Toimintakertomus 2018

8 KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TAVASTIA - TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2018 Kuntayhtymän riskienkartoitus ja -hallinta on pääosin ajan tasalla. Kehittämistyötä tarvitaan kuitenkin vielä kokonaisvaltai- sen kuntayhtymän toimintaan liittyvien riskien arvioimiseksi ja hallitsemiseksi. Riskienhallinnan tuloksiin liittyvän arvion mu- kaan strategiaan, toimintaan, talouteen ja vahinkoihin liittyvien riskien ennakoinnissa ja hallinnassa onnistuttiin siten, ettei vakavia toiminnallisia keskeytyksiä tai vahinkoja tapahtunut. Sisäisen valvonnan toteuttaminen Muuttuneesta lainsäädännöstä, määräyksistä ja ohjeista on tiedotettu henkilöstöä sähköisesti, kokouksissa, koulutuksissa, info-kahveilla, viikkotiedotteessa ja erilaisissa palavereissa. Lakisääteisiin tehtäviin liittyvien säännösten ja päätösten noudat- tamiseen liittyvässä sisäisessä valvonnassa ei havaittu raportoitavia puutteita tilikaudella 2018. Sisäinen tarkkailu on ollut jokapäiväiseen toimintaan liittyvien toimenpiteiden, päätösten ja varojen käytön valvontaa. Kol- mannesvuosiraporteista ja kuntayhtymän johdon suorittamista auditoinneista ja muusta tarkkailusta on pääteltävissä, että talousarvion noudattaminen on ollut hyvällä tasolla. Johdon suorittaman sisäisen päivittäistarkkailun lisäksi kuntayhtymän johto on käynyt tulosyksiköiden vetäjien kanssa tulos- neuvottelut, joissa on käyty läpi keskeisimmät toiminnalliset, taloudelliset ja henkilöstöä koskevat asiat. Talousarvion laadin- nan yhteydessä on käyty läpi kunkin tulosyksikön toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja niiden suhde kuntayhtymän tavoitteisiin ja taloudellisiin resursseihin. Tulosalueiden johtoryhmissä seurataan ja raportoidaan säännöllisesti toimintaan ja talouteen liittyviä asioita. Lisäksi tulosalueiden johtajat raportoivat johtotiimissä tulosalueensa tapahtumista ja mahdollisista hyväksyttyjen suunnitelmien poikkeamisista. Kuntayhtymän toimielimille ja tilintarkastajalle raportoidaan keskeiset talou- den ja toiminnan tunnusluvut sekä selvitetään olennaiset poikkeamat. Lakisääteisiin tehtäviin liittyvien säännösten ja pää- tösten noudattamiseen liittyvässä sisäisessä valvonnassa ei havaittu raportoitavia puutteita tilikaudella 2018. Ammattiopisto Tavastia oli mukana järjestämässä Taitaja2018-kilpailuja Tampereella toukokuussa.

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzQ4