 7, A-rak. taideluokka Päivi Kallela, 26 t, 100,00 € Kts. edellisen kurssin kuvaus. Kurssin kokoontumispäivät ovat pe 17.5., la 18.5., su 19.5., pe 7.6. ja la 8.6. Kevään Saventyöstöpäivät 1198414 La 10.00–15.00, Su 10.00–15.00 | 17.2.–2.3.2024 Kirkkotie 9 ,12400 Tervakoski Päivi Kallela, 18 t, 72,00 € Kurssin kokoontumispäivät ovat la 17.2., su 18.2. ja la 2.3. Kurssilla pääset kokeilemaan saven muovailua, koristelua ja lasittamista. Aikaisempaa kokemusta savenmuokkauksesta ei vaadita. Voit valmistaa savesta haluamiasi koriste- tai käyttöesineitä. Kurssimaksu sisältää keramiikan polttomaksun. Materiaaleina korkeapolttoiset savet, enkoopit ja lasitteet, jotka soveltuvat myös astioihin. Materiaalimaksu 20 €, joka maksetaan suoraan opettajalle. KÄSITYÖ Kokeile huovutusta, perustaso; opintopistekurssi (1 op) 1104149 Pe 17–20, La 10–15 | 26.1.–3.2.2024 Jaakonkatu 28, taidelk 1504 Kikka Jelisejeff, 20 t, 58,00 € Huovutus on hauskaa - pehmeää lampaanvillaa muokataan käsin! Huovutuksessa käytetään villakuituja, vettä, saippuaa. Erilaisilla muokkaamistavoilla saadaan aikaan tekstiilimateriaalia. Tutustut huovutuksen perustyötapoihin. Opit paljon villakuidun ominaisuuksista. Huovuttaminen on monipuolinen käsityötekniikka, jossa mahdollisuudet vain kasvavat, kun siihen tutustuu enemmän. Huovuta yksilöllistä nunohuopaa 1104150 Pe 17–20, La 10–15, Su 10–15 | 16.–18.2.2024 Jaakonkatu 28, taidelk 1504 Kikka Jelisejeff, 16 t, 48,00 € Huovuta kevyttä ja ohutta huopakangasta tai asusteita: läpikuultavia huiveja, nuno-huopaa hameeksi tai yläosan vaatteeksi, sisustukseen. Yhdistä merinovillaa erilaisiin kankaisiin, esimerkiksi silkkiin, organzaan tai sideharsoon. Villaa voi ostaa kurssipaikalla. Pajunpunonta 1104418 Pe 17.30–20.30, Pe 17.30–20.30, La 10–15 | 1.–16.3.2024 Kirkkotie 9, Tervakoski Pirjo Kuisma, 14 t, 39,00 € Opit keräämään, käsittelemään ja punomaan yksinkertaisia tuotteita luonnonpajusta. Pajunpunonta on ekologinen harrastus, jolla voit tehdä monipuolisesti käyttö- ja koriste-esineitä kotiin ja puutarhaan. Pajunpunontakurssi sopii niin aloittelijoille kuin aiemmin punoneille.

10 VOP-uutiset Kankaankudonta, intensiivikurssi, HML 1104143 Ma 17–19.15, Ti 17–19.15, Pe 17–20, La ja Su 10–15 | 5.2.–7.4.2024 Tavastia, B-rak. kudontalk B1015 Pirjo Ervasti-Saksala, 54 t, 124,00 € Lähtisitkö tänä vuonna tutustumaan kudonnan saloihin? Olisiko aika kutoa räsymatto? Kaipaatko uusia pyyhkeitä? Jokaiselle suunnitellaan oma loimi, yksilölliset toiveet huomioiden. Opit luomaan loimen, rakentamaan sen puihin ja vielä kutomaankin sen. Nyt mukaan kudonnan intensiivikurssille, olit sitten aloittelija tai jo kutojakonkari! OMPELU JA TILKKUTYÖT Ompelulauantai – ohjausta ompeluun 1104111 La 10–15 | 13.1.–16.3.2024 Tavastia, B-rak. lk. B1022 Päivi Malinen, 18 t, 48,00 € Tarvitsetko ohjausta ompeluun, tilaa ja aikaa ommella? Valmista vaatteita itsellesi tai lapsellesi. Vai onko sinulla tarvetta ommella verhot, tyynyjä tai muita sisustustekstiilejä? Tutustu erilaisiin ompeluratkaisuihin ja korjausmahdollisuuksiin. Vaate- ja sisustusompelu, Renko 1104305 Ke 18.30–20.45 |17.1.–20.3.2024 Rengon koulu, tekstiililk 1039 Kaarina Korventaka, 24 t, 58,00 € Opit ompelemaan yksilöllisiä vaatteita, asusteita ja tekstiileitä kotiin. Käytämme valmiskaavoja, jotka opit muokkaamaan sopiviksi. Opit ompelusaumojen rakenteet ja ompelujärjestykset erilaisissa töissä. Opit ompelukoneen ja saumurin käyttöä sekä vinkkejä erityisiin tarpeisin. Saat yksilöllistä ohjausta työhösi liittyen. Koulun ompelukoneet ja opiston saumurit ovat kurssilaisten käytössä. Vaateompelun perusteet 2, jatko (2 op) 1104110 Ke 17.30–20.30 | 24.1.–27.3.2024 Tavastia, B-rak. lk. B1022 Susanna Schildt ja Veera Jussila, 36 t, 80,00 € Opiskelet vaatteen valmistuksen perusteita eteenpäin. Vaadittavat ennakkotaidot: Vaateompelun perusteet 1 tai vastaavat taidot. Valmiskaavoja hyödyntäen ompelet oman valintasi mukaisen keskivaikean ompelutyön, esimerkiksi farkut, kesämekon tai paitapuseron. Opintokerrat sisältävät myös lyhyitä yhteisiä teoriaosuuksia ja harjoituksia, joiden avulla opiskelet ompelun perusteita eteenpäin. Ommellaan farkuista ja tekstiiliaarteista 1104508 Pe 17–21, La 9–16, Su 9–16 | 16.–18.2.2024 Parola, Juteinin koulu, Kädentaidon ateljee Katri Eskelinen, 21 t, 58,00 € Opit hyödyntämään vanhaa ja arvokasta tekstiilimateriaalia niin, että se mukautuu nykypäivään ja säilyy muistona seuraaville sukupolville. Tai voit tehdä tukevia tuotteita arkikäyttöön vaikka farkuista. Opit hyödyntämään pitsilakanoita, pellavapyyhkeitä, kirjottuja liinoja yms. sisustus- ja käyttötekstiilien ompelussa. Ompele tilkkukassit ja -pussukat 1104509 Pe 17–21, La 9–16, Su 9–16 | 15.–17.3.2024 Parola, Juteinin koulu, Kädentaidon ateljee Katri Eskelinen, 21 t, 58,00 € Opit helppoja tilkkutyötekniikoita. Opit ompelemaan lukkokehyskukkaron ja/tai -laukun, erilaisia vetoketjullisia pussukoita ja/tai laukkuja sekä yksinkertaisia kasseja. Opit erilaisia tapoja taskujen valmistukseen. Mekko vanhoista kauluspaidoista 1104112 La 10–15 | 9.3.–6.4.2024 Tavastia, B-rak. lk. B1022 Veera Jussila, 24 t, 58,00 € Opit käyttämään hyödyksi vanhoja kauluspaitoja, joista leikataan ja ommellaan mekko tai hame. Opetellaan hyödyntämään vanhoja ompeleita ja tikkauksia, sommittelemaan eri värejä ja kokoamaan mekko tilkuista. Hameen tai mekon kaavan voi valita itse, opettajalla on myös vinkkejä. #ekovop Ompele tekstiilit uusiksi, korjaa ja uudista vaatteet kesäksi 1104419 Ti 17.30–20.30 | 2.–23.4.2024 Turengin koulu, VÄLKKY, tekstiililk Pirjo Kuisma, 16 t, 48,00 € Luo uutta, uudista, korjaa, tuunaa vaatteita ja kodin tekstiilejä, vanhoja kankaita. Ideoimme yhdessä tekstiilien muokkausmahdollisuuksia ja materiaalien uusiokäyttöä. Ompele, kirjo, paikkaa tai korjaa, teemme persoonallisia tekstiilejä ja vaatteita. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. #ekovop Ompele tekstiilit uusiksi kesäksi 1104113 Ke 17–20, La 10–15 | 3.–24.4.2024 Tavastia, B-rak. lk. B1022 Marjo Ritamäki, 22 t, 58,00 € Ks. edellinen kurssi. Ompele trikoosta ja neuloksesta 1104114 To 18–21 | 4.4.–2.5.2024 Tavastia, B-rak. lk. B1022 Päivi Malinen, 20 t, 58,00 € Ompele helppoja trikoovaatteita aikuiselle tai lapselle. Opit sujuvaa saumurin käyttöä ja käyttökelpoisia joustavan materiaalin sauma- ja reunaratkaisuja. Ideoidaan trikoovaatteiden uusiokäyttöä ja korjaus- tai muutosmahdollisuuksia. #ekovop Tilkkuleiri huhtikuussa 1104420 Pe 17–21, La 9–17, Su 9–17 | 12.–14.4.2024 Turengin koulu, VÄLKKY, tekstiililk Katri Eskelinen, 23 t, 63,00 € Opit uusia tilkkutyötekniikoita. Saat vinkkejä opittujen asioiden muokkaamiseen ja yhdistelyyn. Opit hyödyntämään tilkkutekniikoita sisustus- ja käyttötekstiileissä. Opit tilkkutyön rakenteen, tilkkupinnan tikkaamisen ja viimeistelytapoja. Saat yksilöllistä apua keskeneräisten tilkkutöiden valmistukseen ja viimeistelyyn. KIRJONTA, NEULONTA, MAKRAME Pisto pistolta – käsin kirjoen 1104117 Ti 17.45–20 | 23.1.–19.3.2024 Tavastia, B-rak. lk. B1022 Marjo Ritamäki, 15 t, 48,00 € Tarvitset vain neulan ja lankaa sekä tekstiilin, johon kirjot! Käsin kirjominen rentouttaa ja auttaa keskittymään. Kirjonnalla voit koristella vaatteita tai muita tekstiilejä persoonallisiksi. Tutustut mm. suosittuihin Sashikoon ja Boroon sekä Alabama-trikookirjontaan. Lyhyelläkin kurssilla saatat jäädä koukkuun! Sashiko-kirjonta ja Boropaikkaus 1104417 La 10–15 | 24.2.–9.3.2024 Kirkkotie 9, Tervakoski Pirjo Kuisma, 12 t, 39,00 € Sashiko-kirjonta ja Boro-paikkaus ovat ikivanha japanilainen tekstiilien kuviointi- ja korjaustekniikka. Sashiko tarkoittaa pieniä pistoja. Boro tarkoittaa paikkauskirjonnan lopputulosta, suoraan käännettynä räsyä ja resuista. Jos osaat harsia eli tehdä etupistoja, osaat myös tehdä Sashiko-kirjontaa. Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kirjontaosaamista, vain innostusta kankaan kuviointiin ja uuden oppimiseen. Sashiko-kirjonta tarjoaa aina uutta oppimista myös kokeneelle pistelijälle. Neulevaate neulekoneella, opintopistekurssi (1,5 op) 1104130 Pe 17–20, La 10–17 | 19.1.–17.2.2024 HAMK, Visakaarre 14, D-rak. 3krs., lk 313 Tarja Rantanen, 36 t, 98,00 € Neulontakurssi neulekoneen peruskäytön osaaville. Opit valmistamaan neulevaatteen neulekoneella. Ensin suunnittelet neulevaatteen mallin ja opit valitsemaan siihen soveltuvan kaavan. Saat ohjeita kuvioiden, raidoituksen ja yksityiskohtien valmistukseen sekä lankojen hankintaan. Opit laskemaan neuleohjeen suunnittelemaasi vaatteeseen, neulomaan sen osat sekä kokoamaan valmiiksi. Villalangan kehruu 1104421 Pe 17.30–20.30, La 10–15, Su 10–15 | 5.–7.4.2024 Kirkkotie 9, Tervakoski Kirsi Kostamo, 16 t, 48,00 € Tekstiilit syntyvät langasta ja lankaa syntyy kehräämällä. Opettelet villan karstausta, kehräämistä ja kertaamista värttinällä ja/tai rukilla. Halutessasi voit kokeilla, miten koiran tai muun lemmikin karva kehräytyy. Lautanauhan kutominen 1104144 La 10–15, Su 10–15 | 13.–14.4.2024 Tavastia, B-rak. lk. B1022 Pirjo Kuisma, 12 t, 39,00 € Lautanauha on ikivanha, jo ennen keskiaikaa käytössä ollut kudontatekniikka. Opit lautanauhan kutomisen perusteet ja teet 1−2 erilaista tavallista lautanauhaa. Opit loimen suunnittelua, loimen luomisen, loimen pujottamisen nauhalautoihin, nauhan kutomisen sekä viimeistelyä. Lautanauhaa voit käyttää monenlaisiin tarkoituksiin esim. vaatteen koristeeksi, vyöksi, laukun hihnaksi tai avainnauhaksi. Värjää lankoja ja kankaita 1104422 Pe 17–21, La 9–16, Su 9–16 | 19.–21.4.2024 Kirkkotie 9, Tervakoski Katri Eskelinen, 21 t, 58,00 € Opit reaktiivivärjäyksen perusteet, kuviointitapoja ja värioppia. Opit villalankojen pätkä- ja liukuvärjäyksen mikrossa. Opit puuvillakankaiden ja puuvillalankojen värjäykseen soveltuvan kylmävärjäystekniikan sekä kuvioimaan kankaita taittelemalla ja sitomalla. Voit värjätä kankaita vaatetukseen, sisustukseen, tilkkutöihin, sekä lankoja neulontaan, virkkaukseen ja kudontaan. Tai tuunata valmiit tekstiilit antamalla niille uuden värin pintaan. Värjää mikrossa kasvivärein (0,5 op) 1104155 La 9–16 | 25.5.2024 Jaakonkatu 28, taidelk 1504 Päivi Vaarula, 8 t, 28,00 € Värjää mikroaaltouunissa villalankaa kasviväreillä. Voit värjätä niin sanotuilla kaunoväreillä, jotka ovat kestäviä ja sointuvat kauniisti yhteen. Opit myös hyödyntämään biojätteitä värjäyksessä. #ekovop KANKAANKUDONTA Suunnittele kudottu kangas, opintopistekurssi (1 op) 1104142 Pe 17.30–19.45, La 9–14 | 26.–27.1.2024 Tavastia, B-rak. kudontalk B1015 Päivi Vaarula, 9 t, 28,00 € Tule oppimaan kudotun kankaan suunnittelun perusteita. Opit kankaan kokonaisuuden suunnittelun lähtökohtia, miten valitset työhösi sopivat langat ja tiheyden, opit värien suunnittelua sekä laskemaan lankojen menekin.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw